MM-kiekko

Ylen tv-lähetyksessä toistui mystinen termi Pikkuleijonien superketjusta – tästä on kyse

Julkaistu:

Nuorten MM-kisat
Mikä ihmeen Pula-aho?
Ylen lähettämässä torstaisessa Suomen ja Tshekin nuorten MM-ottelussa selostaja Niki Juusela kutsui Pikkuleijonien tehoketjua Jesse PuljujärviPatrik LaineSebastian Aho moneen otteeseen "PuLa-Ahoksi", veistäen lempinimen trion sukunimien ensimmäisistä kirjaimista. Heitto keräsi sosiaalisessa mediassa nopeasti tukun ääniä sekä puolesta että vastaan.



PuLa-Aho tai Pula-aho, kuinka vain, löytyy myös IS:n maanantaina julkaisemalta äänestyslistalta, jonka avulla haetaan nimeä läpi turnauksen loistaneelle Suomen huippukolmikolle. Torstai-iltaan mennessä nimi oli saanut 17 prosenttia äänistä, joita oli annettu jo yli 10 000. Äänestys on edelleen käynnissä.

Lempinimen kohteet tai kaikki kommentoijat kuitenkaan tuskin tietävät, mistä nimi juontaa juurensa. Kyseessä on puhuva papukaija G. Pula-aho, yli 50 vuotta sitten kansansuosiota nauttinut legendaarinen radiosketsihahmo.

Puhelias, epälooginen ja karski G. Pula-aho oli Spede Pasasen kehittämä ja näyttelijä-koomikko Leo Jokelan esittämä hahmo, joka oli suosittu varsinkin 1960-luvun alussa. Hahmo puhui hampaidensa välistä pisteliästä stadin slangia ja otti toistuvasti verbaalisen niskalenkin haastattelijana toimineesta Pasasesta. Radiolähetysten lisäksi rääväsuu esiintyi myös televisiossa, ja pääsivätpä sketsit niin lp-levylle kuin kirjaksikin.


Pure nenääs! -levystä tehtiin vuonna 2002 cd-versio. Pätkiä sketseistä löytyy Ylen elävästä arkistosta ja Youtubesta.


Spede Pasanen on kertonut G. Pula-ahon syntyneen tarkoituksellisena vastavetona ajan kuplettiviihteelle ja poliittisille vitseille. Wikipedian mukaan hahmo oli osa Speden pyrkimystä tuoda Suomeen viisasteleva, amerikkalaistyylinen sekopäähuumori.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Joten jos PuLa-Aho ketjun lempinimeksi kansan suussa jää, kyseessä ei ole pelkkä kirjainleikki, eikä nimeä ole pulasta huolimatta syytä nähdä epäkunnioittavana.

Suomi voitti torstaina Tshekin 5–4 ja kohtaa lauantaina alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen puolivälierässä Kanadan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt