Heikki, Henna

Mestarien liiga

Entinen ”paholainen” haluaa tyrmätä ManUn ulos

Julkaistu:

Mestarien ligia
Roy Carroll on hämmentynyt Manchester Unitedin alamäestä.
Manchester United on keskiviikkoiltana totisen paikan edessä Mestarien liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Se hävisi Olympiakosille ensimmäisen osaottelun Kreikassa 0–2, eli se tarvitsee kotonaan vähintään 2–0-voiton päästäkseen edes jatkoajalle.

Olympiakosin maalivahtiosastolta löytyy pohjoisirlantilainen Roy Carroll, jolle ManUn kotistadion on tuttu paikka. Carroll edusti ManUa eli ”Punaisia paholaisia” 2001–2005.

Hänkin ihmetteli kreikkalaisjoukkueensa ylivoimaa ensimmäisessä osaottelussa, jonka hän katseli sivusta.

- En ole ikinä nähnyt tilannetta, että ManU ei loisi paljon paikkoja. Varsinainen shokki oli heidän peliesityksensä, 36-vuotias Carroll sanoi BBC:lle.

Hän toivoo Olympiakosin yltävän Old Traffordilla siihen, mihin moni muukin joukkue on yltänyt tällä kaudella – hyvään vierastulokseen.

- He (ManUn joukkue) ovat hävinneet kotonaan useita otteluita ja päästäneet paljon maaleja. Meidän täytyy pelata samalla tavalla kuin kotonamme (ensimmäisessä osaottelussa), eli meidän on hyökättävä. On äärimmäisen tärkeää yrittää tehdä maali, Carroll sanoi.

Jos Olympiakos tekee illalla yhden vierasmaalin, ManUn on tehtävä silloin vähintään neljä maalia päästäkseen jatkoon. Carroll pitää silti paria kaikkea muuta kuin selvänä – pelaa hän itse tai ei.

- Kunnioitusta löytyy: tiedämme, mitä ManU voi tehdä. Se voi kääntää homman vielä ympäri.

Yksi kovimpien paineiden alla olevista miehistä illan ottelussa on ManUn manageri David Moyes. Ensimmäistä kauttaan ManUssa työskentelevä skotlantilainen on saanut niskaansa valtavasti kritiikkiä joukkueen heikkojen esitysten takia.

Olympiakosin valmentaja Michel tiedostaa kollegansa tuskan.

- David Moyes kärsii, enkä haluaisi nähdä kenenkään managerin kärsivän. Hän saa sympatiani, Michel sanoi BBC:n mukaan.

Sympatiaa tulee, armoa ei.

- Tämä on meille suuri mahdollisuus tyrmätä ManU ulos kilpailusta, mutta David Moyes ei ole vihollinen, Michel sanoi.

Jos Olympiakosille haluaa löytyä kunnon ”vihollisen”, käyköön historia sellaisesta: Olympiakos on pelannut Englannissa 11 vierasottelua – ja hävinnyt ne kaikki.

Mestarien liiga keskiviikkoiltana klo 21.45:

Manchester United–Olympiakos (1. osaottelu 0–2)
Dortmund–Zenit (1. osaottelu 4–2)

Lähde: BBC

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    2. 2

      TUI ”selvittää vaihtoehtoja”, Las Palmasin lentopiina jatkuu: ”Täällä on porukka aika voipunutta”

    3. 3

      Poliisi etsii kadonnutta Tampereella – oletko nähnyt kuvan miestä?

    4. 4

      Oikeus hylkäsi Anneli Auerin asiantuntijatodistajan – mies paljastui talousrikolliseksi

    5. 5

      Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

    6. 6

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    7. 7

      Anneli Auer jäi korvauskäräjillä miinukselle – vaati miljoonakorotusta

    8. 8

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    9. 9

      Näitä Suomen aarteita Venäjällä himoitaan – tuore dokumentti nosti valokeilaan

    10. 10

      Lohjan kuolonkolarin tutkinta etenee – Poliisi: 3-vuotias tyttö ja 1,5-vuotias poika olivat turvaistuimissa kasvot menosuuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    8. 8

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    9. 9

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    10. 10

      Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    2. 2

      TUI ”selvittää vaihtoehtoja”, Las Palmasin lentopiina jatkuu: ”Täällä on porukka aika voipunutta”

    3. 3

      Poliisi etsii kadonnutta Tampereella – oletko nähnyt kuvan miestä?

    4. 4

      Oikeus hylkäsi Anneli Auerin asiantuntijatodistajan – mies paljastui talousrikolliseksi

    5. 5

      Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

    6. Näytä lisää