Liisa, Elisa

MM-kiekko

Totuus venäläisten "MM-lippuhuijauksesta" - nyt puhuu viestintäpäällikkö

Julkaistu: , Päivitetty:

Huhujen mukaan venäläiset estivät varattujen pääsylippujen lunastamisen.
Ilta-Sanomille tulleiden vihjeiden mukaan venäläiset jääkiekkofanit olisivat lauantaina estäneet ennakkolippujen lunastamisen lippuluukulta ennen Suomi-Venäjä-välieräottelua.

Venäläisten tarkoitus olisi ollut viivyttää lunastamista niin kauan, että liput olisivat tulleet uudelleen myyntiin.

Jos lippuja ei osta tietyn ajan kuluessa, varaus raukeaa.

MM-kisojen viestintäpäällikkö Henna Malmberg kuitenkin kieltää moisen toiminnan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Totta on, että siellä on ollut valtava ryysis, ja paljon venäläisiä jotka toivoivat lippua.

Malmbergin mukaan paikalla ei kuitenkaan yritetty kepulikonsteja.

Hän sanoo, että kun järjestyksenvalvojat huomasivat että tungosta alkaa syntyä, he järjestivät ihmiset eri jonoihin.

- Tämä on turvapäällikön minulle antama raportti tilanteesta. Ne joilla oli varattu lippu, laitettiin omaan jonoonsa ja muut omaansa.

Malmbergin mukaan vaikutelma epämääräisistä toimista saattoi syntyä, koska lippujen jonotustila on pieni, ja siellä syntyy helposti ruuhkaa.

Malmberg sanoo, ettei kisaorganisaatio ole saanut aiheesta yhteydenottoja lipunostajilta.

Venäläisten huhutuista kepulikonsteista uutisoi ensin Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      Vuoden harmain viikko edessä? Yksi taulukko tiivistää synkän totuuden Suomen syksystä

    4. 4

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    5. 5

      Moottoripyöräilijä menehtyi rajussa ulosajossa – tyttöystävä julkaisi riipaisevan viestin: ”Ei ole sanoja”

    6. 6

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    9. 9

      Kadonnutta Juuso-Petteriä etsitään vaikeissa olosuhteissa – pimeys liikaa lennokeille, ruumiskoirat jatkavat työtään

    10. 10

      Robert Mugabe suostui eroamaan presidentin virasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    6. 6

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    7. 7

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    10. 10

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      Vuoden harmain viikko edessä? Yksi taulukko tiivistää synkän totuuden Suomen syksystä

    4. 4

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    5. 5

      Moottoripyöräilijä menehtyi rajussa ulosajossa – tyttöystävä julkaisi riipaisevan viestin: ”Ei ole sanoja”

    6. Näytä lisää