Tv:stä tutut asiantuntijat ottavat kantaa Leijonien MM-romahdukseen: ”Sitä ei olisi katsellut enää kukaan”

Julkaistu:

MM-kiekko
Asiantuntijat arvostelevat Leijonien tulosta mutta kehuvat peliä.
Suomen tie jääkiekon MM-kisoissa katkesi myöhään torstai-iltana, kun Sveitsi teki puolivälieräottelun toisessa erässä pikavauhtia kolme maalia ja paineli niiden turvin jatkoon.

Samalla päättyi Lauri Marjamäen aika Leijonien päävalmentajana. Suomi jäi Marjamäen aikana World Cupissa jumboksi, oli vuosi sitten MM-kisoissa neljäs, helmikuussa olympialaisissa kuudes ja nyt MM-kisoissa viides.

Ilta-Sanomat esitti neljälle asiantuntijalle kolme kysymystä Leijonista:
  • 1. Miksi Suomi romahti Sveitsiä vastaan toisessa erässä?
  • 2. Mikä kuva jäi turnauksesta Suomen osalta?
  • 3. Entä Lauri Marjamäen päävalmentaja-ajalta?

Tero Lehterä

– Kiekollinen peli. Se meni roiskimiseksi.

– Tosi hyvä kuva. Oikeasti. Hyökkäys oli hyvää, hyökkääjät pelasivat mallikkaasti. En yhdistä Sveitsi-tappiota Saksa- ja Tanska-peleihin. Sveitsi oli ihan eri luokan joukkue.

– Valmentajan tehtävä maajoukkueessa on voittaa, ja tulos jäi piippuun, joten ei se onnistunut ollut. Peli meni kuitenkin tällä kaudella eteenpäin. Jos pystytään jatkossa pelaamaan samalla tavalla ja löytyy enemmän pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan näin, menestystä tulee.

Pasi Nurminen

– Ei ole yhtä oikeaa vastausta. Suomi pääsi nopeasti johtoon. Hiipi vähän sellainen ajatus mieleen, että tuliko Leijonille harha, että tämäkin peli menee tästä vain rallatellen. Sitten, kun Sveitsi teki maaleja, tuliko epäuskoa ja ahdistusta?

– Suomen uudesta pelaajasukupolvesta ja peleistä Kanadaa ja USA:ta vastaan jäi tosi hyvä kuva. Maajoukkueella on erittäin hyviä pelaajia lähitulevaisuudessa, ihan maailman kärkijätkiä. Jätkät osaavat pelata ja luistella. Ei ole köpöttelijöitä, jotka tarvitsisivat jonkun hirveän pelitavallisen tukiverkon.

– Tulosta ei saa plussan puolelle, vaikka puhuisi kuinka pitkään. Marjamäellä oli kuitenkin rohkeutta tuoda uusi pelaajasukupolvi maajoukkueeseen. Se on erittäin positiivinen asia.

Ari Vallin

– Suomi ei mielestäni romahtanut. Näin voi käydä, kun pelataan yhdestä poikki -järjestelmällä ja vastustaja pystyy puolustamaan ja iskemään vastahyökkäyksistä. Sveitsi tiesi, että Suomi vähän ylihyökkää, pelaa upporikasta ja rutiköyhää. Sveitsi pelasi keskialueen tiiviisti, puolusti urhoollisesti oman maalinsa edustaa, ja heidän maalivahtinsa onnistui.

– Kokonaiskuva jäi plussan puolelle, mutta Suomi pelasi melko lailla riskirajoilla. Karvaus oli hyvää mutta ehkäpä vähän liian innokastakin. Kenties jonkin sortin pelitavallinen välimalli olisi ollut parempi, sillä ylivoimahyökkäyksiä omiin tuli aika paljon.

– On kyse tulosurheilusta, ja kaikki tietävät tulokset. Maajoukkuevalmentaja ei pysty hirveästi varsinaisesti valmentamaan. Valmentaja luo jonkin melko simppelin jutun turnaukseen, jota eri joukkueista tulevat pelaajat pyrkivät toteuttamaan. Pelaajilla oli maajoukkueessa nyt hyvä fiilis. Pelaajat pelasivat toisilleen, ja oli yhtenäisyyttä. Tässä Marjamäki valmennusryhmineen onnistui.

Petteri Nokelainen

– Ihan oikeaa vastausta löytyy tuskin keltään. Jotenkin tuli sellainen mieleen, että olivatko ajatukset sittenkin jo karanneet vähän seuraavaan peliin. Leijonien otteet olivat hieman lepsuja, ja sellaiseen ei yksinkertaisesti ole varaa tällä tasolla, vaikka olisi niin sanotusti altavastaaja vastassa.

– Kokonaiskuvassa maajoukkueen näkymät ovat hemmetin paljon valoisammat kuin vuosi sitten. Puolivälierätappio on tässä kohtaa jopa vähäpätöinen juttu. Leijonien uusi raikas pelitapa on ison plussan arvoinen. Sitä vanhaa passiivista pelitapaa ei olisi katsellut enää kukaan.

– Kieltämättä tulokset olivat laihoja. Marjamäki kuitenkin niin sanotusti pesi kasvonsa tämän kauden aikana. Hän uskalsi tehdä muutoksen rohkeampaa peliä kohti. Siitä täytyy antaa iso plussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt