Silja, Selja

Miss Suomi

Missi-Emilialla 13 vuotta vanhempi toimittajamies – yhteiskuvat piilotettiin ennen Miss Suomi -kiertuetta

Julkaistu:

miss suomi
Emilia Seppäsellä ja hänen rakkaallaan on 13 vuoden ikäero.
Miss Suomi -tittelistä kisaavat kymmenen kaunotarta esiteltiin yleisölle tänään tiistaina. Miss Suomi -tittelistä kisaa Emilia Seppänen, 22, joka on jo aikaisemmin osallistunut Miss Suomi -kisoihin. Emilia oli missifinaalissa myös vuonna 2014, mutta tuolloin voiton vei Bea Toivonen.

IS:n tietojen mukaan Emilia seurustelee toimittaja Olli Martelan kanssa, joka on työskennellyt MoonTV:n juontajana. Martela työskentelee nykyään Iltalehden viihdetoimittajana. Parin suhde on vakaalla pohjalla, sillä he muuttivat hiljattain yhteen.

Jos kuva ei näy selaimellasi, niin katso se tästä.

Emilian rakas on missikaunotarta huomattavasti vanhempi: Emilia on 22-vuotias, Martela 35-vuotias.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pari on julkaissut useita yhteiskuvia Instagramissa, mutta yhteiskuvat on poistettu sosiaalisesta mediasta juuri missien julkistuksen aikoihin.

– Olimme kavereita pitkään ja tunteet syvenivät vasta myöhemmin. Sitten kipinät sinkoilivat. Kemiat ovat toimineet yhteen todella hyvin, Emilia kertoo Ilta-Sanomille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Saksalaistähti koki karmean yllätyksen Rukan suurmäen alastulossa – Suomen valmentaja: ”Tuollaista ei pitäisi sattua koskaan”

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    6. 6

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    7. 7

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    8. 8

      Vasemmistoliiton Honkasalo kertoo saamastaan seksuaalisväritteisestä törkypostista – pitää syynä Halla-ahon kirjoitusta

    9. 9

      Miksi pojat eivät pärjää Pisa-testissä? Opetusneuvos: ”Hankala yhtälö olla suosittu koulussa ja hyvä oppilas”

    10. 10

      1970-luvun teini-idoli David Cassidy on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    8. 8

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    9. 9

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    10. 10

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Saksalaistähti koki karmean yllätyksen Rukan suurmäen alastulossa – Suomen valmentaja: ”Tuollaista ei pitäisi sattua koskaan”

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    6. Näytä lisää