Finnair myy Rovaniemelle 10 eurolla virtuaalimatkoja – kotisohvalta pääsee kauemmas jopa ilmaiseksi - Vapaalla - Ilta-Sanomat

Finnair myy Rovaniemelle 10 eurolla virtuaalimatkoja – kotisohvalta pääsee kauemmas jopa ilmaiseksi

Jos Lappi on jo nähty, miltä kuulostaisi seikkailu safarilla? Tai teehetki japanilaisilla teepelloilla? Listasimme muutamia matkakohteita, joihin pääsee vaikka heti nappia painamalla.

Napapiirin porot odottamassa livematkailijoita.­

8.12.2020 16:02

Ah, popcornit kulhossa, kynttilät pöydällä ja lempiviltti päällä. Vielä läppäri auki ja reissu voi alkaa!

Vaikka koronaepidemia on pysäyttänyt ulkomaanmatkailun melkein kokonaan, lempimaisemista pääsee yhä nauttimaan – mikäli virtuaalimatkailu kelpaa.

Tänä vuonna on tarjolla ennätysmäärä virtuaalireissuja eri puolelle maailmaa ja ihan Suomeenkin. Viimeksi tänään Finnair kertoi uudesta tuotteestaan, virtuaalilennosta Rovaniemelle.

Yhtiö tekee tänä vuonna useamman englanninkielisen joululennon joulupukin maahan.

Finnair kertoo tiedotteessaan, kuinka businessluokassa voi nauttia revontulista ja talvisesta tähtitaivaasta.

Puolen tunnin lento maksaa kympin. Finnairin mukaan hinta menee lyhentämättömänä Unicefille. Sinänsä kiva idea, että samalla voi tukea hyväntekeväisyyttä.

Mutta entä jos ylimääräistä rahaa ei ole?

Tai jos Rovaniemi on jo nähty ja matkakuume on kova?

Onneksi internet on täynnä ilmaisia virtuaalimatkakohteita. Esimerkiksi Google Street View'lla pääsee seikkailemaan melkein ihan mihin tahansa, vaikkapa ohjatulle reissulle Galápagossaarille.

Facebook ehdottaa myös aktiivisesti erilaisia virtuaalikierroksia, joissa on mukana asiantuntija. Niitä voi katsoa suorana lähetyksenä somessa tai joitakin Zoomissa. Kyse ei ole Facebookin omasta palvelusta, vaan ulkopuolisten tuottamasta sisällöstä.

Tänä syksynä kotisohvalta on päässyt matkustamaan ilmaiseksi jopa niinkin eksoottisiin paikkoihin, kuten

  • Zimbabween safarille

  • Japanin teeviljelmille

  • Berliinin kulttuurinähtävyyksiin.

Osa virtuaalimatkoista on jäänyt someen nauhoitteeksi, jonka voi katsoa myös jälkikäteen.

Vuoden 2021 alkuunkin on jo tarjolla useita virtuaalimatkoja, osoittaa nopea vilkaisu Facebookiin.

Muun muassa näihin kohteisiin pääsee ensi vuonna ilmaiseksi:

  • Gaudin Barcelona

  • Hollannin Amsterdam

  • Italian Toscana

Eivätkä virtuaalimatkakohteet jää tähän. Niitä löytyy lisää esimerkiksi Facebookin tapahtumat-osiosta tai hakusanalla ”free virtual tours”.

Keskustele!

Mihin sinä haluaisit tehdä virtuaalimatkan nyt?

Tai oletko käynyt jo virtuaalireissussa jonkun palveluntarjoajan avulla? Kerro vinkkisi alla olevassa kommentointikentässä.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?