Ursula

Mestarien liiga

Leverkusenin johtomaali laiha lohtu - PSG jyräämässä jatkoon

Julkaistu:

Mestarien liiga
FC Barcelona ja Manchester City puoliajalla maalittomassa tasatilanteessa, joten Barcelona on yhteistilanteessa yhä kahden maalin johdossa.
Bayer Leverkusen meni 6. minuutilla johtoon, kun Sydney Sam pukkasi keskityspallon sisään. Pariisilaisyleisö sai 13. minuutilla aihetta riemuun, kun brassitoppari Marquinhos pukkasi 1-1-tasoituksen.

Zlatan Ibrahimovic metsästi lisämaaleja PSG-paidassa, mutta niitä ei tullut. Alussa ruotsalaistähti hukkasi läpiajon, myöhemmin Zlatan chippasi pallon ylärimaan.

Leverkusen sai 28. minuutilla rankkarin. Pariisilaisten maalivahti Salvatore Sirigu torjui kuitenkin Simon Rolfesin 11-metrisen. Toisella puoliajalla Ezequiel Lavezzi ampui isännät 2-1-johtoon, joten PSG on jyräämässä vakuuttavasti puolivälieriin.

Barcelona ja Manchester City eivät saaneet ensimmäisellä puoliajalla kuparista rikki. Isännät vaativat pilkkua, kun Joleon Lescott kolhaisi Lionel Messiä. Vihellystä ei kuulunut.

Manchester Citykin sai pari paikkaa, mutta avausjakso oli lähinnä Barçan vyörytystä. Yksi kotijoukkueen osuma hylättiin paitsiona, ja Neymar ampui puolittaisen läpiajon jälkeen sivuverkkoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    3. 3

      Suomalaistähti paljastaa joutuneensa hengenvaaralliseen tilanteeseen Ronnie O’Sullivanin kanssa – ”Joku olisi oikeasti voinut kuolla”

    4. 4

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    8. 8

      Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

    9. 9

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    10. 10

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    11. Näytä lisää

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    7. 7

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    10. 10

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    3. 3

      Suomalaistähti paljastaa joutuneensa hengenvaaralliseen tilanteeseen Ronnie O’Sullivanin kanssa – ”Joku olisi oikeasti voinut kuolla”

    4. 4

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. Näytä lisää