Ismo

MM-kiekko

Pikkuleijonien sankarien karu paluu arkeen – ”Ihan ensimmäiseksi rupean pyykille”

Julkaistu:

NUORTEN MM-KISAT
Tiistaina huikeaan jääkiekon nuorten MM-kultaan venyneet Jesse Puljujärvi, Sebastian Aho ja Antti Kalapudas ovat vihdoin selvinneet pääkaupungin kirkkaiden valojen keskeltä kohti Oulua.
Kolmikko laskeutui Oulunsalon lentokentälle puoli kuuden aikaan. Maailmanmestareita vastassa oli Kärppien seurajohto – puheenjohtaja Tommi Virkkunen, toimitusjohtaja Juha Junno ja urheilutoimenjohtaja Harri Aho. Kukituksen ja onnittelujen jälkeen väsynyt kultakolmikko pääsi median ristituleen.

Lopuksi oli fanien vuoro. Lentoasemalle oli kerääntynyt Oulun karmeassa 30 asteen pakkasessa parikymmentä innokasta fania. Kultakolmikko otti fanien kanssa ystävällisesti valokuvia ja kirjoitti useampia nimikirjoituksia.

– Kyllä tässä on aikamoinen väsymys, ei ole tullut paljoa nukuttua, Puljujärvi tiivisti.

– Ihan ensimmäiseksi rupean pyykille. Puhtaat vaatteet alkaa olla jo aika loppu, Kalapudas lisäsi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kultamitalistit pääsivät perheiden ja sukulaisten saattelemana viimeiselle etapille kohti kodin rauhaa hieman kuuden jälkeen.

Kauaa ei Kärppäkolmikko pääse laakereilla lepäämään. Kiekkoilijan arki koittaa jo huomisaamuna, sillä pelaajat vetävät kuntopyörän selässä jo aikaisin aamulla. Ja jos ei MM-kisat tuottaneet vielä tarpeeksi hotellikuolemaa, on sitä luvassa lisää päivän päätteeksi.

Aho, Kalapudas ja Puljujärvi lentävät perjantaina iltapäivällä Helsinkiin, josta matka lauantaiksi SM-liigaotteluun Hämeenlinnaan. Muu Kärppien joukkue taistelee liigapisteistä samana iltana Lappeenrannassa ilman kultaleijonia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    4. 4

      Malmin nainen Aarnio-istunnossa: "Puhuin ihan puuta heinää, mitä sylki suuhun toi"

    5. 5

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    6. 6

      Valepoliisit valitsevat uhreja nimien perusteella – Kyllikki, Tellervo, Kerttu, Erkki...

    7. 7

      Plusmalli Marjaana Lehtinen poistatti roikkuvaa ihoa vatsastaan 2 kiloa – leikkaus hirvittävällä tavalla pieleen

    8. 8

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    9. 9

      Maria Veitola avautuu Me Naisissa mieskollegoiden härskistä tempusta kokouksessa – ”Tuntui, että minut olikin palkattu pumpattavaksi barbaraksi”

    10. 10

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    4. 4

      Malmin nainen Aarnio-istunnossa: "Puhuin ihan puuta heinää, mitä sylki suuhun toi"

    5. 5

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    6. Näytä lisää