Kaino

MM-kiekko

Suomi-kiekon karu totuus paljastuu MM-joukkuessa

Julkaistu:

Kieltäytyjiä on turha syyttää, koska kieltäytyjiä ei ole, kirjoittaa Urheilusanomien NHL-kirjeenvaihtaja Juha Hiitelä.
Taas se alkoi. MM-kisoista kieltäytyvien NHL-pelaajien syyllistäminen. Ei olla isänmaallisia, ei kuitata kunniavelkaa liitolle ja sitä rataa.

Karu tosiasia on, että kieltäytyjiä on todellisuudessa erittäin vähän. Koska ei ole pelaajia, jotka voisivat kieltäytyä.

Suomalaisia kenttäpelaajia nähtiin tällä kaudella NHL:ssä 22. Heistä viisi pelasi runkosarjassa alle kymmenen ottelua.

Näistä 22:sta yhdeksän kausi jatkuu NHL:n ja kahden AHL:n pudotuspeleissä. Joukossa suomalaisten sisäisen pistepörssin kärkikuusikosta viisi.

Vai olettaako joku, että Mikko Koivu tai Valtteri Filppula jättäisivät pudotuspelit pelaamatta päästäkseen kuittamaan kunniavelkaansa? Pelaamaan isille, äideille ja sotaveteraaneille?

Kautensa runkosarjaan päättäneistä Kimmo Timonen, Olli Jokinen, Lennart Petrell, Ville Leino ja Joni Pitkänen katsoivat kauden viimeiset pelit sivusta loukkaantumisten vuoksi. Tuomo Ruutu oli valtaosan kaudesta sivussa lonkkavamman vuoksi. Sean Bergenheim on ollut sivussa koko kauden.

Lauri Korpikoski arpoo lähtemistä, mutta hänkin oli pitkään sivussa vammoista ehkä vakavimman - aivotärähdyksen - vuoksi.

Antti Miettinen tuskin nykykunnossa edes kelpaisi maajoukkueelle ja voitaisiinko sopia, että 46 peliä 99 päivässä huhkinut 38-vuotias Sami Salo kuittasi kunniavelkansa alivoimamaalillaan USA:ta vastaan Torinon olympiakisojen puolivälierässä?

Niin se vaan kuulkaa on ystävät ja kylänmiehet, että Suomi-kiekon karu arki on koittanut: Ei ole NHL-pelaajia jotka voisivat kieltäytyä. Koska ei ole NHL-pelaajia!

Eikä se ole meidän pelin, Jukka Jalosen, Jari Kurrin, Timo Jutilan eikä edes Pasi Nurmisen kenkien vika.

Se totuus, mitä Urheilusanomat (ja sen edeltäjät) on toitottanut jo vuosien ajan näkyy nyt A-maajoukkueessa ja MM-kisoissa. Suomalaisen pelaajatuotannon taso on romahtanut. 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa syntyneiden kansainvälisen huipputason (lue: NHL) pelaajien määrä on naurettavan pieni.

Leo Komarov oli tällä kaudella ainoa täyden NHL-kauden pelannut suomalaistulokas. Viime vuonna ainut oli Lennart Petrell. Sitä edellisenä vuonna ei ollut ainuttakaan.

Vuosikausien ajan tehty väärä työ junioreiden kehittämisessä näkyy aina viiveellä miesten maajoukkueessa. Suuri yleisö ei kiinnitä huomiota nuorten arvokisoihin, mutta tulokset siellä olivat useiden vuosien ajan heikkoja.

Kotikisoissa 2007 Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue meinasi pudota sarjatasoa alemmaksi. Niissä kisoissa nähdyistä monet pelaavat jo NHL:ssä tähtistatuksella. Steven Stamkos, Kevin Shattenkirk, Drew Doughty, Viktor Hedman ja Jakub Voracek pelaavat todennäköisesti ensi vuonna Sotshissa olympiakiekkoa, jos NHL-pelaajat turnaukseen lähtevät.

Tuon vuoden kisajoukkueen suomalaisista kenttäpelaajista vain Antti Tyrväinen ja Joonas Järvinen ovat päässeet edes AHL:ään.

Karuun todellisuuteen on herätty. Liitto piti muutama vuosi sitten kriisikokouksen, johon kutsuttiin kaikki kynnellekykenevät kiekkoihmiset. Tehtiin uusia linjauksia, mutta niiden tulokset näkyvät vasta viiveellä. Valoa tunnelin päässä on, mutta niiden tulosten näkyminen A-maajoukkueessa ottaa aikansa.

Uusien linjausten kasvattamat pelaajat ovat maajoukkueen runkoa 5-10 vuoden päästä. He muodostavat leijonien ytimen NHL-olympialaisissa 2026 yhdessä 56-vuotiaan Teemu Selänteen kanssa.

Mutta muutamat seuraavat vuodet suomalainen kiekkokansa saa lähteä MM-sotaansa nykyisen kaltaisilla "nuorilla" joukkueilla. Tämänvuotisen leijonajoukkueen puolustajien keski-ikä on yli 29 vuotta ja hyökkääjienkin lähes 29 vuotta. Ja iso osa heistä on SM-liigasta tulevia ensikertalaisia. Karua mutta totta.

Ja siihen on myös nyt mediassa raakkuneiden kiekkoleijonien, entisten maajoukkuevalmentajien ja -kapteenien syytä tottua. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pentti Matikainen huomasi Matti Nykäsen yllättävissä puuhissa aamuyöllä Calgaryssa 1988 – ”Kyllä se havahdutti”

    2. 2

      Jennifer Anistonin ja Justin Theroux’n kohuerosta tihkui kiusallista lisätietoa lähipiiristä – ”Liian monet tajusivat, mitä on tekeillä”

    3. 3

      135 kiloa laihduttanut tosi-tv-tähti Mama June kiidätettiin sairaalaan – molemmista silmistä katosi näkö yön aikana

    4. 4

      Pilvi Hämäläiseltä yllättäen rohkea Putous-tyyli – tv-kulisseissa otettu kuva lumoaa Instagramissa: ”Too Sexy”

    5. 5

      Suvi Lindénin Ugandan-matkassa vielä paljon epäselvää – Mitä ex-ministeri teki liikemiehen mukana, ja kuka kaiken maksoi?

    6. 6

      Trump syyttää Twitterissä demokraatteja "pelkästä puheesta" aselakien suhteen

    7. 7

      ”Häpeä, Trump!” – Floridan ammuskelusta selvinneet oppilaat vaativat tiukempia aselakeja

    8. 8

      Intohimona XL-implantit: 22-vuotias Amanda haluaa näyttää seksinukelta – kertoo nyt, miten päätyi poikkeavaan ratkaisuunsa

    9. 9

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    10. 10

      Riitta-Liisa Roponen perusteli kohtalokasta ratkaisuaan Ylellä – Harri Kirvesniemi: ”Ihmettelen sitä suuresti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    2. 2

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    3. 3

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    4. 4

      Suosittu radioääni vaikeni Radio Suomessa

    5. 5

      11 tuiki tavallista kodintavaraa, joita ulkomaalaiset eivät ymmärrä: ”Mikä ihme tuo on?”

    6. 6

      Tällaista reaktiota olympiavoittajalta on tuskin nähty koskaan – kuva 30 sekuntia maaliintulon jälkeen kertoo oleellisen

    7. 7

      Jennifer Anistonin ja Justin Theroux’n kohuerosta tihkui kiusallista lisätietoa lähipiiristä – ”Liian monet tajusivat, mitä on tekeillä”

    8. 8

      Riitta-Liisa Roponen perusteli kohtalokasta ratkaisuaan Ylellä – Harri Kirvesniemi: ”Ihmettelen sitä suuresti”

    9. 9

      Kuvat: Hurja rakennelma odottaa Enni Rukajärveä – asiantuntijalta kova arvio: ”Ei läpäisisi Suomen vaatimuksia”

    10. 10

      Pentti Matikainen huomasi Matti Nykäsen yllättävissä puuhissa aamuyöllä Calgaryssa 1988 – ”Kyllä se havahdutti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    2. 2

      ”Kuka on tuo pieni poika huoneessasi?” 4-vuotiaan hyytävä kysymys sai videopuhelun toisessa päässä olleen äidin niskavillat pystyyn

    3. 3

      71 kuoli lentoturmassa Venäjällä – ministeriö listasi 3 mahdollista syytä traagiselle onnettomuudelle

    4. 4

      Enni Rukajärveltä napakka vastakuitti mitalisijalta pudonneen norjalaisen kitinään

    5. 5

      Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    6. 6

      Norjalaisvalmentajalta katkeraa puhetta Enni Rukajärven pronssilaskun pisteistä – ”Moni muukin on samaa mieltä kanssani”

    7. 7

      Sambatanssijan stringit putosivat kesken kulkueen – yritti korjata tilannetta salamavalojen räiskeessä

    8. 8

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    9. 9

      Suomen ampumahiihtäjät räväyttivät uransa parhaat sijoitukset! IS seurasi sunnuntain olympiatapahtumia

    10. 10

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pentti Matikainen huomasi Matti Nykäsen yllättävissä puuhissa aamuyöllä Calgaryssa 1988 – ”Kyllä se havahdutti”

    2. 2

      Jennifer Anistonin ja Justin Theroux’n kohuerosta tihkui kiusallista lisätietoa lähipiiristä – ”Liian monet tajusivat, mitä on tekeillä”

    3. 3

      135 kiloa laihduttanut tosi-tv-tähti Mama June kiidätettiin sairaalaan – molemmista silmistä katosi näkö yön aikana

    4. 4

      Pilvi Hämäläiseltä yllättäen rohkea Putous-tyyli – tv-kulisseissa otettu kuva lumoaa Instagramissa: ”Too Sexy”

    5. 5

      Suvi Lindénin Ugandan-matkassa vielä paljon epäselvää – Mitä ex-ministeri teki liikemiehen mukana, ja kuka kaiken maksoi?

    6. Näytä lisää