Heikki, Henna

MM-kiekko

Kontiola nolona kohuhaastattelusta: "Otti niin paljon päähän"

Julkaistu: , Päivitetty:

MM-kisat
Leijonien ykköshyökkääjä Petri Kontiola pahoitteli maailmanlaajuisen kohun aiheuttanutta haastatteluaan.
Petri Kontiola nostatti kohun torstain Kanada-Suomi-puolivälieräottelun toisella erätauolla. Kontiolalla oli antaa vain yksi vastaus tshekkiläiselle tv-toimittajalle erätauolla.

Kontiola töksäytti jokaiseen toimittajan kysymykseen tylyn vastauksen englanniksi: "En tiedä".

Kontiola puhui perjantaina ensimmäistä kertaa kohuhaastattelusta suomalaismedialle.

- Olen pahoillani tapahtuneesta. Tästä eteenpäin keskitytään asiaan ja ollaan asiallisesti, Kontiola kertoi katuvasti.

Tämän jälkeen suomalaishyökkääjä halasi noloon tilanteeseen joutunutta tshekkiläistoimittajaa ja myönsi hänelle uuden haastattelun.
 
Kontiolan mukaan töksäyttely torstain erätaukohaastattelussa johtui hänen aiemmin tekemästä virheestään, joka johti Kanadan toiseen maaliin.

- Otti niin paljon päähän. Sössin toisen maalin niin pahasti. Olisin voinut toki yrittää ottaa rauhallisemmin ja olla korrektimpi haastattelussa.

- Olihan se itsellekin vähän noloa, myönsi Kontiola.

Kontiolan haastattelu nousi torstaina pikavauhtia otsikoihin aina Pohjois-Amerikkaa myöten. Muun muassa kanadalainen TSN-kanava uutisoi eriskummallisesta haastattelusta näkyvästi verkkosivuillaan.

Voit katsoa Kontiolan haastattelun tästä linkistä (YouTube).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    2. 2

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    3. 3

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    4. 4

      Laura Huhtasaari graduunsa kohdistuvista epäilyistä: ”Härskiä peliä, niin härskiä peliä”

    5. 5

      Pandat nauttivat ensimmäisen bambuaamiaisensa Ähtärissä – ihailevat suomalaista talvimaisemaa ikkunoiden läpi

    6. 6

      Lauri Markkanen onnitteli Iivo Niskasta – Vuoden urheilijalta humoristinen kuitti takaisin

    7. 7

      Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

    8. 8

      Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

    9. 9

      Presidentinvaalien törkykampanjat elävät somen omissa kuplissa – vain yksi huhu ylittänyt uutiskynnyksen

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    8. 8

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    2. 2

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    3. 3

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    4. 4

      Laura Huhtasaari graduunsa kohdistuvista epäilyistä: ”Härskiä peliä, niin härskiä peliä”

    5. 5

      Pandat nauttivat ensimmäisen bambuaamiaisensa Ähtärissä – ihailevat suomalaista talvimaisemaa ikkunoiden läpi

    6. Näytä lisää