Visa

MM-kiekko

Jesse Puljujärvi, 12, Olli Juolevi, 4, Kasperi Kapanen, 2, Aleksi Saarela, 1: Näistä pikkupojista kasvoi maailmanmestareita

Julkaistu:

Nuorten MM-kisat
Ilta-Sanomat sai vanhemmilta haltuunsa sankarileijonien lapsuuskuvia.
Pikkuleijonat nousi koko kansan tietoisuuteen, kun se voitti tiistaina Suomelle sen historian neljännen alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden. Unohtumattomassa finaalissa joukkue kaatoi Venäjän jatkoajalla 4–3.

Aiemmin viikolla IS esitteli joukkueen pelaaja pelaajalta. Nyt on vuorossa kuvakavalkadi tähtipelaajien lapsuudesta.

Jesse Puljujärvi, 17

– Eihän tästä ole kuin nelisen vuotta, kun Jesse vasta meni yläasteelle ja muutti Torniosta Ouluun. Ja nyt yhtäkkiä jo iso osa suomalaisista tuntuu puhuvan hänestä.

Näin Jesse Puljujärven äiti Tuula kommentoi poikansa ja Pikkuleijonien ympärillä pyörivää hullunmyllyä keskiviikkona.

Puljujärvi tuli kisojen aikana tunnetuksi myös kaukalon ulkopuolella. Kuten muiden Pikkuleijonien kohdalla, tv-kansa sai nauttia rennoista haastatteluista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kysyin Jesseltä kisojen aikana usein, että eikö sinua jännitä ne haastattelut. Jesse vaan totesi, että ole huoleti, ei ne jännitä yhtään, äiti sanoi.

Kasperi Kapanen, 19

Keväällä 2014 pelaajauransa päättänyt, 831 NHL- ja 329 A-maaottelua pelannut Sami Kapanen, 42, voitti pelaajana Suomen ensimmäisen miesten maailmanmestaruuden 1995.

Hänen isänsä, entinen maajoukkuehyökkääjä Hannu ”Hannes” Kapanen, 64, valmensi alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta, joka voitti ikäluokassa Suomen toisen maailmanmestaruuden, ensimmäisen kotikisoissa 1998.

Samin poika Kasperi Kapanen, 19, teki jatkoajalla 4–3-voittomaalin Venäjää vastaan, kun Suomi voitti neljännen alle 20-vuotiaiden MM-kullan, toisen kotiyleisön edessä.

Lisäksi Samin veli Kimmo pelasi pitkän uran maalivahtina ja Hanneksen veli Jari oli aikakautensa huippuhyökkääjä SM-liigassa.

–Voi, voi, jääkiekosta puhuminen on meidän perheessä ollut varmaan se pienin osa keskustelua, Kimmo Kapanen naurahti IS:lle.

–Kiekko on tietenkin ollut aina iso asia, ja lapset ovat kulkeneet hallilla isien mukana, mutta normaalia perhe-elämää normaaleine iloineen ja suruineen se on ollut.

Olli Juolevi, 17

Olli Juolevin ura alkoi 3,5-vuotiaana, kun hän meni Itä-Helsingin Kiekon luistelukouluun. E-junioreissa Juolevi siirtyi Jokereihin seurasta tulleiden pyyntöjen jälkeen.

– Mietimme pitkään kilpaseuraan siirtymisen järkevyyttä, mutta Ollin kohdalla se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Hän kehittyi pihapeleissä, joissa joutui usein vääntämään kaksi vuotta vanhemman isoveljensä kanssa, Olli Juolevin isä Timo Juolevi kertoo.

– Olen itkenyt MM-finaalin jälkeen, koska poika on kuluneen vuoden aikana ollut niin tavattoman kovilla, isä kertoo.

Sebastian Aho, 18

– Sebastian luisteli ensimmäisen kerran kaksivuotiaana. Siitä lähtien pihapelit veivät pojan mennessään – aina piti päästä pelaamaan, SM-liigassa 325 runkosarjan ottelua omalla urallaan pelannut isä Harri Aho muistelee.

Aleksi Saarela, 19

Aleksi Saarela innostui luistelusta kaksivuotiaana, ja sittemmin pihapelit kotitalon pihalla Laitilassa olivat jokapäiväinen juttu.

– Aleksin kasvettua äiti tosin alkoi olla pihapelejä vastaan, kun naapurin ikkunat olivat jatkuvasti vaarassa hajota, Pasi kertoo naurahdellen.

Joni Tuulola, 20

– Joni oli vain 1–2-vuotias, kun hän tuli kerran sanomaan, että nyt riitti! Hän ei halunnut enää luistella kaksiteräisillä luistimilla, oli jo aika siirtyä yksiteräisiin, Jonin isä, entinen liigakiekkoilija Marko Tuulola kertoi.

– Joni oli pienestä pitäen todella innokas liikkumaan, ja erityisesti jääkiekko vei poikaa. Seuratoiminnassakin hän oli ensimmäisen kerran mukana jo 5–6-vuotiaana, isä sanoi

Roope Hintz, 19

– Roope halusi tehdä samaa kuin isoveljensä. Pojilla oli etupihalla kenttä, jossa he viihtyivät aina tuntitolkulla. Hienoa nähdä nyt, että kaikki se työ on tuottanut hienon palkinnon, Roopen äiti Marika Hintz kertoi.

– MM-turnaus oli todella hieno tapahtuma. Pojat ansaitsivat kultansa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    4. 4

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. 6

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    7. 7

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    8. 8

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    9. 9

      Sähköyhtiö varoittaa asukkaita: Loppuviikon jojosää voi tuoda suurhäiriön

    10. 10

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    6. 6

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    9. 9

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    4. 4

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. Näytä lisää