Visa

MM-kiekko

Voi pyhä jysäys! Unkarille historiallinen voitto MM-kisoissa

Julkaistu:

JÄÄKIEKKO
Leijoniakin piinannut Unkari otti avausvoiton MM-kisoissa.
Unkari on herännyt taistelemaan paikastaan jääkiekon MM-kisojen A-sarjassa. Se paransi mahdollisuuksiaan, kun lauantai-iltapäivän kamppailu Valko-Venäjää vastaan Unkarin 5–2-voittoon.

Unkari hävisi Pietarissa viisi ottelua ennen kuin se pääsi voittopisteiden makuun. Voitto oli Unkarille ensimmäisen MM-kisojen pääsarjassa 77 vuoteen. Se oli viimeksi yltänyt MM-pääsarjassa voittoon vuonna 1939, jolloin Unkari kaatoi Belgian 8–1. Unkarin pääsarjapaluu 2009 tuotti tappioita.

Valko-Venäjä kukisti Unkarin MM-Sveitsissä 2009 maalein 3–1, mutta lauantaina se menetti pelin toisessa erässä. Unkari iski runsaan kolmen minuutin sisällä kahdesti.

Liigan KalPassa pelannut Balazs Szebok lirutti toisen erän puolivälissä läpiajosta 3–2, ja Vilmos Gallo teki 2–1-hyökkäyksestä 4–2. Janos Vas teki 5–2 kolme sekuntia ennen loppua tyhjiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pääsarjapaikastaan kamppailevilla Unkarilla ja Valko-Venäjällä on B-lohkon hännillä kummallakin kolme pistettä ja yksi ottelu jäljellä. Unkari kohtaa Saksan ja Valko-Venäjä Ranskan.

Moskovan A-lohkossa isäntämaa Venäjä piti Sveitsin kurissa maalein 5–1.

Kotijoukkue tarvitsi NHL-tähtiensä Aleksandr Ovetshkinin ja Jevgeni Kuznetsovin palveluksia. Washingtonin Ovetshkin syötti seurakaverinsa Kuznetsovin tekemän 2–0-maalin.

Moskovan TsSKA:n Ivan Telegin osui kahdesti. Venäjä nousi A-lohkossa toiseksi ohi Ruotsin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    4. 4

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. 6

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    7. 7

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    8. 8

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    9. 9

      Sähköyhtiö varoittaa asukkaita: Loppuviikon jojosää voi tuoda suurhäiriön

    10. 10

      Ewan McGregor lopetti 22 vuotta kestäneen avioliittonsa nuoremman naisen takia – ex-vaimo: ”Järkyttävä pettymys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    6. 6

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    9. 9

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    4. 4

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. Näytä lisää