Mestis

Kohupuolustaja Matt Nickerson palaa Suomen kaukaloihin – ”Ei käsikranaattia hommata, jos sen pelkää laukeavan käteen”

Julkaistu:

mestis
Kaukaloiden väriläiskä Matt Nickerson kiekkoilee tulevalla kaudella Mestiksen TuTossa.
Matt Nickerson, 33, on jääkiekkoilija, joka ei jätä ketään kylmäksi. Porin Ässien hopeakaudella 2005–06 Nickersonista tuli kulttipelaaja, joka on kahdesti palannut Suomeen.

Ei kahta ilman kolmatta. Mestiksen TuTo Hockey ilmoitti lauantaina, että Nickerson pukee ensi syksynä ylleen turkulaisseuran peliasun.

Viisi viime kautta Nickerson on kiekkoillut Britannian pääsarjassa EIHL:ssä. Viimeisin pesti katkesi keväällä, kun hän sai 20 ottelun pelikiellon.

Pelikielto tuli, kun Nickerson lähti vaihtoaitiosta nahistelemaan vastustajien kanssa, rikkoi matkalla tuomarin koskemattomuutta ja otti ulosajonsa jälkeen pukukoppiin poistuessaan yhteen katsojan kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

TuTon urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola kertoo Ilta-Sanomille olleensa Nickersonin kanssa yhteyksissä useita kertoja viime vuosien aikana.

Nyt, keväällä 2018, aika oli viimein oikea Nickersonin siirrolle Turkuun.

Aittola kertoo, että hankinnalle on oikeastaan kolme syytä.

– Matt Nickerson on sellaisessa asemassa, että hän kiinnostaa ihmisiä kautta rantain. Onko hän sitten ristiriitainen hahmo tai miksi halutaankaan kutsua, yleisö on kiinnostunut hänestä. Halusimme löytää sellaisen persoonan, Aittola kertoo IS:lle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Sanon suoraan, että minulla on TuTossa ollut pelaajina Mestiksen kirkkainta kärkeä: Petteri Nummelin, Niclas Lucenius, Antti Virtanen ja kumppanit. Sen korreloituminen varsinaiseen tuotteeseen on ollut aika vähäistä.

Toiseksi Aittola painottaa, että TuTo tarvitsi joukkueeseensa kokemusta – etenkin kun esimerkiksi seuraikoni Aki Keinänen lopetti pitkän ja maineikkaan Mestis-uransa 600 pelatun runkosarja- ja 122 pudotuspeliottelun jälkeen.

Nickerson on Aittolan mukaan ammattikiekkoilija, jolla on maine parhaana mahdollisena joukkuekaverina. Tästä on apua TuTon nuorille pelaajille.


Pelote vastustajille

Kolmas syy löytyy Nickersonin pelaajaprofiilista. Häntä voi hyvällä syyllä kutsua niin sanotuksi kaukalopoliisiksi.

– Oli se sana pelote tai mikä tahansa, niin meillä on ollut aika kovia loukkaantumisia viime vuosien aikana. Mailankäyttö sarjassa on ollut aika sallittua. Haluamme nähdä, vaikuttaako Mattin läsnäolo siihen, että pelaajamme pysyvät terveinä.

– Haluamme myös nähdä, kasvattaako hänen läsnäolonsa pelaajiemme itseluottamusta. Nuoren pelaajan luottamus kasvaa, kun tietää, että joukkueessa on kaveri, joka on valmis puolustamaan muita. Se on aspekti, joka kuuluu tähän lajiin.

Aittola myös uskoo, että Nickerson voi olla Mestiksen eliittiä puolustavana puolustajana.

– Englannin pääsarja on ammattilaissarja, jossa suurimmalla osalla joukkueista on kaksi kentällistä äijiä, jotka ovat pelanneet AHL:ää tai ECHL:ää. Pelin tempo ei ole SM-liigan tai Mestiksen tasolla, mutta se on ammattilaiskiekkoa. Ei ole kysymystäkään, etteikö Nickerson voisi olla Mestiksen parhaita puolustavia puolustajia. Kiekollisessa pelissä hän taas tietää oman roolinsa, Aittola ruotii.

Entä riskit? On sanomattakin selvää, että kun Nickerson on kaukalossa, välillä voi läikkyä yli. Isosti.

– Sanotaan näin, ettei käsikranaattia hommata, jos sen pelkää laukeavan käteen. Kyseessä on jätkä, joka ei kertaakaan kuse oman joukkueen muroihin. Hän tiedostaa omat vahvuutensa.

Aittola kertoo käyneensä Nickersonin kanssa läpi Englannissa pitkän pelikiellon tuoneen välikohtauksen.

– Se ei ollut hyväksyttävää. En puolustele sitä, kuten ei Matt itsekään. Tiedostamme myös tämän puolen. Tiedämme, kenet olemme hankkineet. Olemme myös valmiina seisomaan pelaajan takana.

– Iso kysymys on siinä, miten hänen maineensa ja tekonsa pelaajana vaikuttavat hänen mahdollisuuksiinsa. Onko hän päivästä yksi lähtien tuomareiden silmätikkuna, vai saako hän reilun mahdollisuuden harjoittaa ammattiaan? Aittola aprikoi.


Sirkushuveja kansalle

Nickersonin hankinnassa mielenkiintoista on se, että Aittola sanoo suoraan vaakakupissa painaneen ihmisiä kiinnostava persoona. Siis myyvä pelaaja.

Kiinnostavien pelaajien määrän voi sanoa olleen laskussa jo jonkin aikaa kotimaisessa sarjakiekkoilussa.

Pitäisikö suomalaisseurojen miettiä entistä enemmän pelaajahankintojaan myös siltä kantilta, miten persoona puree yleisöön?

– Puhutaan sitten runkosarjapeleistä tai pudotuspeliotteluista, parhaat yleisömäärät tulevat suoraan sanottuna päivinä, jolloin myydään eniten kaljaa – oli vastassa kuka tahansa, Aittola arvioi isoa kuvaa Suomen jääkiekossa.

– Pelin tasohan on molemmilla sarjatasoilla sellaista, että peli itsessään on kiinnostavaa. Tietyt tunnesiteet kuitenkin puuttuvat, kun unelmat on tapettu, Aittola sanoo ja viittaa suljettuun SM-liigaan.


Aittola sanoo, että ”seurojen pitää pyrkiä tulemaan vastaan.” Hän viittaa Nickersonin kaltaiseen hankintaan, joka tuo kaukaloon ennen kaikkea viihdettä, jota yleisö kaipaa, kun panoksena ei ole sarjanousua.

– Seurojen pitää pyrkiä tulemaan vastaan. Tässä hankinnassa on kaikki, mitä haluamme. On urheilullinen, joukkuetta paremmaksi tekemä aspekti sekä markkinoinnillinen aspekti. Kyllähän tätä tehdään ihmisille, jotka maksavat liput. Pelkkä peli ei tällä hetkellä riitä, jos katsotaan kuinka paljon ihmiset maksavat Suomessa pääsylipuista.

On oletettavaa, että Nickersonin nimellä pääsylippuja kaupataan lisää.

– Kun tämä siirto alkoi huhutasolla liikkumaan, sain neljältä Mestiksen seuralta palautetta, että kiitos kun nostatte sarjan yleisökeskiarvoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt