Qatar eristi valtavan siirtotyöläisten asuinalueen kokonaan - MM-futis - Ilta-Sanomat

Salaa kuvattu dokumentti paljastaa: Qatarin MM-stadionien rakentajat suljettiin pelottavaan koronavankilaan

Saksalainen dokumentti kertoo jälleen tylyä kieltä jalkapallon seuraavien MM-kisojen inhimillisestä hinnasta.

Qatar on sulkenut suuren osan rakennustyömaista koronaepidemian takia, mutta jalkapallon MM-stadioneita tehdään kovissa aikataulupaineissa.

12.4.2020 12:03

Upporikas Arabian niemimaan Qatar on koronaviruksen takia päättänyt sulkea yhteiskuntansa suurin osin, ja pääkaupunki Doha muistuttaa paikoin aavekaupunkia.

Saksalaisen ARD-tv-yhtiön pitkälti salaa kuvattu dokumentti Gefangen in Katar (Vangittuna Qatarissa) kertoo tylysti, että kovimman hinnan maksavat pääosin köyhistä Aasian ja Afrikan maista tulevat siirtotyöläiset, jotka on jätetty asuinalueelleen käytännössä oman onnensa nojaan.

12 neliökilometriä

Qatarin viranomaiset ovat sulkeneet Dohassa 12 neliökilometrin kokoisen, kymmenientuhansien vierastyöläisten asuttaman alueen.

Enemmistö alueen vierastyöläisistä on Qatarissa rakentamassa stadioneita ja muuta infrastruktuuria vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoja varten.

Stadiontyömaat ovat dokumentin mukaan ainoita, joita on pidetty koronaepidemian pahentuessa käynnissä, kiireisen aikataulun takia.

Qatarissa oli lauantaihin mennessä todettu noin 2 700 vahvistettua tartuntaa ja kuusi koronakuolemaa.

Khalifan stadion on yksi vuoden 2022 MM-kisojen päänäyttämöistä.

ARD:n salaa haastattelemat nepalilaiset, bangladesghilaiset ja afrikkalaiset siirtotyöläiset antavat dokumentissa ymmärtää, että heidät on käytännössä vangittu oloihin, joista saattaa muodostua todellinen koronaräjähde.

– Meitä on yhdessä pienessä huoneessa seitsemän miestä. Ruoka on loppumassa, kertoo eräs siirtotyöläinen.

Lohduttomia kuvia

Siirtotyöläisten asuinalueelta lähettämät kuvat ovat lohduttomia: saastaisia sosiaalitiloja, mieletöntä ahtautta, pitkiä jonoja ruuanjakelupisteille, kauppojen tyhjentyneitä hyllyjä.

Virustartunnan estämiseksi suositeltuja etäisyyksiä tai hygienian tasoa on alueella täysin mahdoton ylläpitää.

– Emme pääse alueelta pois eikä tänne pääse kukaan sisään.

Viranomaisten ja työnantajiensa pelossa jokainen vierastyöläinen puhuu nimettömänä.

Yksi dokumentissa haastateltu ihmisoikeusjärjestön työntekijä vertaa qatarilaisten toimintaa Etelä-Afrikan taannoiseen rotuerotteluun eli apartheid-järjestelmään.

Qatarin hallituksen terveysviranomaiset eivät antaneet ARD:lle dokumenttia varten haastattelua. Asuinalueelleen asein vartioituun karanteeniin suljetut vierastyöläiset eivät tiedä, kauanko sulku kestää.

Vuoden 2022 jalkapallon ottelunäyttämöä rakentavan työläisen nukkumapaikka kuvattuna kesällä 2016.

Alue on selvästi normaalia täydempi, kun suuri osa työmaista seisoo. Qatarissa rakennetaan tyypillisesti useassa työvuorossa jopa ympäri vuorokauden.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?