Rasmus, Asmo

MM-kiekko

Vuoden 1995 maailmanmestari odottaa lisää yllätyksiä

Julkaistu:

JÄÄKIEKON MM-KISAT
Marko Palo kuuluu siihen harvinaiseen suomalaispelaajien joukkoon, jolla on arvokisoista mitaleita joka laatua.
Keväällä 1994 Palo voitti olympiapronssia Lillehammerista ja MM-hopeaa Milanosta. Seuraavan kevään Ruotsin MM-turnauksessa kaikki kirkastuivat kullaksi.

- Aika harvakseltaan sitä tulee enää noita maailmanmestareita tavattua. Kun itse on tullut vähän valmennettua, niin niitä on jonkin verran tavannut, jotka ovat koutsaamisessa mukana, Palo toteaa.

Tämän kevään MM-kisoja Palo on seurannut TV:n välityksellä.

- Paikan päällä en ole ollut ja TV:stä on tullut seurattua lähinnä Suomen pelit. Mutta ihan riittävästi mielenkiintoa niissäkin on, Palo naurahtaa.

Palo myöntää, että meneillään olevat MM-kisat ovat varsin poikkeukselliset.

- Tämä turnaus on osoittanut, että kuka vain voi voittaa kenet vain. Niin sanotut pienemmät maat ovat pystyneet haastamaan hyvin isompiaan. Lisää yllätyksiä on varmasti tulossa, Palo pohtii.

Palo on tyytyväinen siitä, että Suomen peli on lähtenyt rullaamaan alkuvaikeuksien jälkeen.

- Venäjää vastaan Suomi pelasi jo todella hyvin. Ja onhan se selvää, että ensimmäiset pelit ovat usein hankalia. Joukkue ei ole juurikaan ollut yhdessä ja kisoissa on paljon ensikertalaisia, Palo huomauttaa.

Palon mukaan ykkösvahdin löytyminen on Suomelle tärkeä asia.

- Eiköhän se Antti Raanta ole, joka ykkösvahdin viittaa kantaa. Hän antaa Suomelle mahdollisuuden voittoihin joka ottelussa, Palo painottaa.

- Mutta ei se pelkkä nolla omassa päässä riitä. Myös maaleja pitää tehdä ja siitä ykkösketju on pitänyt tähän mennessä hyvin huolen, Palo jatkaa.

Palolle itselleen HPK:ssa päättyneellä kaudella hyökännyt Ville Viitaluoma on leijonajoukkueen tutuin pelaaja.

- Mutta sitä tutummaksi muut tulevat, mitä paremmin he otteluissa onnistuvat, Palo muistuttaa.

Palo itse pitää pelituntumaa yllä ikämieskiekossa.

- Pari kertaa viikossa sitä tulee talvella jäällä käytyä pelaamassa, Palo sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. 6

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    7. 7

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    8. 8

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    9. 9

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    10. 10

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. Näytä lisää