Sebastian

MM-kiekko

Lahden lyseossa on jättimäisten kakkukahvien paikka: Neljä kultaleijonaa samasta koulusta!

Julkaistu:

Lahden lyseon leijonille aiotaan järjestää omat kultajuhlat todennäköisesti ensi viikon loppupuolella.
”Lukion käytävällä kuulin ekaa kertaa voittamattoman.” Näin räppää kenties tämän hetken tunnetuin lahtelainen Cheek kappaleessaan Profeetat.

Cheekin lisäksi Lahti tunnetaan ennen kaikkea urheilijoistaan. Lahtelaisten urheilijasuuruuksien ketju sai eilen jatkoa, kun Cheekin opinahjo Lahden lyseo sai joukkoonsa neljä uutta maailmanmestaria.

Rehtori Tero Matkaniemi kertoo, että Pikkuleijonien otteita MM-kisoissa seurattiin sekä henkilökunnan että opiskelijoiden keskuudessa silmä kovana, sillä joukkueessa olivat mukana oman koulun pojat, Lyseon leijonat Eetu Sopanen, Sebastian Repo, Miska Siikonen ja Emil Larmi.

– Tämä on iso juttu lahtelaisille ja lyseolaisille. Laitoin eilen pojille jo päivällä tsemppiviestin ja illalla vielä onnittelut. Kolmas erä ja jatkoaika piti vielä yöllä katsoa uudestaan, Matkaniemi fiilisteli loppiaisena.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lyseon Leijonat voittivat maailmanmestaruuden! Onneksi olkoon Miska, Sebastian, Eetu ja Emil! Aivan huikea suoritus.

Posted by Lahden lyseo on Tuesday, January 5, 2016

Lyseon leijonien vaiheita seurattiin tiiviisti myös koulun sosiaalisen median kanavissa.

Urheilulukiossa painotetaan urheilu-uran ja opintojen yhdistämistä. Rehtorin mukaan kolme muuta suorittavat vielä opintojaan, mutta Sopasen päähän valkolakki painettiin itsenäisyyspäivän korvilla.

– Hän piti juhlassa uuden ylioppilaan puheen. Se ei ollut pelkkä urheilupuhe, vaan siitä huomasi miten hän on suhtautunut vakavasti myös opiskeluun. Kiekkouran lisäksi hänellä on varmasti mahdollisuudet myös akateemiseen uraan, Matkaniemi kertoo.

Kakut tilaukseen

Täytekakkua täytyy laittaa tilaukseen isompi erä, sillä koulu aikoo lähiaikoina muistaa kultaleijoniaan.

– Juhlat pidetään varmasti, todennäköisesti ensi viikon lopulla. Kakkua saa olla aika paljon, kun opiskelijoita on 850, Matkaniemi nauraa.

Juhlissa kootaan rehtorin mukaan yhteen lyseolaisten saavutuksia syksyn ajalta.

– Jääkiekkoilijoiden lisäksi esimerkiksi Arvi Savolainen sai painissa nuorten MM-pronssia ja EM-hopeaa.

Matkaniemi uskoo, että myös tuore ylioppilas Sopanen nähdään mukana juhlissa, vaikka koulunpenkki ei enää kutsukaan.

– On hienoa, että lahtelainen urheilulukio instituutiona voi hyvin. Nuorille jää juuret ja turvapaikka, johon palata. Monet palaavat valmistuttuaan koululle kertomaan opinnoistaan ja elämästään.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  3. 3

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  4. 4

    Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

  5. 5

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  6. 6

    Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

  7. 7

    Poliisi: Jari Sillanpään autosta löydetty huume voi maksaa 1 000 € grammalta: ”Katunarkkarilla ei ole siihen varaa”

  8. 8

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  9. 9

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  10. 10

    Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  4. 4

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  5. 5

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  6. 6

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  7. 7

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  9. 9

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  5. 5

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  8. 8

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  9. 9

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  3. 3

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  4. 4

    Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

  5. 5

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  6. Näytä lisää