Jose Mourinholla on yksi tärkeä tehtävä ennen kuin unelmoidaan pokaaleista – vatvomiseen ei ole aikaa - Mestarien liiga - Ilta-Sanomat

Jose Mourinholla on yksi tärkeä tehtävä ennen kuin unelmoidaan pokaaleista – vatvomiseen ei ole aikaa

Jose Mourinho antaa itseluottamusta epätasaisesti esiintyneille Tottenhamin pelaajille.

Jose Mourinho antaa itseluottamusta epätasaisesti esiintyneille Tottenhamin pelaajille.

Julkaistu: 26.11.2019 17:03

Jose Mourinho esiintyy tiistaina ensimmäistä kertaa uuden kotiyleisönsä edessä.

Manageri Jose Mourinhon paluuta Englantiin on kutsuttu jo spektaakkeliksi ja sirkukseksi. Pelkästään hänen nimittämisensä Tottenhamin manageriksi on nostattanut valtavasti keskustelua ennen kuin mies edes on ehtinyt esitellä 2019 versioita itseriittoisuudestaan, kiukuttelustaan ja kärkevistä mielipiteistään.

Mourinho, 56, korvasi Tottenhamissa Mauricio Pochettinon sopivalla hetkellä. Avausvoitto irtosi jo West Hamista, ja tiistai-iltana on tarjolla jatkopaikka Mestarien liigan alkulohkosta.

Tottenham pelaa silloin kotonaan Olympiakosia vastaan. Kotivoitto takaisi sille paikan ensi kevään pudotuspeleihin. Kyseessä on samalla Mourinhon ensimmäinen kotiottelu uudessa seurassaan.

Hyvä alku tasoittaa tietä ja vähentää yleistä kiistelyä siitä, oliko Mourinhon palkkaaminen Tottenhamiin selkeästi askel eteenpäin vai jättivirhe.

Tottenhamin manageri Jose Mourinho (oik.) seurasi harjoituksissa joukkueensa valmistautumista Olympiakos-otteluun.

Tottenhamin manageri Jose Mourinho (oik.) seurasi harjoituksissa joukkueensa valmistautumista Olympiakos-otteluun.

Taitava ja laskelmoiva mediapeluri on jo osannut vetää oikeista naruista. Toisin kuin arvailtiin, hän ei ole ollut ensimmäiseksi vaatimassa satoja miljoonia puntia uusien pelaajien hankkimiseen.

– Paras lahja minulle on se, etten tarvitse pelaajia. Olen tyytyväinen niihin, jotka minulla ovat. Tarvitsen vain aikaa heidän kanssaan, Mourinho sanoi heti kiinnittämisensä jälkeen.

Hänen ensimmäistä mediatilaisuuttaan Tottenhamin luotsina on kuvailtu erittäin onnistuneeksi. Tilaisuudessa esiintyi hyväntuulinen mies, itse setä aurinkoinen.

Pokaali ja vakauttaminen

Mourinhon odotetaan johdattavan Tottenham voittajaksi. Pohjoislontoolainen seura ei ole voittanut pokaalia sitten helmikuun 2008, jolloin se valloitti Englannin liigacupin.

Kenties vielä tärkeämpi ja ainakin kiireellisempi tehtävä Mourinholla on joukkueen vakauttamisessa. Eri pelaajiin liittyneet siirtohuhut näyttävät vaikuttaneen peliesityksiin koko kauden.

Selvin esimerkki tästä on ollut Christian Eriksen, jonka uunissa eivät ole palaneet täydet tulet.

Tottenhamin manageri Jose Mourinho antoi ohjeita Christian Eriksenille ottelussa West Hamia vastaan.

Tottenhamin manageri Jose Mourinho antoi ohjeita Christian Eriksenille ottelussa West Hamia vastaan.

Eriksenin, kuten myös Toby Alderweireldin ja Jan Vertonghenin nykyiset sopimukset päättyvät ensi kesänä.

On odotettavissa, että lähiaikoina Tottenhamista saadaan jatkosopimusuutisia – tai terävä signaali siitä, että kyseiset pelaajat ovat lähdössä.

Mourinholla ei ole aikaa vatvomiseen ja pelleilyyn. Hän vaatii nopeasti selvyyden siitä, ketkä haluavat tehdä yhteistyötä hänen kanssaan – ja kenelle hän ei itse enää löydä käyttöä.

”Antaa itseluottamusta”

Tottenhamin kapteeni ja maalitykki Harry Kane kuvaili pidetyn Pochettinon potkuja shokiksi, mutta samalla kehui Mourinhoa.

– Pomo (Mourinho) on voittanut jotakin kaikissa seuroissaan. Realistisesti katsomme (tällä kaudella) Mestarien liigaa ja FA-cupia. Tietysti hänen maineensa antaa itseluottamusta ja uskoa joukkueelle, Kane sanoi BBC:llä.

Harry Kanella (oik.) ja Jose Mourinholla oli hauskaa Tottenhamin harjoituksissa maanantaina.

Harry Kanella (oik.) ja Jose Mourinholla oli hauskaa Tottenhamin harjoituksissa maanantaina.

Pelaajista myös Eric Dier oli samoilla linjoilla.

– Hänen (Mourinhon) tilastot ovat uskomattomat ja hän välittää pelaajiin itseluottamusta. Tapa, jolla hän puhuu, on uskottava. Sen voi tuntea, Dier sanoi.

Mourinho on voittanut urallaan Mestarien liigan Portossa ja Interissä.

Jose Mourinho voitti 2010 Mestarien liigan Interissä.

Jose Mourinho voitti 2010 Mestarien liigan Interissä.

Lisäksi managerilta löytyy kaksi liigamestaruutta sekä Portugalista että Italiasta, kolme liigamestaruutta Englannista ja yksi Espanjasta.

Edellisessä seurassaan Manchester Unitedissa hän voitti Euroopan liigan ja Englannin liigacupin.

Lohko A: Galatasaray–Club Brugge** (klo 19.55) ja Real Madrid–PSG*.

Lohko B: Tottenham–Olympiakos ja Punainen tähti–Bayern München.

Lohko C: Manchester C–Shahtar Donetsk ja Atalanta–Dinamo Zagreb.

Lohko D: Lokomotiv Moskova–Leverkusen* (klo 19.55) ja Juventus–Atletico Madrid**.

Ottelut alkavat kello 22.00, ellei toisin mainita.

*=C More Sport 1 näyttää

**=C More Sport 2 näyttää

Tuoreimmat osastosta