Tuovi

MM-kiekko

Arhinmäki esitti kritiikkiä - "Kummola sulki korvansa"

Julkaistu:

Jääkiekon MM-kisojen lipunhintoja on ensi vuonna laskettava, katsoo kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.).
Arhinmäen mukaan Jääkiekkoliitto on sahannut omaa oksaansa. Ministerin mielestä hinnat ovat olleet "älyttömiä". Hän muistuttaa kuitenkin, että valtion mahdollisuudet puuttua asiaan ovat rajalliset, koska se ei ole tukenut MM-kisojen järjestämistä sentilläkään.

- Me emme suoraan pysty vaikuttamaan tämmöiseen asiaan, paitsi tietysti mielipiteiden kautta, hän sanoo STT:lle.

Jääkiekon MM-kisoissa Suomen peleistä on pyydetty vähintään 155 euroa lipulta. Arhinmäki muistuttaa, että maailman suurimpiin yksittäisiin urheilutapahtumiin kuuluvan jalkapallon Mestarien liigan finaaliin pääsee halvimmillaan 70 eurolla. Jalkapallon EM-kisojen alkulohkon otteluissa
kalleimmat liput maksavat 120 euroa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Se antaa kuvan, minkälaiset nämä lipunhinnat ovat Suomessa tällä hetkellä.

Arhinmäen mielestä on kuitenkin myönteistä, että halvempia lippuja tuli kohun noustua lopulta myyntiin.

- Jääkiekkoliitto ja Kalervo Kummolahan sulkivat pitkään korvansa täysin tältä kritiikiltä, jota minäkin yritin esittää, mutta hyvä että he ovat nyt vähän reagoineet siihen.
 
Kritiikkiä pitää sietää

Kisajärjestäjille mieltään osoittaneiden katsojien banderollien takavarikoinnista "paloturvallisuussyistä" ministerillä on oma käsityksensä.

- Minulla on kohtuullinen määrä kokemusta niin jääkiekosta, jalkapallosta kuin monista muistakin lajeista, ja itsellänikin sen kokoisia lakanoita, jotka nyt ovat "paloturvallisuusriski".

Arhinmäen mukaan liikkeellä oltiin selvästi huumorin keinoin, ei rienaavin ja loukkaavin tekstein. Kritiikkiin on katsojilla oikeus, ja sitä pitää olla valmis ottamaan vastaan.

Ministeri muistuttaa, että lauantaina Englannin FA-cupin finaalissa heiluteltiin selvästi poliittisempia, entiseen pääministeriin Margaret Thatcheriin ja Hillsborough-stadionin tragediaan kohdistuvia banderolleja, eikä niitä kukaan poistanut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kymmenkuisen vauvan hengen vaatinut ohitusonnettomuus tapahtui – katso animaatiovideo

    2. 2

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    3. 3

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    4. 4

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    5. 5

      Herttuatar Catherine työnnettiin tylysti syrjään läheisten hääjuhlien tärkeästä roolista – taustalla kiusallinen syy

    6. 6

      Näyttävä pari: Sami Hyypiä saapui kutsuvierasensi-iltaan kuvankauniin Susanna-vaimonsa kanssa – harvinainen yhteisesiintyminen

    7. 7

      ”Ihan liian nopeaa soheltamista” – 5 naista paljastaa kaikkien aikojen huonoimman seksi­kokemuksensa

    8. 8

      Sinäkin voit pilata kylpyhuoneesi jo muutamassa vuodessa – näin käytät sitä oikein

    9. 9

      Kuvat: Kaatokännissä kaahannut alaikäinen poika ajoi ulos karmein seurauksin Salossa

    10. 10

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    2. 2

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    3. 3

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    4. 4

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    5. 5

      Linnan juhlien vieraslista sai kritiikkiä – Jenni Haukio otti tiukasti kantaa Facebookissa

    6. 6

      Kulttuuriväen puuttumista Linnan juhlista kritisoitiin, Haukio puolusti valintoja – ilman kutsua jääneeltä Jörn Donnerilta suorat sanat

    7. 7

      Nainen kertoo ”juorunneensa baarissa” seksuaalisesta häirinnästä – pian sähköpostiin kopsahti lakimiehen terveiset elokuva-alan ammattilaiselta

    8. 8

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    9. 9

      Mikä pituusero! Game of Thrones -tähden rakas on kuin ”taskukokoinen tyttöystävä” jättiläismäisen näyttelijän rinnalla – ”Kuinka ihmeessä suutelette?”

    10. 10

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

    6. 6

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    7. 7

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    8. 8

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    9. 9

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    10. 10

      47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kymmenkuisen vauvan hengen vaatinut ohitusonnettomuus tapahtui – katso animaatiovideo

    2. 2

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    3. 3

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    4. 4

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    5. 5

      Herttuatar Catherine työnnettiin tylysti syrjään läheisten hääjuhlien tärkeästä roolista – taustalla kiusallinen syy

    6. Näytä lisää