Hoidatko hiuksiasi oikein kesällä? Asiantuntija antaa 7 vinkkiä – ja nimeää tärkeimmän tuotteen, joka unohtuu monilta

Päähine on paras suoja, mutta sen lisäksi täytyy muistaa muutakin.

Hiuksista kannattaa pitää kesällä yhtä hyvää huolta kuin ihosta.

Moni muistaa suojata kesällä ihon paahtavalta auringolta, mutta miten on hiusten laita?

Hiustenhoitorutiini vaatii kesän lähestyessä pientä viilausta, sillä auringonpaahde ja erilaisissa vesissä uiminen voivat jättää hiukset haastavaan kuntoon.

Aurinko kuivattaa ja tekee hiuksista karheat sekä vaikuttaa niiden väriin ja sävyyn. Lisäksi se saattaa käräyttää päänahan, joka voi oireilla pitkäänkin esimerkiksi hilseilemällä.

Merivedestä puolestaan kertyy päänahkaan suoloja, jotka voivat tukkia hiuspohjan ihoa, tehdä hiuksista rasvaiset ja aiheuttaa ärsytystä ja tulehduksia. Tukkeutunutta hiuspohjaa on myös hankalampi muotoilla.

Vinkit kesähiusten hoitamiseen ja vaurioiden ennaltaehkäisemiseen jakaa Sokos Helsingin kampaamovastaava Matleena Kangasluoma. Poimimme myös tuotevinkit, joiden avulla pidät hiukset kunnossa koko suven ajan.

1. Päähine on paras

Hattu ja huivi ovat parhaat suojat hiuksille. Valitse kevyt materiaali, joka ei hiosta päänahkaa. Lippis ei välttämättä ole paras vaihtoehto, jos siinä on tarrakiristys, sillä se voi tarttua hiuksiin ja katkoa niitä.

Kalastajalakki on käännettävä, toinen puoli on musta. Lindex, 24,99 €.

Luomupuuvilla ei hiosta päätä. Marimekon Astrilli Unikko -huivi, 35 €.

2. Käytä UV-suojasuihketta

Hiukset kannattaa suojata UV-suojalla siinä missä ihokin. Tällöin ne eivät kuivu koppuraksi, eikä tukan väri tai sävy menetä intensiivisyyttään.

Jos pitäisi valita yksi uusi hiustuote kesäksi, Kangasluoma neuvoo tarttumaan UV-suojasuihkeeseen. Se on helppo suihkia hiuksiin ja se suojaa myös päänahkaa. Nostele hiuksia kauttaaltaan ja suihki päänahkaan ja hiuksiin.

Myös joissakin shampoissa ja hoitoaineissa on UV-suoja, mutta niiden suojaus ei riitä koko päivän ajaksi. UV-suojasuihketta pitää nimittäin lisätä hiuksiin päivän aikana, jotta sen teho pysyy yllä – aivan kuten aurinkovoidetta iholle. Suihki tuotetta lisää uinnin jälkeen ja parin tunnin välein.

Kotimaisen Cutrinin kosteuttavassa ja suojaavassa suihkeessa on UVA- ja UVB-suoja, 14,90 €.

3. Syväpuhdista

Kesällä päänahkaa voi kuoria syväpuhdistavilla kuorintatuotteilla kerran viikossa, jolloin muotoilutuotteiden jäämät ja meriveden suolat saa poistettua päänahasta. Näin päänahka ei tukkeennu.

Syväpuhdistaminen kannattaa muistaa myös silloin, jos oma tukka on vaalea ja käy uimassa klooripitoisessa vedessä. Kloori voi nimittäin tehdä blondeista hiuksista vihertävät, jolloin syväpuhdistava tuote on ehdoton.

Syväpuhdistavaa shampoota tai metallihiukkasia hiuksista poistavaa shampoota kannattaa käyttää kerran viikossa. Niiden avulla hiukset pysyvät hyvinvoivina ja kiiltävinä, ja ne vastaanottavat paremmin kosteuttavia ja suojaavia tuotteita.

Syväpuhdistavan sampoopesun jälkeen hiukset ja päänahka tuntuvat todella raikkailta. Käytä kerran viikossa. K18 Peptide Prep Detox -shampoo, 43,90 €.

4. Kosteuta

Aurinko kuivattaa hiusta, joten niitä kannattaa kosteuttaa kesällä runsaasti. Käytä kerran tai kahdesti viikossa kosteuttavaa hiusnaamiota – se toimii kuin after sun -voide iholle eli kosteuttaa erityisen tehokkaasti.

Etenkin vaalennettujen hiusten kannattaa suosia hoitoaineen sijaan todella kosteuttavaa naamiota. Myös kiharat hiukset kaipaavat aurinkokeleillä ekstrapaljon kosteutusta.

Seerumit ovat tuttuja ihonhoidosta, mutta nyt on tarjolla myös yhä enemmän täsmähoitotuotteita hiuksille. Tämä seerumi sisältää muun muassa kosteuttavaa hyaluronihappoa. Lisää muutama pumppaus pestyihin hiuksiin ja jätä yöksi. Aamulla hiukset tuntuvat todella pehmeiltä ja ravituilta. Sebastian Professional Penetraitt Overnight Serum, 42 €.

5. Suojaa väri

Tummat sävyt tuppaavat haalistumaan auringossa. Käytä väriä suojaavaa sampoota ja sävyä tehostavia tai lisääviä sävytenaamioita. Blondatut hiukset puolestaan taittavat kesällä tavallistakin nopeammin keltaiseen, jos niihin ei käytä hopeatuotteita. Kerta viikkoon hopeasampoota riittää, jotta hiukset eivät kuivu liikaa hopeatuotteen vaikutuksesta.

Wellan sarjasta löytyy paljon vaihtoehtoja sävyn kirkastamiseksi. Color Fresh Mask -hoitonaamio, 22,90 €.

Kotimaisen Biozellin hopeasampoossa on tujusti sävyä ja hyvä hinta-laatusuhde. Color Tech sävyttävä sampoo sävyssä Silver, 11,50 €.

6. Koe sauna spa -elämys

Jos kesällä tulee saunottua runsaasti, ota tavaksi levittää päivänpaahteessa paistatelleisiin hiuksiin kosteuttava naamio tai hoitoaine saunan ajaksi. Näin hoitoaine tulee varmasti vaikuttaneeksi tarpeeksi kauan.

Löylyn lämpö tehostaa hoitoaineen vaikutusta, kunhan vettä ei heittele kiukaalle liiaksi. Kovissa löylyissä hoitoaineella tai naamiolla kyllästetyt hiukset kannattaa suojata vaikkapa hiusturbaanin avulla.

Hiusnaamio vaurioituneille, kuiville ja käsitellyille hiuksille. Maria Nilan Structure Repair Hair Masque kosteuttaa ja tekee hiuksista silkinpehmeät, noin 30 €.

7. Anna hiuksille lomaa

Mitäpä jos hiuksetkin pääsisivät kesäksi lomailemaan? Jätä muotoilutuotteiden käyttö minimiin äläkä käristä kutreja kuumilla välineillä. Kun hiukset saavat vähän levähtää jatkuvalta laittamiselta, ne saattavat tuntua elinvoimaiselta ja kenties kasvaa hieman paremmin loman aikana.

Jos kuitenkin kaipaat esimerkiksi kiharakampausta, kokeile kesällä kiharruspatukoita. Niiden avulla puolipitkät ja pitkät hiukset saavat nätit kiharat ilman lämpökäsittelyä. Kiharapatukoita löytyy useilta valmistajilta, eivätkä ne edellytä muotoilutuotteiden käyttöä.

Kiharruspatukka asetetaan keskelle päälakea ja kiinnitetään hiusklipsillä. Hiusosiot kierretään molemmin puolin patukan ympärille ja sidotaan lopuksi kiinni hiusdonitseilla. Hiustenkiharrussetti Cailap, 12,90 €.

Lue lisää: Aurinkovoiteiden jättitesti! Kokeilimme 13 tuotetta – voittaja on aivan täysi kymppi

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?