Ismo

Mestis

ISTV esittää Mestistä klo 17 – Tärkeät pisteet jaossa

Julkaistu:

ISTV klo 17
ISTV esittää Urheilusanomien maksullisessa palvelussa Mestiksen ottelun LeKi –Tuto.
Otteluartikkeliin pääset tästä linkistä. Huom! Lähetys ei toimi kaikilla mobiililaitteilla.

Vastakkain on kaksi joukkuetta, jotka kaipaavat kipeästi pisteitä. Molemmat lähtevät kamppailuun kirvelevä tappio niskassaan.

Tuto kärsi perjantaina kotihallissaan maalin tappion Mikkelin Jukureille ja LeKi puolestaan hävisi sarjajumbo Peliitoille Heinolassa.

Asetelma otteluun on kutkuttava. Ensi kaudeksi SM-liigaan nouseva KooKoo näyttää karkaavan muilta, mutta sarjan kakkospaikasta käydään tiukka taisto.
Tuto janoaa kärkikahinoihin ja yrittää tänään parannella asemiaan kevään ratkaisupelejä ajatellen. Tasaisessa keskikastissa LeKi puolestaan haluaa kuroa juuri Tuton etumatkaa kiinni. Ottelu on klassinen ”kuuden pisteen” koitos, sillä joukkueet majailevat sarjataulukossa peräkkäin.LeKi menetti tärkeän palasen joukkueestaan perjantaina, kun Ville-Vesa Vainiola siirtyi Turun Palloseuran riveihin. SM-liigassa toista sataa ottelua pelannut Vainiola ehti tällä kaudella tehdä Mestiksessä 24 ottelussa tehot 6+10.

LeKi-TuTo näytetään suorana lähetyksenä ISTV:ssä, Urheilusanomien maksullisessa palvelussa ( www.urheilusanomat.fi).

Mikäli et ole vielä Urheilusanomien tilaaja, voit kokeilla palvelua kuukauden ajan yhdellä eurolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Brassitähti Robinholle yhdeksän vuoden vankeusrangaistus joukkoraiskauksesta

    4. 4

      5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

    5. 5

      Linja-auto suistui tieltä ja törmäsi puihin Vetelissä – kyydissä 20 ihmistä

    6. 6

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    7. 7

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    8. 8

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    9. 9

      Mikko Leppilampi kamppaili pitkään yleisen ongelman kanssa – ”Olen käyttänyt hirveästi energiaa sen kyttäämiseen”

    10. 10

      Nyt tulee lunta tupaan! Paikoin tupruttanut jo 10 senttiä – ajokeli säilyy huonona pitkälle aamuyöhön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    6. 6

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    9. 9

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    10. 10

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    8. 8

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    9. 9

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Brassitähti Robinholle yhdeksän vuoden vankeusrangaistus joukkoraiskauksesta

    4. 4

      5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

    5. 5

      Linja-auto suistui tieltä ja törmäsi puihin Vetelissä – kyydissä 20 ihmistä

    6. Näytä lisää