Katri, Kaija

Mestarien liiga

Arsenal ajautui syvään ahdinkoon - Bayern huipputehokas

Julkaistu:

Lontoolaisjoukkue Arsenalin synkät talviset tarinat jatkuivat tiistaina kotistadionilla, kun joukkue sai vastaansa saksalaisen Bayern Münchenin jalkapallon Mestarien liigan pudotuspelien avauskierroksella.
Arsenalin valmentaja Arsene Wenger oli vaatinut ennen ottelua pelaajiaan taistelemaan kuin miehet, jotta taival kohti ainoata tykkimiehille mahdollista mestaruuskannua jatkuisi.

Wengerin vaatimukset kaikuivat kuuroille korville, sillä jo ottelun 7. minuutilla Toni Kroos kiskaisi pallon rangaistusalueen rajan huonommalta puolelta Arsenalin verkkoon.

Arsenalin huono maaliedustapelaaminen kostautui runsaat kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Thomas Müller sai kulman jälkitilanteesta tyrkättyä pallon verkkoon.

Arsenal ei koko ensimmäisen puoliajan aikana onnistunut saamaan keskikentän hallintaa itselleen. Arsenalin keskikenttämies Santi Cazorla oli talvi-illan suuri yksinäinen, joka ei saanut tilaa eikä palloja.
 
Arsenal lähes mahdottoman tehtävän edessä

Toisella puoliajalla Bayern osoitti, että osataan sitä kulmatilanteet joskus pelata surkeasti Saksassakin. Bayernin maalivahdin Manuel Neuerin ja puolustuksen yhteistyö pätki kuin lumisateessa kastunut auton sytytys, ja Lukas Podolski kavensi tilanteeksi 2-1.

Saksalaiset onnistuivat vielä kertaalleen maalinteossa, kun Mario Mandzukic sai reilu kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa jotenkin sohittua Arjen Robbenin keskityksen maaliin. Voitto Bayernille maalein 3-1.

Arsenalin urakka toisessa osaottelussa on lähes mahdoton, sillä kolmea vierasmaalia ei saksalaisten verkkoon hevillä tehdä.

Illan toisessa ottelussa Porto voitti Malagan kotikentällään 1-0. Porton ainokaisen teki Joao Moutinho toisen puoliajan alussa. 26-vuotias keskikenttämies ohjasi Fernandon keskityksen verkkoon, ja se riitti kotivoittoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    2. 2

      Kauhuteoria leviää Argentiinassa – murskaantuiko kadonnut sukellusvene syvänmeren hautaan?

    3. 3

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    4. 4

      HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

    5. 5

      Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

    6. 6

      Videot: Tupu-Hupu-Lupu yhdessä Jere Lehtisen komeissa juhlissa – miksi tutkaparia NHL:stä ei näkynyt missään?

    7. 7

      Tällainen kuri on eliittikoulussa Pohjois-Koreassa

    8. 8

      Työntekijöille ei enää riitä asuntoja Inarissa – meteoriitti voi laajentaa asuntopulan myös Nellimiin

    9. 9

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    10. 10

      Idolsista pudonnut Tiia murtui kyyneliin – paljasti itkuisena, mikä harmitti eniten: ”Mitähän mulle nyt tapahtuu?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    2. 2

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    5. 5

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    6. 6

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    7. 7

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    8. 8

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    9. 9

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    10. 10

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    2. 2

      Kauhuteoria leviää Argentiinassa – murskaantuiko kadonnut sukellusvene syvänmeren hautaan?

    3. 3

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    4. 4

      HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

    5. 5

      Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

    6. Näytä lisää