Vesa Rantasen kommentti: Ihmepojat pihdeissä, Suomi voitti – tämähän haisee kultamitalilta - MM-kiekko - Ilta-Sanomat

Ihmepojat pihdeissä, Suomi voitti – tämähän haisee kultamitalilta

Se että Suomi voitti, vaikka ihmepojat olivat yössä, oli kullantuoksuinen asia, kirjoittaa urheilutoimituksen esimies Vesa Rantanen.

4.1.2016 19:21

Suomi oli matkannut jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa lähes tyystin ihmepoikaketjun Jesse PuljujärviSebastian AhoPatrik Laine vankkurien kyydissä, mutta välierässä Ruotsia vastaan asetelma kääntyi.

Planeetat asettuivat toisin sanoen kohdalleen.

Perinteiset suomalaiset joukkuevahvuudet nousivat esiin, ja tärkeimmäksi pelaajaksi kasvoivat maalivahti Kaapo Kähkönen sekä kapteeni, NHL:ssäkin tällä kaudella pelannut Mikko Rantanen, joka järjesti Suomen osumat: avausmaaliin namupassi ja voittomaaliin kansainvälisen luokan maskipelaaminen.

Johtaja alkoi johtaa, kun johtajuutta eniten kaivattiin.

Mikko Rantanen nosti tasoaan MM-välierässä.

Tämä on Suomen kultahaaveiden kannalta erinomainen uutinen, mutta realistisia haaveista tekee se, että päävalmentaja Jukka Jalosen pelitapa loksahti nyt täydellisesti paikoilleen.

Jos Suomen 2–1-voittoa arvioitaisiin Guggenheim-museon avajaisissa, voisimme punaviinilasia pidellen todeta jokaisen siveltimenpiirron olleen kohdallaan kuin Monet’n maalauksessa.

Jos Suomen pelaaminen aikaisemmin tässä turnauksessa oli enemmän Salvador Dalin siveltimestä, hallitsi nyt kaukalossa klassinen jaloslaisuus: kiekkokontrolli, hyökkäyksiin lähdöt ja keskustan puolustaminen viisikkona tylsytti ennakkoon väkivahvana pidetyn Ruotsin täysin aseista.

Jokainen pelaaja tiesi paikkansa ja tehtävänsä, mutta koskaan pelaaminen ei jäänyt systeemin orjaksi. Suomi pelasi kerrassaan upean ottelun joukkueena.

Ylisanoja ei voida käyttää liikaa, kun arvioidaan Suomen henkistä tilaa: ei jännityksen häivääkään, itsevarmaa mutta oikealla tavalla nöyrää kiekollista pelaamista ja rohkeita ratkaisuja, kun oli niiden paikka. Erityiskiitoksen ansaitsee parjattu, Kanadaa vastaan usein möhlinyt puolustus, joka nyt toi ja avasi kiekkoa satavarmasti Ruotsin paikoin tyhmänkin prässin alta.

Suomi itse asiassa vei monin paikoin peliä, vaikka joutuikin päätöserässä pahasti puolustuskannalle.

Erityisen ihailtavaa on nuorten Leijonien kylmäpäisyys, jota hävinneet vastustajat, kuten Kanada, voivat myös haukkua rottamaisuudeksi tai tuomarien heikkoudeksi. Suomi ei ota tyhmiä jäähyjä. Tunne ei vie väärään suuntaan, kuten vielä aivan turnauksen alussa saattoi käydä. Pikkuleijonat osasivat ottaa kotituomareista täyden hyödyn irti, ja se varmasti puhuttaa Ruotsissa kuten se puhutti Kanadassa puolivälierän jälkeen.

Mutta urheilussa voittajat erottaa häviäjistä se, että häviäjillä on usein selitys ja voittajilla suunnitelma. Suomi miettii nyt finaalia ja Kanada ja Ruotsi kaivavat selityksiä tuomarityöskentelystä, joskin monessa kohtaa aiheesta.

Juniorkronorna otti tappion raskaasti.

Alle 20-vuotiaat pelasivat aikuisemmin kuin aikuiset. Tästä ei voine Jalosen valmennusryhmää liikaa kehua.

Myönnetään, että Suomi hyötyi merkittävästi surkeasta (koti)tuomarityöskentelystä, mutta se ei vähennä joukkueen yhteenkasvamisen suuruutta. Tämä on turnauspelaamisessa usein kaikista tärkein aspekti: pelin pitää kehitty koko ajan, ja sitä Jalosen joukkue on onnistunut täydellisesti. Valmennus on korjannut pala kerrallaan erityisesti puolustuspelaamisen puutteita ja paremman organisoitumisen ansiosta myös yksilöt ovat alkaneet voittaa kaksinkamppailuja.

Ahon johtamalle superketjulle, joka oli tuonut Suomen välierään, ottelu Ruotsia vastaan oli vaikea. Ketju ei oikein jaksanut kamppailla tiiviin ja äijämäisen Ruotsin puristuksessa, mutta se ei turhautunut. Edes Laine ei ryhtynyt tuittuilemaan, kuten toisinaan tekee, jos peli ei kulje.

Se kertoo siitä syvästä uskosta, joka joukkueessa on tällä hetkellä ja vapauttaa junioriketjun niskasta valtavasti painetta finaaliin, jonne ketju pääsee tuorein jaloin ja erityisesti tuorein päin.

Pikkuleijonat pelaa maailmanmestaruudesta tiistaina kello 20.30 alkaen. Vastaan luistelee joko Venäjä tai Yhdysvallat.

Asetelma ei voisi olla kutkuttavampi vuorokautta ennen suurta kliimaksia. Suomella on voittava ja varma ykkösvahti, joukkueen viisikkopuolustus on tiivis ja uhrautuva (joskin vieläkin yksilötason kamppailuissa kysymysmerkki), pelin avaaminen on jouhevaa ja – ja tämä on todella tärkeää – pelillinen valtikka siirtyi joukkueen veteraaneille Rantaselle ja Roope Hintzille, joille sen olisi alun perin pitänytkin kuulua.

Junioriketju pääsee siis finaaliin samasta henkisestä asetelmasta kuin turnaukseen. Iskemään toisesta aallosta, ja jos jollain maalla on heittää samanlainen toinen aalto MM-finaalin kaukaloon, niin ihme on.

Vaikka vastus vain kovenee, on kultamitali kotikisoista tällä pelillä, ja tuomarien pikkuisella avustuksella, täysin realistinen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?