MM-kiekko

Kommentti: Tänään testataan Lauri Marjamäen rohkeus – Leijonien nuoren huippukaartin kantti kestää kyllä

Julkaistu:

Kommentti
Leijonien uusi rohkea peli-ilme joutuu tänään armottomaan testiin, kirjoittaa Vesa Rantanen.
Muistamme vielä jääkiekon nuorten MM-kisojen eetoksen Helsingissä 2016.

Suomen nuoret kiekkotähdet voittivat silloin kotikisoissa kultamitalin Sebastian Ahon, Jesse Puljujärven ja Patrik Laineen johdolla, mutta uskallan väittää, että vielä tulostakin enemmän ihmiset kiintyivät tapaan, jolla se tuli.

Joukkueesta huokuivat lähes ennennäkemätön itsevarmuus, ilo ja suoranainen huolettomuus.

Se oli ensimmäinen kerta, kun suuri yleisö pääsi tutustumaan seuraavaan sukupolveen, joka kannattelee Leijonia ja suomalaista jääkiekkoa 1970-luvulla syntyneiden Teemu Selänteen ja Saku Koivun sekä 80-lukulaisten Mikko Koivun ja Tuomo Ruudun jälkeen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Se hetki on käsillä nyt. Aho, 20, on Suomen tärkein pelaaja, kun MM-turnauksen toistaiseksi tärkein ottelu alkaa Herningin Jyske Bank Boxen -areenassa tänään kello 21.15.

Laine pelaa NHL:ssä pudotuspelejä, ja Puljujärvi kuntouttaa itseään Oulussa, mutta A-maajoukkue on nyt siirtynyt 1990-luvun lasten käsiin.

Se on yksi selitys Tanskan kisoissa koetulle. Leijonien tekemisessä, esiintymisessä ja ennen kaikkea pelaamisessa on samaa henkeä kuin vuodenvaihteessa 2016 Helsingissä: on nähty pelotonta mahdollisuuksien jääkiekkoa, joka on puhaltanut aivan uudenlaista raikkautta ummehtumaan päässeeseen ilmapiiriin.

Uskalletaanko pelata?

Siis riskejäkin ottamalla voi pärjätä? Tehdä alkusarjassa 38 maalia ja kaataa matkalla suurmaat Kanada ja USA hämäläislukemin?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ei kovin perinteistä.

Päävalmentaja Lauri Marjamäki on tehnyt valtavan uudistuksen omaan filosofiaansa ja Leijonien pelaamiseen. Se lyö tällä hetkellä täydellisesti kättä käytettävissä olevan materiaalin kanssa.

Näin ei ollut vielä vuosi sitten MM-kisoissa tai helmikuun olympialaisissa, jolloin Suomi pelasi arasti ja ahdistuneesti. Näissä kisoissa nähdyn luistelevan ja aktiivisen karvauspelin tilalla nähtiin tukahduttava seisova trap, joka ei ole omiaan synnyttämään pelitunnetta tai -rohkeutta.

1990-luvulla, ja erityisesti sen lopulla syntyneet suomalaiskiekkoilijat ovat lähes parempia kuin edellinen sukupolvi.

Suomen kahden kärkiketjun taito-osaaminen on, kaikella kunnioituksella takavuosien suurille leijonajoukkueille, historiallisen kova.

Mutta yhdessä asiassa uutta sukupolvea ei ole vielä mitattu. Se testi tulee tänään puolivälieräottelussa Sveitsiä vastaan.

Aho, Mikko Rantanen, Kasperi Kapanen, Teuvo Teräväinen, Julius Honka, Ville Pokka ja Saku Mäenalanen ovat voittaneet nuorten MM-kultaa viime vuosina, mutta miehissä he eivät ole vielä olleet ratkaisurooleissa MM-turnauksen katkaisupelissä.


Paitsi tietysti Aho, joka teki jo 2016 MM-kisoissa kaksi maalia Venäjää vastaan 3–1-voittoon päättyneessä välierässä.

Nuorten MM-finaali meni sekä 2014 että 2016 jatkoajalle. Kummassakin tapauksessa, ensin Ruotsia, sitten Venäjää vastaan suomalaiset uskalsivat pelata vahvuuksillaan.

Ne olivat pelirohkeuden voittoja.

Vaaditaan paras peli

Tänään on taas sen aika, sillä Marjamäen jo aikoja sitten lukitsema aktiivisen ja rohkean pelaamisen reitti edellyttää rentoa ja kylmäpäistä otetta.

Leijonien on pystyttävä pelaamaan turnauksen paras pelinsä, koska NHL-pelaajilla vahvistunut Sveitsi on taitava ja luisteluvoimainen joukkue.

Suomen arvokisahistorian tuoreimmat tappiot Sveitsille ovat vuosilta 1988 ja 1972, mutta siihen on turha tukeutua. Latautunut Sveitsi on pahempi vastus kuin USA ja Kanada olivat alkusarjassa.

Silti. Suomi on loistavan alkusarjansa jälkeen ennakkosuosikki.

Me kaikki tiedämme, miten vaikea ennakkosuosikin asema on suomalaisille joukkueille ollut kautta historian. Suomalaiset eivät ole vuosikymmeniin pelänneet yhtään vastustajaa, mutta häviämistä he ovat pelänneet.

MM-kisojen puolivälierä on kriittisin paikka, koska siinä on eniten hävittävää. Muistamme vielä kotikisat 2003 ja 5–6-tappion Ruotsille. Nykyjoukkueen johtavat pelaajat olivat vasta oppineet luistelemaan silloin.

Heille ei ole jäänyt siitä traumoja.

Jos valmennus uskaltaa jatkaa valitulla tiellä ja rohkeasti ruokkii rohkeutta, tänään nähdään ottelu, jossa Leijonat pelaa historiansa vapautuneinta jääkiekkoa valtavassa painetilassa. Siis nauttii.

Tervetuloa ruoriin sukupolvi, joka sai oikeuden syntyä jääkiekon suurmaahan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt