20 vuotta MM-1995:stä, kultaiset muistot eivät unohdu koskaan – katso historialliset kuvat!

Vuoden 1995 MM-kisojen alkamisesta on tänään kulunut 20 vuotta. IS koosti Suomen ensimmäisen MM-kullan kunniaksi 9+5:n unohtumattoman kuvan koosteen.

Curt Lindström riemuitsi Ville Peltosen kanssa Tukholman kaupungintalolla järjestetyillä juhlaillallisilla.

Harva muistaa, että Ruotsissa pelattu MM-turnaus alkoi Suomen kannalta murheellisesti. Leijonat hävisi Tukholman Globenissa 23.4.1995 pelatun avausottelun Tshekille puhtaasti 0–3.

Toisessa lohko-ottelussa Suomi kuitenkin yllätti isäntämaan 6–3 eikä sen jälkeen enää suostunut häviämään.

Saku Koivu juoni Ruotsin kaatoa paitaostoksilla ennen alkusarjan toista peliä.

Leijonia valmentanut ruotsalainen Curt Lindström osasi pitää joukkueen ilmapiirin kevyenä. Välipäivinä pelaajat saivat rentoutua muun muassa hevostilalla ja purjehtimassa.

Jere Lehtinen ravurin ohjaksissa Eriksundin kartanon hevostilalla.

Juha Ylönen, Janne Ojanen, Raimo Summanen ja Hannu Virta nauttivat Ruotsin keväästä purjehdusretkellä.

Suomalaiskannattajille alkusarja oli iloinen kokemus. Viidessä ottelussa Leijonat teki peräti 22 maalia.

Tältä näytti riemu alkusarjan Norja-ottelussa. Juhlan aiheena on Suomen 4–0-maali. Peli päättyi lopulta 5–2.

Puolivälierissä Suomi kohtasi tutun vastustajan: Juhani Tammisen valmentaman Ranskan. ”Aurinkokuninkaan” miehet eivät pärjänneet Leijonille, vaan Suomi voitti 5–0.

Kapteeni Timo Jutila piirsi viimeistelyharjoituksissa kuviot kuntoon Ranskaa vastaan. Janne Ojanen, Esa Keskinen, Mika Strömberg ja Mika Nieminen tottelivat kipparin komentoja.

Tero Lehterä teki Suomen 4–0-osuman Ranskan verkkoon, vaikka Ranskan maalia vartioinut suomalaisjuurinen Petri Ylönen tekikin kaikkensa.

Välierässä Suomi maksoi potut pottuina Tshekille: 3–0-voitto tiesi finaalipaikkaa rakasta vihollista Ruotsia vastaan.

Loppuottelun tuloksen muistavat kaikki, mutta kertauksen vuoksi mainittakoon se tässä: 4–1. Maaleista kolme teki Ville Peltonen ja yhden Timo Jutila.

Ville Peltosen toista maalia juhlitaan. Menossa mukana ketjutoveri Saku Koivu.

Ottelun jälkeen juhlat alkoivat jäällä – eivätkä loppuneet aivan heti.

Suomen joukkue juhlii. Taustalla mitalikolmikon liput: kultaa Suomi, hopeaa Ruotsi, pronssia Kanada.

Pukukopissa pelin jälkeen ilo oli ylimmillään. Curt Lindström ja finaalin sankari Ville Peltonen jakoivat mestaruussikarin. Konkari Raimo Summanen tyhjenteli kuohuviinipulloa Peltosen ja Antti Törmäsen kanssa.

Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti historiallisen ensimmäisen MM-kultansa Tukholmassa 7.5.1995. Raimo Summanen (vas.), Ville Peltonen ja Antti Törmänen juhlivat Globenin pukuhuoneessa.

Riemuitsevat suomalaiskannattajat valtasivat Sergelin torin Tukholman keskustassa.

Kotimaassa Leijonia juhlittiin Helsingin kauppatorilla, jonne voittoisa joukkue saapui avoautosaattueessa. Kadut ja tori olivat tupaten täynnä ihmisiä. Koko kansan mestaruutta juhlivat kymmenet tuhannet.

Leijonien kiireet eivät loppuneet kansanjuhlaan, vaan joukkue mm. levytti Kirkan kanssa oman version Den Glider In -kisabiisistä, kävi Mäntyniemessä tapaamassa presidentti Martti Ahtisaarta ja osallistui moniin hyväntekeväisyystapahtumiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?