Leijonatuomio: Huomenta, Suomi – Lauri Marjamäellä on asiaa: Etsitään keskushyökkääjää, joka osaa aloittaa!

Julkaistu:

MM-kiekko
Ilta-Sanomien raati laatii jokaisesta Leijonien MM-ottelusta oman värikkään Leijonatuomionsa.
Leijonatuomio on Ilta-Sanomien uusi MM-kiekon juttuformaatti, jossa kolmen hengen raati käy läpi Leijonien ottelun.

Tällä kertaa raadissa ovat Ilta-Sanomille kisoista Tanskassa raportoiva Juha Hiitelä sekä Videotuomarit Tuomas Nyholm ja Vesa Rantanen.

Nyt vuorossa oli Leijonien alkusarjan neljäs kamppailu, joka pelattiin isäntämaa Tanskaa vastaan. Suomi kärsi värikkäiden vaiheiden jälkeen ensimmäisen tappionsa turnauksessa maalein 2–3.

Vesa Rantanen

Iso Kokonaiskuva: Turnauksen ensimmäistä kunnon testiä oli jo odotettukin. Suomen valmistautuminen tosipeliin oli sujunut leppoisissa merkeissä: kolme helppoa läpsyttelyvoittoa maalierolla 23–2 ei ollut optimaalinen tapa valmistautua kohtaamaan jääkiekkojoukkue. Ei siis ollut kahdeksas ihme, että peli jäi parhaasta.

Illan sankari: Tanskan maalivahti, NHL:n Toronto Maple Leafsin ykköstorjuja Frederik Andersen pilasi Suomen turnaustrendin, kun ensimmäinen, toinen, kolmas tai aika moneskaan laukaus ei mennyt maaliin. Suomelle oli herättävä kokemus kohdata oikea maalivahti ja jääkiekkojoukkue ennen lauantain ottelua Kanadaa vastaan. Maalintekoa auttaa, jos maalille meneminen paranee ja laukauksiin saadaan kolme asiaa: voimaa, nopeutta ja tarkkuutta. Toinen sankari oli Tanskan 2–1-maalin tehnyt Oliver Bjorkstrand, jonka suoritus oli ilmiömäinen: mukasyöttö selän taakse vaihtui nopeaksi vedoksi piilosta oman jalan takaa.

Huomenta! Lauri Marjamäki on antanut suosikkipoikansa Ville Pokan haahuilla ykkösylivoimassa koko turnauksen, mutta kun Suomi haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia, ei Pokka enää mahtunut kentälle. Se oli hyvä merkki, sillä vaikka Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen johtama ylivoimapeli on ollut kohtuullisen tehokasta, se voisi olla murhaavaa jatkossa, jos sitä aletaan pelata viidellä miehellä.

Tämä toimi: C Moren studion avauserän jälkeinen tuomari-insertti oli upeaa kiekkojournalismia. Asiantuntijat Karri Kivi ja Pasi Nurminen suorastaan vaativat insertissä nähdyn kaltaista tuomarien kommunikointia myös Suomen liigaan. Jos juttu johti pieneenkin parannukseen tässä asiassa, on C More tehnyt valtavan palveluksen suomalaiselle liigakiekolle.

Tämä meni vihkoon: Kaksi asiaa Suomella sakkaa koko ajan. Sentteripeli on kauttaaltaan vajaata, mikä johtaa jatkuviin aloitustappioihin ja ongelmiin oman alueen puolustuspelissä sekä avauspelissä. Tämä taas johtaa voimattomuuteen siniviivan murtamisessa ja vaarallisiin kiekonmenetyksiin. Toinen ongelma on tyhmien ja turhien jäähyjen ottaminen. Kaiken lisäksi Saku Mäenalanen selvisi kakkosella suihkukomennuksen arvoisesta selkääntaklauksesta. Mutta se varmaan johtui siitä, että hän on Kärppien pelaaja.

Tus ny itte selittään: Lauri Marjamäki on kuormittanut todella raskaasti kärkihyökkääjiään. Mikael Granlund, Aho ja kumppanit tahkosivat jo alkuvaiheen höpöhöpöotteluissa lähes 20 minuuttia per peli ja Tanskaa vastaan vielä enemmän. Edessä on kaksi välipäivää, mutta Marjamäki voisi tulla kertomaan, että miksi kärkipelaajien piti rohmuta isot peliajat myös peleissä, jotka olivat jo avauserän jälkeen ratkenneet.

Loppulause: Oli virkistävää, että Suomi hävisi. Valmennus sai arvokasta dataa joukkueen puutteista. Tosin tässä ajassa Leijonat ei saa mistään parempia aloittajia eikä pelaajia, joilla lukisi työsopimuksessa keskushyökkääjä. Taistelu oli kuitenkin kunniakas eikä ilmassa ole merkkiäkään, että pelitunne olisi romahtamassa.

Yleisarvosana: 8.

Juha Hiitelä

Iso Kokonaiskuva: Leijonat sai ensimmäistä kertaa vastaansa jääkiekkojoukkueen ja maalivahdin, mikä takasi sen, että Suomi oli ensimmäistä kertaa tässä turnauksessa mukana jääkiekkopelissä eikä vain sitä etäisesti muistuttavassa höntsyssä. Tulos näkyi taululla.

Illan sankari: Frederik Andersen torjui voiton ja vahvisti näkemystä siitä, että hän on kisojen paras maalivahti. Sen huomasi myös Suomi. Enää ei ihan jokainen laukaus mennyt sisään. Sama mies muuten seisoi Tanskan maalilla 2010 Kölnin kisoissa, kun Tanska voitti Suomen 4–1.

Huomenta! Ville Pokka putosi kuin eno veneestä. On ollut Leijonien puolustuksen heikko lenkki koko turnauksen ajan, nyt koko ajan vaikeuksissa.

Tämä toimi: Tappiosta huolimatta maalivahti Ville Husso oli Leijonien parhaimmistoa. Hän on pelannut kaksi hyvää peliä ja ansaitsee paikan jatkaa.

Tämä meni vihkoon: Kakkosketjulle on tehtävä jotain. Kapanen–Granlund–Rantanen ei vaan toimi, vaikka Granlund maalin tekikin. Janne Pesosta kärkiketjuihin, kiitos. Mika Niemen passiin leima ja mies nelosketjun keskelle, joukkue tarvitsee oikeita senttereitä.

Tus ny itte selittään: Mikko Rantanen oli NHL:n runkosarjassa kahdeksanneksi paras pistemies ylivoimalla. Ei sellaisia ukkoja laiteta seisomaan neliön keskelle, jonne ei tule koskaan kiekkoja. Voisko ne munat laittaa vaikka kahteen eri koriin?

Loppulause: Kansa vaatii: Harri Moisio takaisin Kanada-peliin tälle palstalle. Kiitos ja anteeksi. PS: extrapisteet hallin DJ:lle. Latviaa vastaan alkuverryttelyn aikana Dirlandaata ja nyt Eppu Normaalia. Joku on ainakin tehtäviensä tasalla.

Yleisarvosana: 6.

Tuomas Nyholm

Iso Kokonaiskuva: Kuten jo lokakuussa ennakoin, Tanskaa vastaan tulee kisojen ensimmäinen kunnon kiekkomatsi. Ja tuli myös. Tanska pelasi mahtavan, jämäkän ja taktisesti onnistuneen ottelun. Suomi puolestaan jäi alle odotetun tason. Mutta nyt turnaus on korkattu ihan oikeasti.

Illan sankari: Oliver Bjorkstrand. Yksi kisojen upeimmista pikku hämyistä 2–1-maalissa: oli jättävinään kiekon takamiehelle, mutta pikku feikin jälkeen piiskasikin ranteella takapeltoseen. Laukaus oli kansainvälistä tasoa, niin kutsuttu matala kantalaser.

Huomenta! Maalinteon tehokkuus – jota ei ollut. Ei voi voittaa tällä tasolla pelejä, jos ei tee enempää maaleja. Viisi häkkiä on minimi tällä tasolla, jos vastassa ei ole Kanada tai Kukkoda. Sama laulu kuullaan joka kevät, kun ei uppoa, ei sitten mistään. Nyt on ison mietinnän paikka. Näin tämä ei voi jatkua.

Tämä toimi: Tuomareiden into syöksyä väliin jokaiseen pienimpäänkin nahisteluun. Itseään säästämättä, lajin vaaroja suorastaan pilkkanaan pitäen he olivat raajoineen ja torsoineen välissä meuhkaamassa, kun kaksi pelaajaa kohtasi toisensa Herningin pimenevässä illassa.

Tämä meni vihkoon: Suomen alivoima. Ihan täyttä tussuttelua. Turnauksen alussa hyökkäyssuunnan tehot olivat alivoimalla kohdillaan, mutta Tanskaa vastaan tekemisen taso romahti niin rajusti, että kertaalleen soi jopa omissa.

Tus ny itte selittään: Haloo, Leijonatuomio-palstan vakiojäsen Harri Moisio? Mites toi elämän rytmittäminen? Kaveri on jossain rokkikonsertissa, kun me muut väännetään officella leijonatuomioita. Näitä tällaisia hedonistisia vapaamatkustajia ei mahdu menestyvän organisaation kevääseen.

Loppulause: Vakavasti: Suomen puolustus saattaa nousta kysymysmerkiksi tässä turnauksessa. Lauantain Kanada-ottelu kertoo erittäin paljon. Omissa vahvuuksissa eli liikkeessä täytyy pysyä kiinni. Muuten tulee nukkumatti.

Yleisarvosana: 8.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt