Uljas

Mestarien liiga

Zlatan ja PSG dominoivat Malmössä, Real ja Shahtar iloittelivat maaleilla – katso UEFA Champions Leaguen kaikki maalit

Julkaistu:

Mestarien liiga
Mestarien liigassa ratkottiin keskiviikkona jatkopaikkoja. Roman Eremenkon edustama TsSKA karsiutui jatkopeleistä.
Jalkapallon Mestarien liigan A-lohkosta odotettiin lohkoarvonnan jälkeen kahden suuren näytöstä, ja sellainen siitä on saatu. Real Madridin jatkopaikka oli jo selvä, ja PSG varmisti myös paikkansa jatkoon ennen lohkopelien päätöskierrosta.

Kotikaupunkiinsa palannut ruotsalaisen jalkapallon suuri mies Zlatan Ibrahimovic ja PSG eivät antaneet Malmölle mitään mahdollisuuksia, vaikka kotijoukkue sinnikkäästi panikin hanttiin suurimman osan pelistä. Loppuluvut 5–0 kertovat tasoeron.

Maalin makuun pääsi myös Malmöstä maailmalle vuonna 2001 lähtenyt Ibrahimovic. Hän viimeisteli 3–0-maalin 50. peliminuutilla, eikä juhlinut osumaansa. Komea hetki koettiin sitten vielä 85. minuutilla, kun Zlatan otettiin vaihtoon ja koko stadion antoi suosiotaan omalle pojalle.

Ibrahimovic oli itse järjestänyt Malmön torille jättinäytön, josta ilman ottelulippuja jääneet saivat seurata peliä. Yli 6 000 malmöläistä tuli torille sateesta huolimatta. Zlatanin maalin lisäksi he näkivät Angel Di Marian kaksi osumaa sekä Adrien Rabiot'n ja Lucas Mouran maalit. Ja harmikseen myös Markus Rosenbergin epäonnistuneen rangaistuspotkun.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viikonloppuna karmivalla tavalla Barcelonalle Espanjan liigassa hävinnyt Real puolestaan johti Shahtar Donetskia 4–0 Cristiano Ronaldon kahden maalin myötä, mutta päästi sitten reilussa kymmenessä minuutissa kolme maalia. Katastrofi jäi kuitenkin kokematta, sillä Real kesti ja voitti 4–3.

Juve, Atletico ja Benfica jatkoon

C-lohkossa jatkopaikan varmistivat Atletico Madrid ja Benfica. Atletico kukisti Galatasarayn 2–0 ja Benficalle riitti 2–2-tasapeli Astanan kanssa. Atletico ja Benfica ratkaisevat lohkovoiton keskinäisessä ottelussa lohkon päätöskierroksella.

Jatkoon pääsi myös Juventus, joka kaatoi Manchester Cityn Mario Mandzukicin maalilla 1–0. Cityn jatkopaikka D-lohkosta on myös varma. Lohkon toisessa ottelussa Mönchengladbach kaatoi Sevillan 4–2.

Suomen maajoukkuepelaaja Roman Eremenkon seura Moskovan TsSKA puolestaan ei yllä pudotuspeleihin. Asia varmistui, kun Wolfsburg haki 2–0-vierasvoiton B-lohkossa. Wolfsburg johtaa lohkoa pisteellä Manchester Unitediin, joka jäi maalittomaan tasapeliin PSV:n kanssa. PSV on vain pisteen päässä ManU:sta, joten lohko ratkeaa vasta joulukuussa.

Astana–Benfica

TsSKA–Wolfsburg

Shahtar Donetsk–Real Madrid

Atletico Madrid–Galatasaray

Mönchengladbach–Sevilla

Juventus–Manchester City

Manchester United–PSV Eindhoven

Malmö FF–PSG

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    2. 2

      Finnairin Airbus A350-koneeseen iski vika Venäjän yllä – Tokion-lento kääntyi takaisin Helsinkiin

    3. 3

      Tamperelainen Antti, 30, oli työtön 1,5 vuotta, teki 2–4 työhakemusta viikossa ja lopulta täysosuma tuli suoraan TE-toimistosta

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    6. 6

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    7. 7

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Kuolemaa tekevä 59-vuotias simpanssi tunnisti vanhan ystävänsä ja siitä kuvatusta videosta tuli iso viraalihitti

    10. 10

      EVS: Vesa-Matti Loiri otti kantaa seksuaaliseen ahdisteluun viihdealalla: ”Kyllä sitä on Suomessakin tapahtunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    7. 7

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    10. 10

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    2. 2

      Finnairin Airbus A350-koneeseen iski vika Venäjän yllä – Tokion-lento kääntyi takaisin Helsinkiin

    3. 3

      Tamperelainen Antti, 30, oli työtön 1,5 vuotta, teki 2–4 työhakemusta viikossa ja lopulta täysosuma tuli suoraan TE-toimistosta

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    6. Näytä lisää