Visa

MM-kiekko

Paneeko Pikkuleijonien 16-vuotias suurlupaus Puljujärveäkin paremmaksi? Mahdollisuus upeaan saavutukseen

Julkaistu:

PIKKULEIJONAT
Kristian Vesalainen on kuitannut jo kaksi mestaruutta tällä kaudella. Nouseeko määrä neljään?
Isokokoinen hyökkääjälupaus Kristian Vesalainen, 16, voi parhaassa tapauksessa saada tililleen kiekkokaudelta 2015–2016 peräti neljä mestaruutta. Alle 20-vuotiaissa MM-kultaa vuodenvaihteessa voittanut Jesse Puljujärvi sen sijaan voi liittyä jenkkipelaajien Jack Campbellin ja Jason Zuckerin miehittämälle lyhyelle listalle (alle 18-vuotiaiden ja alle 20-vuotiaiden mestaruus samana vuonna).

Vesalainen voitti seurajoukkueensa Frölundan kanssa jo Champions Hockey Leaguen. Semifinaalissa esiintynyt Vesalainen ei tosin päässyt osallistumaan mestaruusjuhliin, sillä hän oli finaaliottelun aikaan helmikuussa juuri alle 18-vuotiaiden Pikkuleijonien matkassa.

Myöhemmin keväällä Vesalainen kävi vahvistamassa Frölundan alle 18-vuotiaiden joukkuetta välierä- ja finaaliottelussa (2 ottelua 1+0, maali välierässä). Frölunda juhli tuolloin Ruotsin mestaruutta, jota Vesalainen tosin juhli maltillisesti. Hän pelasi kauden pääasiassa miesten ja alle 20-vuotiaiden joukkueissa.

SHL:n mestaruus kiinni joukkuekavereista – ensi yönä MM-finaali

Tänään sunnuntaina Frölundalla on mahdollisuus voittaa SHL:n mestaruus. Göteborgilaiset johtavat Skellefteåta otteluvoitoin 3–1. Pudotuspeleissä viisi ottelua pelannut Vesalainen ei mahtunut kaikissa pudotuspelikamppailuissa joukkueen kokoonpanoon, joten hän halusi lähteä Pikkuleijonien matkaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ensi yönä kello 3 Vesalainen ja Pikkuleijonat kamppailevat MM-kullasta Ruotsia vastaan. 16-vuotias hyökkääjä on joukkueen johtavia pelaajia ja tehnyt MM-kisojen kuudessa ottelussa 2+4=6 pistettä.

Vesalainen siirtyi Frölundaan viime kesänä HIFK:sta. Päätöstä hän ei ole katunut.

– Kaikki odotukset ovat täyttyneet, ja on ollut oikeastaan parempaakin kuin mitä odotin, Vesalainen myhäili Ilta-Sanomille aiemmin keväällä.

Vesalaisen mielestä siirto Ruotsiin on palvellut hänen kehitystään.

– Ihan sata lasissa mennään ja tulee palautetta, jos ei vedä kunnolla. Kyllä sen huomaa, että täällä on ihan erilaista kuin Suomessa. Täällä saa enemmän vapauksia, eikä peli ole niin taktista. Sen takia pelaajatkin varmaan kehittyvät enemmän, Vesalainen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    3. 3

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    9. 9

      18 eri firmaa rahtaa alkoholia kuninkaanlinnaan – Tanskan hovin ruokatilaukset pöyristyttävät: ”Aivan järjetöntä”

    10. 10

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    6. 6

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    3. 3

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    6. Näytä lisää