Arvasimme, että 2010-luvun blogimuoti palaa – mutta paluun nopeus yllätti, ja nyt kuviosukkikset ovat taas täällä

Tumbrl-tytöt ja vanha kunnon blogimuoti ovat tehneet paluun.

Nappaako jättikaulukset, neulepuserot tai kukkakuosi?

Tiktokissa haikaillaan nyt takaisin kaukaiselle 2010-luvulle. Ihan ymmärrettävää: 2020-luku ei varsinaisesti ole ollut ihmisen parasta aikaa.

Nyt emme kuitenkaan puhu maailmantilanteesta vaan muodista: 2010-luvun muoti on tulossa rytinällä takaisin. Jos et usko, kurkkaa Tiktokista hashtag #twee, joka viittaa 2010-luvun Tumblr- ja blogimuotiin. Yli 90 miljoonaa näyttökertaa ei voi olla väärässä – polvisukat, kellohelmahameet ja kukkamekot ovat täällä taas.

Sydämiä, kukkia ja ruutuja

Muoti tunnetusti kiertää, joten osasimme jo viime lokakuussa ennustaa 2010-luvun muodin palaavan. Emme kuitenkaan arvanneet, että blogihatut ja ballerinat kaivettaisiin esiin alle puolessa vuodessa.

Mutta miltä 2010-luvun Tumblr-tytöistä inspiroitunut twee-muoti näyttää vuonna 2022?

Voguen mukaan pinnalla ovat ainakin loaferit, ballerinat, printtisukkahousut, isot kaulukset ja Chanel-henkiset vintageklassikot.

Lisäksi mainittakoon istuvat neulepaidat (etenkin kauluspaitaan yhdistettynä), herttaiset sydän- ja kukkaprintit, ruutukuosi, hiuspannat sekä kellohelmaiset hameet ja mekot.

Inspiraatiota tyyliin voi hakea joko Gossip Girlin Blair Waldorfilta tai New Girlin Jessiltä. Myös Taylor Swiftin 2010-luvun musavideoista saa kullanarvoisia vinkkejä twee-tyylin kopiointiin.

Kysymys kuuluu: oletko valmis vaihtamaan nollarin lantiofarkut ja napapaidat ruutuhameisiin ja rusettipaitoihin?

Lue lisää: Kevään leikkisä trendiasuste tekee perusasusta huipputrendikkään – kaulukset eivät ole koskaan näyttäneet näin upeilta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?