O.C. ja muut nollarin sarjat, joita kaipaamme edelleen - Vapaalla - Ilta-Sanomat

Muistatko vielä Tatun ja Eekan? Listasimme 12 nollarin tv-sarjaa, joita olemme jääneet kaipaamaan

Nollarin muoti on täällä taas. Välillä toivoisimme, että myös nämä sarjat tekisivät paluun korujen ja hiustyylien mukana.

Voi sitä nostalgiaa, kun mietimme ensimmäisiä kotimaisia tosi-tv -sarjoja!

23.11. 18:00

Voi nollari ja ajat, kun tv-sarjoja katsottiin telkkarista aina tiettyyn lähetysaikaan. Parhaimmassa tapauksessa sohvalle oli kokoontunut koko perhe.

Seuraavana päivänä lempparisarjan käänteitä puitiin kavereiden kanssa, koska olivathan muutkin katsoneet jakson edellisenä iltana samaan aikaan. Ja ai että se harmitti, jos itse oli jostain syystä missannut jakson.

Listasimme aiemmin, mitä ysärillä esitettyjä sarjoja kaipaamme, mutta osattiin sitä nollarillakin.

Esimerkiksi Roswell (1999-2002) villitsi teinit 2000-luvun alussa. Onneksi samaan kirjaan perustuvia hahmoja on päässyt seuraamaan myöhemmin vielä Roswell, New Mexico -sarjassa, vaikka ei kyseessä jatko-osa olekaan.

Ysärillä ja nollarilla esitetty Sinkkuelämää sen sijaan on saamassa ihan oikeaa jatkoa And Just Like That -sarjan muodossa. Emmekä malttaisi odottaa!

Nollarin sarjat, joita muistelemme lämmöllä

Kaikkia nollarin rakastettuja sarjoja ei kuitenkaan olla (ainakaan vielä) jatkamassa. Sen vuoksi listasimme 12 sarjaa, joita kaipaamme kovasti!

1. The O.C. (2003–2007)

Joka tiistai kello kahdeksan oli pyhitetty teinidraamasarjojen aateliselle. Sarjassa seurattiin Newport Beach -nimisen kaupungin teinien ja heidän rikkaiden vanhempiensa elämää. Sarjan ensimmäisiä kausia muistelemme lämmöllä, mutta tietty hohto katosi viimeisillä kausilla. Tunnarin muistaa ulkoa varmaan jokainen tämän päivän nuori aikuinen!

2. Suuri Seikkailu (2001–2005)

Kotimaisten seikkailusarjojen ehdoton suosikki, jossa suomalaista sisua testattiin eri kilpailutehtävissä. ”Posio hiljenee, mutta vain hetkeksi” on lause, jonka moni muistaa. Suruksemme Posio kuitenkin lopulta hiljeni lopullisesti. Seikkailunjanoisille on samantapaisia formaatteja tarjolla, mutta ei mikään vain yllä ihan samalle tasolle.

Jutta Larm (ent. Gustafsberg, ent. Jussila, o.s. Virtanen) tuli tunnetuksi Suuri Seikkailu -ohjelman ensimmäiseltä kaudelta.

3. 24 (2001–2010)

Jack Bauerin rikollisjahtia seuratessa meinasi hiki nousta pintaan, vaikka itse istui turvassa kotisohvalla. Sarjassa seurattiin tapahtumia 24 tunnin ajalta ja yksi jakso kuvasti aina yhden tunnin tapahtumia. Ihmeen paljon ne etsivät, poliitikot ja rikolliset ehtivät tehdä yhden vuorokauden aikana!

4. Maria, Maria (2007)

Viihteellinen Maria Veitolan juontama keskusteluohjelma, jota esitettiin Ylellä. Tässä keskusteluohjelmassa oli raikkaan räväkkä ja suorapuheinen ote, joten sitä ei vain voinut olla katsomatta. Onneksi Veitolan tiukkoja kysymyksiä kuulee vielä Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

5. Idols (2003–2013)

Kultaiset tosi-tv:n alkuajat ja Idols olivat mahtavinta viihdettä, mitä 2000-luvun alun televisiosta tuli. Idolsia yritettiin tehdä uudelleen vuosina 2017 ja 2018, mutta ei se tunnelma vain ollut ihan sama.

Idolsin ensimmäisellä kaudella puhelinlaskut huitelivat pilvissä, kun äänestimme Hanna Pakarisen voittoon!

6. Pako (2005–2009)

Mitä saadaan, kun päähenkilön ihoon tatuoidaan vankilan pohjapiirustus ja tavoitteena on pelastaa veli vankilasta? Todella jännittävä sarja, joka pitää otteessaan vielä kolmannellakin katselukerralla. Tähän jäi koukkuun koko perhe! Onneksi saimme seurata Scofieldin veljesten tarinaa vielä yhden kauden verran vuonna 2017.

7. Skins (2007–2011)

Ronskilla kielenkäytöllä, bileillä, seksillä ja huumeilla täytettyä teinielämää Englannin Bristolissa. Skins tuntui kaikessa överiydessään samaistuttavalta ja sen hahmoihin ei voinut olla rakastumatta. Sarja oli niin suosittu, että Suomessakin on järjestetty virallisia Skins-bileitä, missä pääsi bilettämään Freddien ja JJ:n kanssa!

8. Gossip Girl (2007–2012)

Mikään ei voita juoruilua, juonittelevia rikkaita teinejä ja mystistä kertojahahmoa, joka paljastaa New Yorkin seurapiirien likaisimmatkin salaisuudet. Ei edes kehno Gossip Girl (2021) -jatko-osa, jonka olemassaolon haluaisi mieluummin unohtaa. Ei Gossip Girl vain ole mitään ilman Blairia, Serenaa ja hiuspantoja.

9. Far Out (2001-2002)

Kotimainen matkailuohjelma, jossa suomalaisia kilpapareja lähetettiin maailmalle. Ulkomailla suoritettiin tehtäviä ja kuvattiin videoita, joiden perusteella yleisö sai äänestää suosikkinsa jatkoon. Ensimmäisen kauden voittajat Tatu ja Eeka olivat oman aikansa ilmiö!

Far Outin ensimmäistä kautta juonsivat Jaana Pelkosen lisäksi myös Wallu Valpio ja Tuomas Enbuske.

10. Lost (2004–2010)

Lentokoneonnettomuuden seurauksena kirjo erilaisia ihmisiä yrittää selvitä mystisellä saarella. Onkohan missään sarjassa ollut niin hämmentäviä ja mutkikkaita juonikuvioita kuin Lostissa? Sarja oli aikanaan ilmiö, joka liimasi miljoonia ihmisiä kotisohville odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

11. Täydelliset naiset (2004–2012)

Kotirouvia ja mysteereitä. Kauniin Wisteria Lanen taloissa tapahtui yhtä sun toista, mitä naapureilta piti yrittää pitää piilossa. Ilmiömäisen sarjan suosio ei yllätä, sillä ei sitä vaan voinut olla katsomatta.

12. Pushing Daisies (2007–2009)

Sarja ei välttämättä saavuttanut suurta suosiota ja se loppui surullisen nopeasti. Muistoissamme se oli kuitenkin sarjana kivan erilainen ja siksi myös kaivattu.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?