Pirkanmaalainen Auri Kananen, 27, on työskennellyt yli kymmenen vuotta siivousalalla. Viimeiset neljä vuotta hän on toiminut palveluesimiehenä.
Häneltä kysytään paljon vinkkejä siivoukseen esimerkiksi hänen henkilökohtaisilla somekanavillaan Instagramissa ja Tiktokissa. Hän myös ohjeistaa muita siivoojia päivittäisessä työssään.
– Siivoamme paljon toimistotiloja, ja ohjeistan omia siivoajiamme skannaamaan aina tilan seinä kerrallaan. Kun huoneen siivoaa seinä kerrallaan ylhäältä alas, ei voi missata mitään kohtaa.
Suomalaisissa kodeissa vaakatasot pidetään Aurin mukaan yleensä hyvin puhtaina. Niihin katsekin kiinnittyy ensimmäisenä, ja ne ovat näppärästi siivottavissa.
Kuitenkin kaksi silmien tasolla olevaa paikkaa tuuppaa hänen mielestään unohtumaan siivouksessa, vaikka ne ovat äärimmäisen tärkeitä:
Valokatkaisijat
Ovenkahvat
– Vaakatasoa ylempänä ja alempana sijaitsevat paikat jäävät helpoiten huomaamatta kotisiivoojalta. Kriittisiä paikkoja ovat kuitenkin erityisesti lähes silmien tasolla olevat katkaisijat ja oven kahvat.
– Ovi saattaa olla likainen ylhäältä ja alhaalta, mutta likainen kahva kiinnittää huomion, sillä ihminen katsoo aina asioita, joihin hän koskee. Kahvan alta ja päältä voi löytyä pinttynyttäkin likaa. Kosketuskohdista myös valokatkaisijat jäävät usein pyyhkimättä.
Liesituulettimen kupuun ja roskakorin säiliöönkin kertyy helposti Aurin mukaan likaa.
”Pieni ylläpitosiivous auttaa aina ja on huomattavasti miellyttävämpää kuin siivoaisi tosi kauan.
Jos roskiskaappi on muuttunut sotkuiseksi eikä siivoaminen kiinnostaisi, Auri vinkkaa toimien kellottamista.
– Puhelimeen voi ajastaa vaikkapa kaksi minuuttia ja siivota aluksi kaappia sen ajan. Tärkeintä on tehdä jotain. Pieni ylläpitosiivous auttaa aina ja on huomattavasti miellyttävämpää kuin tosi kauan siivoaminen.
Lattialla varsinkin johtoryppäät keräävät helposti pölyä.
– Pölyttyvät sähkölaitteet ovat myös turvallisuusriski, hän sanoo.
Nyt on käynnissä perusteellinen kylpyhuoneen siivous. Oman kylppärinsä siivoukseen Auri käyttää yleensä aikaa puoli minuuttia.
Väärin pestyt liinat
Auri kertoo rakastavansa työtään. Hän saattaa tehdä jopa 18-tuntisia päiviä. Sen päälle hän työskentelee vapaaehtoisena ja tekee siivouksia ilmaiseksikin.
Viime aikoina hän on kasvattanut seuraajiensa määrää Instagramissa ja Tiktokissa, jossa hän kutsuu itseään siivouskuningattareksi.
Omaa kotiaan hän kuvailee joskus siistiksi ja joskus sotkuiseksi.
– Odotan aina, että pääsen siivoamaan kotiani. Teen kerran viikossa isomman siivouksen ja tarkistussiivousta useampina päivinä viikossa, mutta en kuitenkaan joka päivä. Silloin en käytä mitään siivousaineita, sillä vedellä kostutettu mikrokuitupyyhe säästää aikaa ja luontoa.
Ammattilaissiivoojana hän on oppinut tunnistamaan kahdenlaista likaa, jotka molemmat vaativat omat aineensa ja siivoustapansa.
– Kova lika eli esimerkiksi kalkki ja ruoste vaativat happaman pesuaineen. Pehmeään likaa, kuten rasvaan, toimii emäksinen aine. Kylpyhuoneessa voi olla kumpaakin likatyyppiä, ja siksi yksi pesuaine ei välttämättä aina auta.
– Kuluttajapuolella aineita myydään tilatyypeittäin: keittiön, vessan ja eteisen puhdistusaine. Oikeasti puhdistusaineet menevät likatyypeittäin: esimerkiksi rasvan-, ruosteen tai kalkinpoistoaine.
”Kun mikrokuituliinat pestään virheellisesti muun pyykin seassa, ne imevät kaiken tekstiileistä irtoavan lian ja nukan itseensä.
Mikrokuitupyyhkeitä hän ylistää kotisiivouksessa, mutta hän on nähnyt, että moni pesee ne väärällä tavalla.
– Kun mikrokuituliinat pestään virheellisesti muun pyykin seassa, ne imevät kaiken tekstiileistä irtoavan lian ja nukan itseensä. Tällöin mikrokuitu niin sanotusti täyttyy tekstiilipölystä ja alkaa luovuttaa sitä kosteana. Siksi tasoille jää helposti pölyä, kun mikrokuitupyyhe on jo ”täynnä”. Pyyhkeet pitäisi pestä aina erillään muista tekstiileistä.