Ylen Aikuiset-sarja on pakko ahmia kerralla! 5 syytä, miksi se on todellakin katsomisen arvoinen

Anna Airola höpöttää ja kriiseilee Aikuiset-sarjan Oonana ihailtavan luontevasti. Sarjan toinen kausi on jopa ensimmäistä parempi – ja jättää katsojalle taatusti hyvän mielen.

Oona (Anna Airola) ja Arttu (Elias Salonen) ovat Aikuiset-sarjassa erottamattomat ystävät, joista tulee katsojallekin läheisiä.

8.2.2021 15:49

Katsoimme Anna Brotkinin käsikirjoittaman ja Anna Dahlmanin ohjaaman Aikuiset-sarjan toisen tuotantokauden. Se on jopa edellistä parempi – ja kaikki kymmenen jaksoa haluaa ahmia kerralla. Siihen on viisi syytä.

1. Oonan hahmo on loistava

Päähenkilö Oona kriiseilee, ylianalysoi, muttei sievistele.

Aikuiset-sarjan toisella tuotantokaudella päähenkilö Oona (Anna Airola) on 26-vuotias, mutta kriiseilee jo keski-ikäistymisestä, kuten vakiosaunavuoroista ja siitä, että alkaa olla liian vanha juhlimaan useasti keskellä viikkoa.

Oonan hahmo on loistavasti käsikirjoitettu, ja hänen persoonaansa ymmärtävät ainakin ne, joiden aivot käyvät vilkkaasti ja ylianalysoivat kaiken. Oonan miellyttämisenhalu ja saamattomuus menevät ajoittain överiksi, mutta niihin on helppo samastua. Anna Airola on roolissaan luonteva – hän höpöttää sujuvasti tauotta ja saa katsojankin eläytymään milleniaalien ongelmiin olipa itse minkä ikäinen tahansa.

2. Olisipa jokaisella oma Arttunsa

Vaikka Arttu (Elias Salonen) on varsinainen Westendin kermaperse, joka rakastaa homejuustoa, mutta ei voi sietää aurajuustoa, on hän varsin sympaattinen hahmo Oonan ohella.

Oonan ja Artun ystävyys näytetään sarjassa tavalla, joka saa katsojan toivomaan, että jokaisella olisi elämässään oma Arttu tai Oona. Kaksikon kemia koskettaa, mutta myös naurattaa.

Tuomas (Eppu Pastinen) ja Yola (Aksa Korttila) Tarja-koiransa kanssa.

Aikuisissa on hyvin vähän ärsyttäviä hahmoja, sillä myös Oonan Markku-isä (Ville Myllyrinne) on syötävän sympaattinen.

Onneksi Oonan ex-poikaystävä Tuomas ja hänen kumppaninsa Yola menevät absurdiudessaan uudelle tasolle ja täyttävät inhokkiaukon. Pariskunta elää niin uusyläluokkaisessa kuplassaan, että he ovat asianajajineen jo hieman surullinen, mutta silti huvittava kaksikko.

3. Enemmän jännitteitä ja romantiikkaa

Mikko Kauppila on kiltti, tasapainoinen maailmanpelastaja Kuisma.

Sarjan ensimmäisellä kaudella katsoja sai jännittää, pystyykö Oona sitoutumaan ihanaan Kuismaan. Ensimmäinen kausi sai romanttisen lopun, mutta toisen kauden alussa Oona ja Kuisma elävät tasapaksua parisuhdelämää.

Miro Lopperi on sarjan pyöräfriikki Pesso.

Romantiikkaa on silti luvassa kenties enemmän kuin ensimmäisellä kaudella. Jännitettä tulee luomaan uusi hahmo, pyöräfriikki Pesso, joka perustaa liikkeen Oonan kahvilan viereen.

Myös Artun rakkauselämässä on luvassa koomisia ja herkkiä hetkiä.

4. Kurkistus Kallio-kuplaan

Oona pitää Kalliossa kahvilaa, jonka nimi on kahvila Comic Sans -fontilla.

Sarja on kuvattu pääosin Helsigin Kalliossa, joten pääkaupunkilaiset katsojat pääsevät bongaamaan tuttuja paikkoja ja muut taas kurkistamaan, miltä pitkään nousussa olleessa kaupunginosasa näyttää. Ja ihanaltahan siellä näyttää – varsinkin kun sarja on kuvattu kesällä.

5. Dialogi on luontevaa

Aikuisissa puhutaan suomalaiseksi sarjaksi paljon. Ja parasta on se, että dialogi on nokkelaa, hauskaa ja ennen kaikkea luontevaa. Hahmot puhuvat niin kuin ihmiset oikeastikin puhuvat.

Vaikka milleniaalien murheet ovat ajoittain huvittavan pieniä, sarjan sävy on hyväntahtoinen. Siitä jää katsojalle hyvä mieli.

Aikuiset-sarjan 2. kausi on katsottavissa Yle Areenassa. Myös 1. kausi on yhä katsottavissa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?