Atalanta–PSG 1–2
Jalkapallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyivät keskiviikkoiltana. Vastakkain Benfican kotistadionilla Estádio da Luzilla olivat kauden sensaatiojoukkue italialainen Atalanta sekä Pariisin mahtiseura PSG.
Atalanta pelaa ensimmäistä kauttaan Mestarien liigassa sijoituttuaan kaudella 2018–2019 Italian liigassa kolmanneksi. Ensimmäinen kausi eurooppalaisten seurojen ykköskilpailussa tuotti heti paikan jatkopeleissä. Keskiviikkona ennakkoluulottoman joukkueen satutarina oli lähellä jatkua.
Ottelun lisäajasta muodostui kuitenkin pariisilaisten riemujuhlaa – ja bergamolaisittain tragediaa.
Ainoana italialaisjoukkueena puolivälieriin selvinnyt Atalanta lähti otteluun selkeänä altavastaajana. Bergamolaiset eivät kuitenkaan Neymaria tai muita pariisilaistähtiä kumarrelleet.
Mario Pasalic vei Atalantan ensimmäisellä puoliajalla yllätysjohtoon.
Atalanta siirtyi johtoon ottelun 27. minuutilla, kun pallo kimposi onnekkaasti vapaana olleelle Mario Pasalicille. Kroatialainen tykitti pallon yläkulmaan ohi PSG:n costaricalaisvahti Keylor Navasin.
Palloa hallinneella PSG:llä oli ensimmäisellä puoliajalla muutama loistopaikka, mutta ruuti oli kovin märkää. Jo toisella peliminuutilla Neymar pääsi läpiajoon, mutta 28-vuotiaan brassitähden veto painui selvästi ohi maalin.
Vielä ensimmäisellä puoliajalla PSG ja Neymar tuhrivat useamman hyvän maalipaikan.
Pelituntuman suhteen etu oli Atalantalla, sillä Ranskassa sarjakausi lopetettiin kesken koronaviruspandemian vuoksi maaliskuussa. Italian liiga sen sijaan oli vain tauolla, ja sarja saatiin pelattua loppuun kesäkuukausien aikana.
Toisella jaksolla PSG toi lisävauhtia kentälle vaihtopenkiltä, kun kehiin otettiin loukkaantumisista toipunut ranskalainen maailmanmestari Kylian Mbappe.
Pitkään vaikutti kuitenkin siltä, että italialaisjoukkueen ykkösvahti Pierluigi Gollinin loukkaantumisen vuoksi maalinsuulla torjunut Marco Sportiello olisi ohittamaton.
Viimeiset viisi minuuttia, ottelun lisäaika, muuttivat kaiken.
Ensiksi Neymar syötti maalin eteen, josta pallon siirsi verkkoon brassikeskikenttäpelaaja Marquinhos. Heti seuraavasta hyökkäyksestä Mbappe toimi syöttäjänä ja kamerunilainen Maxim Choupo-Moting ohjasi voittomaalin.
Atalantan jättiyllätys mureni viime hetkillä.
Voitollaan PSG rikkoi murheellisen kirouksensa. Valtavista satsauksistaan huolimatta PSG ei ollut edennyt kertaakaan aiemmin Mestarien liigassa puolivälieriä pidemmälle.
Esimerkiksi keväällä 2017 PSG voitti neljännesvälierien ensimmäisessä osassa Barcelonan 4–0, mutta toisessa ottelussa espanjalaiset nousivat jatkopaikkaan voittamalla 6–1.
Muiden urheilusarjojen tapaan Mestarien liiga keskeytyi maaliskuussa koronaviruksen vuoksi.
Nyt turnaus pelataan loppuun Lissabonissa vajaan parin viikon lopputurnauksena. Pudotuspelit pelataan yksiosaisina, totutun kahden osaottelun sijasta.
Puolivälierät jatkuvat torstaista lauantaihin. PSG kohtaa seuraavaksi voittajan torstai-illan ottelusta Leipzig–Atletico Madrid.
Mestarien liigan puolivälierät:
Keskiviikko 12.8. Atalanta – PSG (PSG jatkoon lukemin 1–2)
Torstai 13.8. RB Leipzig – Atletico Madrid
Perjantai 14.8. FC Barcelona – Bayern München
Lauantai 15.8. Man City – Lyon