Apteekin kosmetologi kertoo, mitä muuttaisi suomalaisten ihonhoidossa: ”Näkyy ikääntyvässä naamassa”

Ihonhoidon asiantuntijalla on muutama muistutus ja yksi tuotevinkki jokaiselle suomalaiselle.

Ennaltaehkäisevä ihonhoito näkyy myöhemmin. Esimerkiksi aurinkovoiteiden käyttämättömyyden huomaa ikääntyessä ihosta.

25.1. 10:30

Moni suomalainen suuntaa ihonhoitoasioissa marketin, tavaratalon, kauneushoitolan ja kauneuden verkkokauppojen lisäksi apteekkiin. Perusvoiteiden tutussa tyyssijassa monenlainen ihonhoito ja kosmetiikka nousee yhä suuremmaksi tuoteryhmäksi.

Kysyimme Yliopiston Apteekin farmaseutilta ja kosmetologilta Hertta Hurmeelta, mitä ammattilainen näkee työssään – ja mitä hän siksi haluaisi muuttaa suomalaisten ihonhoidossa.

1. Perusasiat haltuun

Ensimmäisenä Hurme painottaa aivan tavallisen ja yksinkertaisen ihonhoidon merkitystä.

– Suomalaisten pitäisi panostaa enemmän perusihonhoitoon. Pitää muistaa, että perusihonhoito, hyvä ihonhoito, on yksinkertaista. Siihen riittää puhdistus, kosteutus ja silmänympäryksistä huolehtiminen.

– Ihonhoito ei ole kallista tai hedonistista. Esimerkiksi apteekeista löytyy ihonhoitotuotteita joka lompakolle.

Myös marketeissa on saatavilla paljon edullisia ihonhoitotuotteita.

2. Käytä kasvovettä

Kasvoveden käyttöä Hurme suosittelee jokaiselle.

– Kasvovesi valmistaa ihoa muille hoitotuotteille. Se on ensimmäinen osa hoitoa. Yleensä jos kasvovettä kokeilee kerran, käyttää sitä myös jatkossa.

Muista pitää huolta myös kaulasta ja dekolteesta. Ne ovat esillä lähes yhtä usein kuin kasvot.

3. Kosteuta

Ihonhoito on muutakin kuin pelkkää pesua, ammattilainen muistuttaa.

– Kosteusvoiteen käyttö on yhtä tärkeää. Kaikki ihot tarvitsevat kosteutusta.

4. Muista myös kaula ja dekoltee

Ammattilaisen kokemuksen mukaan monelta unohtuu kokonaan kaulan ja dekolteen hoito, vaikka kasvoja hoitaisikin.

– Voiteet levitetään vain kasvoille, eikä muisteta kaulaa saati dekolteeta lainkaan.

Kasvojen ihonhoito ulottuu kasvoilta kaulaan ja rintakehään asti.

5. Ennaltaehkäise

Viimeisenä Hurme muistuttaa, että ihoa voi ja pitää hoitaa jo ennen ongelmaa. Ennaltaehkäisy näkyy ihossa myöhemmin.

– Esimerkiksi aurinkovoiteiden käyttämättömyys näkyy ikääntyvässä naamassa. Myös esimerkiksi atooppisen ihon säännöllinen rasvaus ehkäisee pahenemisvaiheita.

Juttua muokattu 25.1.2022: Lisätty tieto markettien tuotevalikoimasta.

Juttu on julkaistu aiemmin kesäkuussa 2020.

Lue lisää: Vihdoin ihonhoitorutiini, joka ei vie aikaa ja rahaa! 3 tuotetta riittää, sanovat ihonhoidon gurut nyt

Lue lisää: Somessa finnejä hoidetaan nyt niksillä, joka voi kuulostaa kummalliselta – jopa ihotautilääkäri suosittelee

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?