MM-tuomio: USA:n outo temppu keräsi ylistystä ja vihaa - mutta Japanin kannattajille sataa vain kiitosta

MM-kisoissa pelattiin sunnuntaina neljä ottelua. Ilta-Sanomien raati arvioi päivän puheenaiheet.

28.11.2022 6:13

Qatarin MM-kisoissa pelattiin sunnuntaina neljä ottelua. Costa Rica yllätti Japanin 1–0, Marokko Belgian 2–0, Kroatia murskasi Kanadan 4–1 ja Espanja ja Saksa jakoivat pisteet maalein 1–1.

IS:n raadissa sunnuntain tapahtumia ruotivat Tony Pietilä, Petri Seppä ja Marko Rajamäki.

Tony Pietilä

Tähti

Costa Rica kasasi itsensä hienosti nöyryyttävän Espanja-tappion (0–7) jälkeen, eikä vähiten legendaveskari Keylor Navasin ansiosta. ”Los Ticos” sai tiivistettyä puolustustaan ja Navas hoiti kaiken, mitä hoidettavaksi tuli. Erinomainen suoritus joukkueelta karmeimman mahdollisen alun jälkeen. Myös Saksa kiittää.

Keylor Navas piti Costa Rican verkon puhtaana.

Puheenaihe

Turnaus on aina turnaus, ja turnauksissa tapahtuu yllätyksiä. Jo ensimmäisellä pelikierroksella Argentiina ja Saksa ajautuivat tappioillaan ahtaalle, nyt joukkoon liittyi Belgia. Costa Rica ja Iran taas ovat osoittaneet, ettei edellinen peli aina kerro toisen matsin voimasuhteista paljoakaan. Lisää tätä!

Tyyli

Tyylikästä vai tyylitöntä? Yhdysvaltain joukkue päätti osoittaa tukensa protestoivalle Iranin kansalle poistamalla sosiaalisen median päivityksissään Iranin lipusta kaikki islamilaiseen valtioon liittyvät symbolit. Myrskyhän siitä nousi, ja lopulta Yhdysvallat vaihtoi lipun taas viralliseen versioon. Temppu sai osakseen runsain mitoin sekä ylistystä että vihaa.

Lue lisää: Iranin lipun erikoinen versio kohautti – nyt Yhdys­valtoja vaaditaan jopa ulos MM-kisoista

Moka

Mutta missä on Bono? Marokon ykkösveskari oli mukana alkulämmittelyissä, marssi joukkueen mukana kentälle ja lauloi kansallislaulun rivissä, mutta alkuvihellyksen soidessa tolppien välissä seisoi toinen mies, Munir. Vaivihkaa ennen pelin alkua tapahtunut maalivahdinvaihto oli niin hämmentävä, etteivät Fifan grafiikatkaan päässeet ajan tasalle pitkään aikaan.

Lue lisää: Huomasitko? Marokon maali­vahti katosi kentältä mystisesti vain hetkeä ennen pelin alkua – tässä syy

Marokon Yassine Bounou (keskellä) lauloi kotimaansa kansallislaulua ennen ottelua, mutta hävisi kentältä pian sen jälkeen.

Yllätys

Vaikka Belgian joukkueen ikärakenne on mitä on ja parhaat päivät on nähty, joukkueen täydellinen hampaattomuus on yllätys. Kun kaksi peliä on takana, Fifa-rankingin kakkosen saldona on onnekas voitto Kanadasta ja tappio Marokolle. Nimilista on edelleen hurja, mutta hyökkäyspäässä ei tapahdu mitään. Yhtä vanhalta ja väsyneeltä avausottelussaan näyttänyt Kroatia sen sijaan pesi kasvonsa hienosti.

Petri Seppä

Tähti

Andrej Kramaricilla oli kohtuullinen 72 minuutin iltapuhde. Ensin hieno laukaus takanurkkaan ja Kroatialle 1–1-tasoitus. Sitten heti toisen maalin jälkeen kelpasi tulla vaihtoon. Jos Kroatia ei häviä viimeisessä ottelussaan Belgialle, Kramaricin maalit tuovat Kroatialle jatkopaikan.

Andrej Kramaric oli sunnuntai-iltana liekeissä.

Puheenaihe

Maailmanrankingin kakkonen Belgia on ollut pahasti tuuliajolla. Belgia oli pitkät tovit hätää kärsimässä jo Kanadaa vastaan, ja Marokko antoi kovan tyrmäysiskun. Belgian oman ”kultaisen sukupolven” aika on auttamatta ohi, vaikka Belgia voi alkulohkosta vielä jatkoon päästäkin. Fifan rankingissa on tulossa kova romahdus.

Tyyli

Mitäpä sitä suotta maalipaikkoja tuhlailemaan. Costa Ricalla oli Japania vastaan tasan tarkkaan yksi maalintekoyritys kohti maalia – se riitti. Keysher Fullerin nosto takanurkkaan toi pahasti jyrän alla koko ottelun olleelle Costa Ricalle voiton ja piti kahvimaan jatkomahdollisuudet seitinohuina.

Moka

Kamal Miller miettii varmaan kauan, miten se oli mahdollista. Kanadan topparilta lipsahti pallo perushelpossa tilanteessa käsittämättömästi jalkojen välistä, mikä aiheutti Kroatialle hyökkäyksen kahdella nollaa vastaan. Tulos oli selvä: Kroatialle maali ja viimeinen sinetti sille, että Kanadan taival päättyy alkulohkoon.

Sunnuntai-ilta jätti Kamal Millerille mietittävää.

Yllätys

Shokkitappiot – eli käänteisesti Costa Rican voitto Japanista ja Marokon voitto Belgiasta sunnuntaina. Maille ei annettu juuri mitään mahdollisuuksia jatkopaikkoihin, mutta Marokon tie alkulohkosta eteenpäin on jo peräti todennäköinen. Costa Rican voitosta kiitti erityisesti Saksa, joka säilytti yhä jatkomahdollisuutensa.

Marko Rajamäki

Tähti

Saksan valmentaja Hansi Flick. Saksa hävisi kisojen avauspelin yllättäen Japanille. Näin ollen tulospaine Espanjaa vastaan oli suuri. Saksa ei lähtenyt peruuttelemaan, vaan he näyttivät, että koko joukkueen yhtenäinen yläalueen prässi toimii jopa Espanjaa vastaan. Saksan taktiset ratkaisut olivat hyviä tähän peliin, vaikka se päättyikin tasan.

Puheenaihe

Onko Belgian kultaisen sukupolven parhaat pelit nähty? On varmaan riidatonta sanoa, että Belgia on aloittanut kisat heikosti. Avauskierroksen huono esitys toi vielä kolme pistettä Kanadaa vastaan, mutta Marokko voitti vaisun Belgian toisella kierroksella. Tästä eteenpäin Belgia pelaa selkä seinää vastaan, mutta juuri se voi sytyttää kokeneen joukkueen.

Tyyli

Japanin kannattajat. Kun Japani pelaa, katsomosta välittyy ilo, pettymys, tuki ja intohimo. Lisäksi pelin jälkeen Japanin kannattajat käyttäytyvät kuin ihmiset. He välittävät ympäristöstä ja muista ihmisistä. Japanilaiskannattajat ovat herättäneet huomiota muun muassa siivoamisellaan pelin jälkeen jo ennen Qatarin kisoja. Heistä voisimme ottaa mallia myös Euroopassa.

Moka

Brasilian ykköstähti Neymar julkaisi kuvan turvonneesta oikeasta nilkasta. Vamman takia hän huilaa myös pari peliä. En ole ortopedi eikä valokuvasta kannata tehdä mitään diagnoosia, mutta olen nähnyt paljon pahempiakin nilkkavammoja, joilla on pelattu ihan teipillä ja Buranalla.

Neymar piteli nilkkaansa Serbia-ottelussa torstaina.

Yllätys

Costa Rica hävisi avausottelun Espanjalle nöyryyttävin 7–0 lukemin. Kolmen välipäivän aikana joukkue onnistui kasaamaan itsensä. Japani kaatui toisella kierroksella 1–0. Pallollinen pelaaminen oli heikkoa, mutta puolustustaistelu toi voiton ja jopa jatkopaikka on vielä mahdollinen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?