Janita, 29, kehitti nerokkaan pyykkikorimetodin – paljastaa armotta, mitkä vaatteet ovat täysin turhia - Vapaalla - Ilta-Sanomat

Janita, 29, kehitti nerokkaan pyykkikorimetodin – paljastaa armotta, mitkä vaatteet ovat täysin turhia

Kiireinen perheenäiti Janita keksi niksin, jolla vaatekaapista saa karsittua turhat vaatteet pois ilman suursiivousta.

”Oloni helpottui, kun oivalsin, että vaatekaappi on oikeasti mahdollista saada toimivaksi. Huomasin, että minullahan on todella kivoja vaatteita”, vaatekaappinsa raivannut Janita sanoo.­

21.11. 7:00

Janita Sallisella, 29, oli vaatekaapissaan paljon vaatteita, joita hän ei käyttänyt – mutta joista hän ei raaskinut noin vain luopuakaan. Kun aikaa tai motivaatiota vaatekaapin kertaluonteiseen suursiivoukseen ei ollut, Janita keksi nerokkaan niksin, jonka avulla hän sai karsittua kaappinsa pienellä vaivalla.

Janita sai vaatekaappinsa siistiksi ja kertoi niksistään myös Facebookissa, Lapsiperheen sisustus- ja järjestelyvinkit (ei lastenhuoneet) -ryhmässä.

Näin Janitan metodi toimii:

Janita käytti vaatteitaan muuten normaalisti, mutta pesusta tulleet vaatteet hän jätti pyykkikoriin. Sinne päätyvät yleensä vaatteet, joita tulee käytettyä usein. Kun vaate oli kerran päätynyt pyykkiin, sitä ei ollut lupa ottaa enää uudelleen käyttöön.

Kun Janita sai pukeutua vain vaatekaapistaan löytyviin vaatteisiin, hän huomasi kuukauden jälkeen, että parhaimmat ja mukavimmat oli käytetty. Jäljellä oli enää epämukavia tai -sopivia vaatteita.

– Menetelmän avulla vaatekaapin siivous onnistuu normaalin arjen ohella. Menetelmä tosin vaatii hieman malttia, jotta ei ota lempivaatteitaan pois pyykkikorista, Janita kertoo.

Janita karsi vaatekaappiaan ja löysi lumppujen lisäksi kolme kassillista kirpparille kelpaavaa tavaraa.­

Kasa liian pieniä farkkuja

Kuukaudessa Janita sai tehtyä lähes huomaamattaan inventaarion. Se sai huomaamaan, mitä vaatteita ei tule enää käytettyä.

– Jäljelle jääneet huonosti istuvat paidat ja valuvat farkut joutivat surutta pois. Minulla oli paljon ihan kivoja vaatteita, joita en osannut yhdistää minkään kanssa. Nyt vaatteeni toimivat keskenään ja löytyvät helposti.

Janitan käyttöön jäi enimmäkseen helppoja arkivaatteita, kuten tunikoita ja leggingsejä, jotka päällä on helppo olla lasten kanssa leikkipuistossa.

– Huomasin, että farkkuja ei tule enää juurikaan käytettyä. Juhlavaatteistakin suurin osa jää käyttämättä, koska olen pääasiassa kotona lasten kanssa. Jos juhlia on muutamat vuodessa, kaapissa ei tarvitse olla kymmentä eri juhlavaatekertaa.

 Farkkujen vaatekoko oli lähempänä tyttäreni kokoa kuin omaani.

Juhlavaatteista Janita jätti kaappiin kolme suosikkiasuaan.

Kaapista löytyi myös kasa pieneksi jääneitä farkkuja.

– Näytin miehelle vitsinä pieneksi jääneitä farkkuja, että säästetäänkö nämä tyttärellemme. Farkkujen vaatekoko oli lähempänä tyttäreni kokoa kuin omaani.

Kolme kassillista kirpparille

Janita aikoo myydä turhat vaatteensa kirpputorilla.

– Myytäviä vaatteita kertyi kolme Ikea-kassillista. Ne, jotka eivät mene kaupaksi, menevät vaatekeräykseen. Huonokuntoiset ja nukkaantuneet vaatteet aion laittaa tekstiilikierrätykseen. Nukkaantuneesta paidasta ei ole iloa kaapissa. Voisihan sitä käyttää yöpaitana, mutta ei sitä kuitenkaan tulisi käytettyä, Janita sanoo.

Menetelmästä innostunut Janita aikoo käydä seuraavaksi läpi miehensä ja kahden pienen lapsensa vaatekaapit.

– Tytön vaatteet menevät rikki ja tahraantuvat usein. Lumpuksi menneet vaatteet vien suoraan tekstiilikierrätykseen.

– Stressaannun, jos joku kaappi on sotkuinen enkä tiedä, miten sen onnistuisi siivoamaan. Oloni helpottui, kun oivalsin, että vaatekaappi on oikeasti mahdollista saada toimivaksi. Huomasin, että minullahan on todella kivoja vaatteita.

Juttu on julkaistu aiemmin Me Naisten verkkosivuilla huhtikuussa 2018.

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset