Ursula

MM-kiekko

Kanadassa asuvat suomalaiset paljastavat: Tämä on kanadalaisille vielä pahempi asia, kuin tappio Leijonille tänään

Julkaistu:

MM-kiekko
Kanadan tiiviillä suomalaisyhteisöllä on tänään jännät kiekkopaikat. Miikka Huomo, 40, ja Tapio Väättänen, 45, kannustavat tietysti Leijonia.
Tänään olisi mahdollisuus oikein pitkän kaavan mukaisiin kiekkojuhliin. Kanadassa juhlitaan maanantaina Victoria Dayta, kuningatar Viktorian syntymäpäivää, ja kansakunta viettää vapaapäivää.

Toronton Burlingtonissa asuva Miikka Huomo, 40, aikoo katsoa finaaliottelua suomalaisporukalla. Perheistä koostuva porukka ei tosin aio jatkaa voitonjuhlia maanantaille asti, eikä MM-kulta välttämättä olisi paikallisillekaan rymyjuhlan paikka.

– Kanadalaiset eivät ehkä kokoonnu toreilla sillä tavalla kuin Suomessa tehtäisiin. NHL-pelejä seurataan sitten enemmän, Huomo arvioi.

– Mutta uskon, että nyt alkaa kiinnostaa, kun Kanada pelaa kullasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hänelle itselleen asetelma on kiitollinen. Pelin päätteeksi voi joko iloita Leijonien voitosta tai – jos Suomi nyt sattuisi häviämään – juhlia yhdessä kanadalaisten kanssa.

– Vaikka tietenkin Leijonien maaleja huudetaan kovempaa kuin Kanadan, Huomo kiirehtii lisäämään.

– Tietysti odotetaan voittoa. Kerranhan he ovat jo voittaneet Kanadan, niin miksei toisenkin.

”Nuorten MM-kisoista ollaan innoissaan”

Huomon ystävä Tapio Väättänen, 45, ei ole seurannut Suomen MM-taivalta kovin intensiivisesti, mutta finaalipelin hänkin haluaisi nähdä. Hänen kotikaupunkinsa Aurora on yli sadan kilometrin päässä Huomon mainitsemasta suomalaiskatsomosta, mutta lähistöllä on useita sporttibaareja, joissa hän on käynyt suomalaistuttaviensa kanssa.

– Semmoinen tunne on, että voisin mennä katsomaan. Kyllä mä Leijonia kannustaisin, mutta en ehkä hirveän näkyvästi, Väättänen naureskeli aamupäivällä paikallista aikaa.

Onko kanadalaisessa sporttibaarissa pelkoa saada köniinsä, jos hurraa Leijonille?

– Ei, kyllä NHL ja olympialaiset ovat täkäläisille isompi juttu. Aikuisten MM-kisat jäävät yleensä vähän varjoon, Väättänen sanoo.

Suomen edellinen voitto paljon pahempi juttu

Hänen mukaansa kanadalaiset ovat enemmän innoissaan nuorten sarjoista. Ei Suomi ole sielläkään huonosti pärjännyt: tänä vuonna kultaa tuli sekä alle 18- että alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

–  Nyt, kun Kanada ei ole menestynyt (nuorten kisoissa), niin ihmiset ottavat sen vakavasti, Väättänen arvioi.

Tammikuussa Kanada putosi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Suomelle jo puolivälierävaiheessa.

– He katsovat, että peli on kanadalaisten keksimä ja siinä pitäisi aina voittaa.

Väättänen kuitenkin uskoo, että vaahteranlehti jää nytkin leijonien jalkoihin.

– Toivottavasti Suomi voittaa ja toivottavasti voittaa reilusti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Nuori pyöräilijä kuoli törmättyään ambulanssiin

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. 6

      Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

    7. 7

      Nokian Edenin uima-altaaseen tuli vuoto, asiakkaat evakuoitiin ilman vaatteita taivasalle

    8. 8

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    9. 9

      Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

    10. 10

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    7. 7

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    8. 8

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Nuori pyöräilijä kuoli törmättyään ambulanssiin

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. Näytä lisää