Jari, Jalmari

MM-kiekko

Tshekki syötti Ruotsille Leijonien lääkettä

Julkaistu: , Päivitetty:

Leijonat pudotti USA:n välieristä yhdeksän sekuntia ennen pelin päätöstä.
Tshekki pystyi lähes samaan Ruotsia vastaan. Tshekin Milan Michalek teki 4-3-voittomaalin vain 29 sekuntia ennen ottelun päätöstä.

Ruotsi oli noussut kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin, mutta Globen tyrmistyi Michalekin kaivettua kiekon kulmasta ja ratkaistua ottelun komealla yksilösuorituksella.

Kurinalaisesti pelannut Tshekki puolusti vahvasti läpi ottelun, eikä antanut Ruotsille ottelussa yhtään ylivoimatilannetta. Michalekin ohella sankareihin kuului 36 laukausta torjunut Jakub Kovar.

Ruotsi aloitti ottelun vahvasti ykkösketjunsa johdolla. Loui Eriksson uitti seitsemän minuutin jälkeen kiekon Jakub Kovarin längistä Henrik Zetterbergin herkullisesta esityöstä. Tämän jälkeen Tshekki rankaisi isäntiä huolimattomuudesta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ensin konkari Petr Nedved ohjasi Jakub Nakladalin syötön ohi Viktor Fasthin ja neljä minuuttia ennen erän loppua Jiri Novotnyn ohjaus kimposi sisään ruotsalaispuolustaja Jonathan Ericssonista.
 
Franzén jätti kaukalon

Toisessa erässä Tshekin ykkösnyrkki pääsi pyörittämään ensimmäistä kertaa ylivoimaa ja hyödynsi saumansa välittömästi. Nashvillen hyökkääjä Martin Erat sivalsi maalinedusruuhkan takaa joukkueensa kahden maalin johtoon.

Ruotsin ykköskenttä meni uusiksi Johan Franzénin jätettyä kaukalon avauserän jälkeen. Expressenin mukaan syynä oli sairastuminen.
Voimahyökkääjän puuttuminen vei parhaat mehut kentän pelistä ja Tshekki näytti jo pääsevän päätöserään kahden maalin etumatkalta. Zetterberg otti pelin kuitenkin omiin käsiinsä 45 sekuntia ennen toisen erän loppua. Detroit-hyökkääjä nousi kulmasta väkisin maalille ja survoi irtokiekosta huipputärkeän kavennuksen.

Kolmannessa erässä tasoitusta ei tarvinnut pitkään odottaa. Jonathan Ericsson täräytti tilanteeksi 3-3 vain 45 sekunnin jälkeen ja trilleri oli valmis. Tasaisessa kolmannessa erässä molemmilla oli saumansa ennen Michalekin lopullista tyrmäystä.

Ruotsin MM-rupeaman viimeisen ottelun pettymyksiin kuului myös yleisömäärä. Tre Kronorin puolivälieräottelu ei vetänyt hallia täyteen vaan katsojamääräksi ilmoitettiin 10 397. Tshekki kohtaa Slovakian lauantaina välieräottelussa Helsingissä.

Ruotsi-Tshekki 3-4 (1-2, 1-1, 1-1)
1. erä: 7.10 Loui Eriksson (Henrik Zetterberg-Johan Franzen) 1-0, 11.50 Petr Nedved (Jakub Nakladal-Ondrej Nemec) 1-1, 16.56 Jiri Novotny (Milan Michalek) 1-2.
2. erä: 30.27 Martin Erat (Michalek-David Krejci) 1-3 yv, 39.15 Zetterberg 2-3.
3. erä: 40.45 Jonathan Ericsson (Eriksson-Gabriel Landeskog) 3-3, 59.31 Michalek 3-4.
Jäähyt yhteensä: Ruotsi 3x2 min, Tshekki 1x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Viktor Fasth R 12+8+8=28 (poissa 59.36-60.00), Jakub Kovar T 10+17+9=36.
Erotuomarit: Jari Levonen Suomi-Brent Reiber Sveitsi (Francois Dussureault Kanada-Johnathan Morrison USA).
Yleisöä: 10 397.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    2. 2

      Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

    3. 3

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    4. 4

      Korjaamo­yrittäjän epäillään kaataneen tahallaan yli tuhat litraa jäteöljyä sadevesi­kaivoon Helsingissä

    5. 5

      Saksalaismies pysäköi Passatinsa parkkihalliin, muttei löytänyt sitä enää – 20 vuotta myöhemmin poliisi soitti

    6. 6

      Nyt puhuu Mr. Lordin nuolaisemaksi joutunut Laura Friman – kommentoi katsojia kuohuttanutta tilannetta: ”Korvani ja sieluni voivat hyvin”

    7. 7

      Kirpparilöytö saattoi paljastua miljoonien arvoiseksi Yhdysvalloissa – onko tässä kuvassa kaksi villin lännen legendaa?

    8. 8

      CNN: Zimbabwen presidentti Mugabe on hyväksynyt eroehtonsa

    9. 9

      Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    6. 6

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    7. 7

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    8. 8

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    9. 9

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    10. 10

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    2. 2

      Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

    3. 3

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    4. 4

      Korjaamo­yrittäjän epäillään kaataneen tahallaan yli tuhat litraa jäteöljyä sadevesi­kaivoon Helsingissä

    5. 5

      Saksalaismies pysäköi Passatinsa parkkihalliin, muttei löytänyt sitä enää – 20 vuotta myöhemmin poliisi soitti

    6. Näytä lisää