Konsta Hietasen paluu oli viimeinen niitti! Listasimme 16 asiaa, jotka saavat ysärin lapsen tuntemaan itsensä vanhaksi - Vapaalla - Ilta-Sanomat

Konsta Hietasen paluu oli viimeinen niitti! Listasimme 16 asiaa, jotka saavat ysärin lapsen tuntemaan itsensä vanhaksi

Ai mistäkö ajan kulumisen huomaa? No siitä, että lapsitähdet käyvät neljääkymmentä.

Ysärilapset muistavat Konsta Hietasen ennen kaikkea Tenavatähti-voittajana ja Poika ja ilves -elokuvasta. Tänä syksynä Konsta palasi ruutuihin Tähdet, tähdet -ohjelman kisaajana – ja sai meidät tajuamaan, että 90-luvusta on jo aika kauan.­

9.10. 20:00

Ah, ihana 90-luku. Sen muistelu tekee olon vähän nostalgiseksi, mutta samalla tuntuu, kuin ysäristä ei olisi kulunut aikaa kuin muutama hassu vuosi. Sehän oli kuin eilen, kun kuuntelimme Backstreet Boysia ja Spice Girlsiä, ruokimme Tamagotchejamme ja irrotimme Hansonin ja Leonardo DiCaprion julisteita uusimmasta Suosikista.

Vietitpä sitten nuoruuttasi 90-luvulla tai synnyit vuosikymmenen aikana, nämä 16 asiaa saavat sinut todennäköisesti tuntemaan itsesi melkoisen vanhaksi. Miten tuostakin voi olla noin kauan?

1. Yksin kotona -elokuvista tuttu lapsitähti Macaulay Culkin täytti hiljattain 40 vuotta. Hän näyttää nyt tältä:

Culkin tiedostaa itsekin, että hänen ikänsä saattaa järkyttää monia. Nelikymppissyntymäpäivänään hän twiittasi: ”Tämä on lahjani maailmalle: saan ihmiset tuntemaan olonsa vanhaksi.”

2. Sinkkuelämää-sarjan ensimmäinen jakso ilmestyi 22 vuotta sitten.

Sarjaa tehtiin vuosina 1998–2004. Carrie Bradshawta näytellyt Sarah Jessica Parker on nyt 55-vuotias.

3. Frendien viimeinen jakso nähtiin televisiossa 16 vuotta sitten.

Kyllä, viimeinen jakso. Manhattanilaiset kaverukset olisivat tänä päivänä kaikki viisikymppisiä.

4. Frendeistä puheen ollen: Rossin pientä Ben-poikaa näytellyt Cole Sprouse on nyt vanhempi kuin Jennifer Aniston oli Frendien alkaessa. Sprouse on 28-vuotias, kun taas Aniston oli 25-vuotias sarjan ensimmäisellä kaudella.

Tältä Riverdale-sarjassa näyttelevä Sprouse näyttää nyt:

Ja entäs tämä: Rossin ja Rachelin Emma-vauva olisi nykyään jo 18-vuotias.

5. Take That julkaisi ensialbuminsa 28 vuotta sitten.

Take Thatin Robbie Williams ja Gary Barlow Suomessa vuonna 1992.­

Iki-ihana poikabändi villitsi ysärinuoria ja saapui Suomeenkin kahdesti keikalle.

6. Ysärin hurmurinäyttelijät Hugh Grant on ja Colin Firth ovat molemmat 60-vuotiaita.

Hugh Grant ihastutti vuoden 1995 Järki ja tunteet -elokuvassa. Ja kukapa ei olisi unelmoinut samana vuonna ilmestyneen Ylpeys ja ennakkoluulo -televisiosarjan Mr. Darcysta eli Colin Firthistä.

7. Tenavatähti, Poika ja ilves -elokuvasta tuttu Konsta Hietanen on 36-vuotias viiden lapsen isä.

Vuoden 1994 Tenavatähti Konsta Hietanen on palannut televisioruutuihin tänä syksynä. Tähdet, tähdet -ohjelmassa revittelevää miestä on mahtava seurata – mutta emme mahda mitään sille, että hän saa meidät tuntemaan olomme vanhaksi.

8. Tanssahtelimme Spice Girlsin Wannabe-biisin tahtiin ensimmäistä kertaa 24 vuotta sitten.

Mitä nostalgiaa! Spice Girlsit poseerasivat prinssi Harryn ja prinssi Charlesin vierellä vuonna 1997.

9. Linda-siideriä ei ole saanut kaupoista enää 20 vuoteen.

Suomalaiset kuluttivat Linda Lampeniuksen nimikkosiideriä miljoonia litroja vuosina 1997–2000.

10. Ensimmäisen Harry Potter -elokuvan ensi-illasta on kulunut 19 vuotta.

Harry Potter ja Viisasten kivi -elokuva ilmestyi vuonna 2001. Maailman kuuluisinta velhoa näytellyt Daniel Radcliffe on nykyään 31-vuotias.

11. Leijonakuningas-elokuvan julkaisuhetki on lähempänä The Beatlesin hajoamista kuin nykyhetkeä.

Ai että mitä? Leijonakuningas julkaistiin vuonna 1994, mistä on kulunut jo 26 vuotta. The Beatles puolestaan hajosi vuonna 1970, 24 vuotta ennen Leijonakuningasta.

12. Jos SinäMinä-lehti olisi yhä olemassa, se olisi jo 51-vuotias.

SinäMinä-lehteä tehtiin vuosina 1969–2010. Legendaarinen Suosikkikin lopetettiin jo 8 vuotta sitten. Mix-lehti vaihtoi nimensä Miss Mix:ksi vuonna 2007. Sen viimeinen numero ilmestyi vuonna 2013.

13. Lordi voitti Euroviisut 14 vuotta sitten.

Elämä on ollut yhtä Hard Rock Hallelujahia vuodesta 2006.

14. Ensimmäistä Taru Sormusten Herrasta -elokuvaa alettiin kuvata vuonna 1999 eli 21 vuotta sitten.

Alkaako päätä jo särkeä? Tämä tieto ei varsinaisesti helpota: Aragornia näytellyt Viggo Mortensen on nyt samanikäinen kuin Gandalf-velhoa näytellyt Sir Ian McKellen oli ensimmäisen Sormusten Herra -elokuvan ilmestyessä. McKellen oli tuolloin 62-vuotias, ja Mortensen täyttää 62 vuotta lokakuun 20. päivä.

15. Antti Tuisku osallistui Idolsiin 17 vuotta sitten.

Antti sijoittui kolmanneksi vuoden 2003 Idolsissa. Yhtä silmänräpäystä ja paria hassua vuotta myöhemmin peto on irti ja Anatude on uransa huipulla.

16. Nirvana on nykyteineille yhtä kaukainen ajatus kuin The Rolling Stones oli ysärin lapsille.

Nirvanan Nevermind-albumi ilmestyi vuonna 1991, lähes 30 vuotta sitten. Se, että kuuntelee Nirvanaa vuonna 2020 on vähän kuin olisi kuunnellut The Rolling Stonesia 1990-luvulla.

17. Vuosi 2050 on yhtä lähellä nykyhetkeä kuin vuosi 1990.

Apua.

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset