Miss Suomi

Alina Voronkova kertoi Venäjän tv:ssä Suomesta: yksi missin vastaus äimistytti haastattelijan – ”Vaikeaa kuvitella naista sellaisessa roolissa”

Julkaistu:

Miss Suomi 2018
Venäläistaustainen Alina Voronkova puhui RTVI-televisioyhtiön haastattelussa muun muassa naisten asemasta Suomessa.
Miss Suomeksi syyskuussa kruunattu Alina Voronkova on herättänyt kiinnostusta myös itänaapurissa.

23-vuotiaalla Voronkovalla on venäläiset juuret. Hänen äitinsä on inkeriläinen ja isänsä kotoisin Moskovasta. Perhe on asunut Suomessa noin 30 vuotta.

Voronkova on ollut taustansa vuoksi haluttu haastateltava venäläismedioissa. Hän oli hiljattain Venäjällä komediaohjelman kuvauksissa ja piipahti sen jälkeen kansainvälisesti toimivan venäläisen RTVI-televisioyhtiön haastattelussa.

Haastattelussa Voronkova puhui taustastaan, Miss Suomi -tittelin tuomista velvollisuuksista ja ylipäänsä elämästä Suomessa. Hän kertoi muun muassa puhuvansa vanhempiensa kanssa kotona venäjää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Ensimmäinen sanani sanoin kuitenkin suomeksi. Se oli ”pois” eli ei mikään sana perinteisimmästä päästä, Lahdessa syntynyt ja Pertunmaalla kasvanut Voronkova kertoi nauraen.

– Minun on totta kai tärkeää säilyttää siteet Venäjään. Sukulaisiamme asuu Venäjällä, isän äiti ja sisko asuvat Pietarissa.


Kanavan haastattelija tiedusteli Voronkovalta myös Suomessa vallitsevasta arvomaailmasta ja siitä, onko feminismi saanut maassa jalansijaa. Voronkova sanoi, ettei koe feminismin olevan Suomessa kovin radikaalia, vaikka asiasta puhutaan paljon ja sen puolesta osoitetaan välillä mieltä.

Voronkova korosti, että Suomessa miehet ja naiset ovat melko tasa-arvoisessa asemassa.

– Yksi hyvä esimerkki on, että Miss Suomi -kilpailun semifinaalivaiheessa oli mukana nainen, joka työskenteli rakennusalalla, Voronkova kertoi.

Vastaus hämmästytti missiä haastatellutta venäläistoimittajaa.

– Venäjällä olisi erittäin vaikeaa kuvitella naista sellaisessa roolissa, miestoimittaja totesi.

Voronkova kertoi RTVI:lle myös hakevansa menestystä joulukuussa Thaimaassa järjestettävässä Miss Universum 2018 -kilpailussa.

– Olen tuntenut pitkään sydämessäni, että haluan Miss Universumiksi. Se antaisi mahdollisuuden yrittää muuttaa asioita ympäri maailmaa. Suomessa asiat ovat melko hyvin mitä tulee esimerkiksi koulutukseen ja naisten asemaan, mutta niin ei ole kaikkialla, tulevaisuudessa media-alan töistä haaveileva Voronkova sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt