Suomalaisista suurnaisista on tehty elämäkertoja häkellyttävän vähän. Ohjaaja Zaida Bergroth paikkaa puutetta taiteilija Tove Janssonin (1914–2001) elämäkerralla.
Bergroth on ottanut opiksi Antti J. Jokisen ohjaaman Helene Schjerfbeckin elämäkerran Helene saamasta kritiikistä. Alkuvuonna ensi-iltansa saanutta elokuvaa moitittiin siitä, että sen suomenruotsalaiset päähenkilöt puhuivat suomea. Toven kieli onkin ruotsi.
Bergrothin elokuva lähtee liikkeelle vuodesta 1944, jolloin Jansson aloitteli uraansa jatkosodan raatelemassa Helsingissä. Tarina päättyy 1950-luvun puoliväliin, jolloin taiteilija teki kansainvälisen läpimurtonsa alkamalla piirtää Muumi-sarjakuvia The Evening News -brittisanomalehteen.
Vuosiin Janssonin elämässä mahtuu uranousun lisäksi myös kiihkeä romanssi naimisissa olleen teatteriohjaaja Vivica Bandlerin (1917–2004) kanssa.
Aikarajausta voi pitää siinä mielessä kummallisena, että se jättää ulkopuolelle Janssonin elämän rakkauden, taidegraafikko Tuulikki Pietilän (1917–2009), jonka kanssa Jansson alkoi seurustella, kun välit Bandleriin olivat viilenemässä. Elokuva loppuu, kun suhde Pietilään alkaa.
Naisten elämäkerroissa on usein keskiössä heidän rakkauselämänsä, miesten taas heidän uransa. Bergroth on löytänyt näiden kahden lähestymistavan välille onnistuneen kompromissin. Janssonin ja Bandlerin rakkautta kuvataan intohimoisesti, mutta yhtä intohimoisesti kuvataan myös taiteilijan työtä ja teoksia. Elokuvassa nähdään useita Janssonin oikeita maalauksia sekä Muumi-aiheisia töitä.
Janssonia ei yritetä missään vaiheessa elokuvaa työntää kaappiin. Lesbous oli olennainen osa taiteilijan identiteettiä: hän eli Pietilän kanssa avoimesti avoliitossa vuosikymmenien ajan. Jansson eli aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos ja sitä pidettiin sairautena, joten ei ollut itsestään selvää, että hän ei suostunut häpeilemään tai piilottelemaan asiaa. Olisikin ollut väärin, jos lesbous ei olisi ollut elokuvan keskeisiä teemoja.
Elokuvan suurin oivallus on sen dialogi. Käsikirjoittaja Eeva Putro on ymmärtänyt, että lesboudesta ei ole 1940–1950-luvuilla voinut puhua suoraan. Repliikkien merkitys on piilotettu rivien väliin. Lesboudesta puhutaan esimerkiksi lohikäärmeenä, jonka voimalle Tove ei mahda mitään.
Elokuva on kohteensa näköinen: täynnä elämäniloa ja riemua.
Tove ****
Ensi-ilta 2.10.
