Kuluneet kaksi koronavuotta ovat vaikuttaneet paljon ihmisten tapaan liikkua: moni on korvannut kuntosalikäynnit kotitreeneillä tai ulkoilulla. Kehon ja mielen tasapainoa haetaan myös joogan, pilateksen ja mindfulnessin avulla.
Oli itselle sopiva treenimuoto sitten mikä tahansa, antavat laadukkaat treenivaatteet lisäpotkua liikkumiseen.
Teimme katsauksen talven treenimuotiin ja havaitsimme 4 isoa trendiä.
1. Maanläheisiä treenihetkiä
Siinä, missä muu muoti inspiroituu tänä talvena väreistä, on treenivaatteiden trendiväri maanläheinen seepia.
Seepian väriset urheiluliivit 49,90 €, Casall.
Saumattomat urheilu-trikoot eivät kiristä mistään, 79,90 €, Casall.
Ohut tuulitakki mahtuu pieneen tilaan, 87,90 €, Nike.
Lämmittele ennen treeniä hyppynarulla, 29,90 €, Casall.
2. Kerrosta kerroksen päälle
Suomessa etenkin ulkona liikkuvan kannattaa kerrospukeutua treenatessa, sillä kukaan ei tiedä, mitä taivaalta seuraavaksi sataa.
Urheilukerroksen voi sujauttaa myös arkivaatteiden alle, jolloin treenihetken alkaessa voi riisua päällimmäisen kerroksen pois ja on heti valmis liikkumaan. Kiitämme alkuvuoden treenimuotia myös monikäyttöisyydestä: osa treenivaatteista toimii sellaisenaan toimistolla.
Pussimainen takki suojaa tuulelta sekä sateelta ja mahtuu treenikassiin, 79,99 €, H&M.
Leveähelmainen huppari trikoiden kanssa käy työasusta, 87,90 €, Adidas.
Hupparin hihoista pilkistävä treenitakki, 24,99 €, H&M.
Klassiset mustat trikoot 67,90 €, Nike.
Gore-tex-lenkkareilla voi juosta joka säällä, Solar Glide 4 GTX, 160 €, Adidas.
Urheilukello on mielenkiintoinen, muttei pakollinen treenikaveri. 699 €, Suunto 9 Peak.
3. Sisällä pärjää vähemmälläkin
Jos miinusasteet (ja toppavaatteet) masentavat, voi shortseihin, hameisiin ja napatoppeihin pukeutua kuntosalilla tai padel-hallissa. Kun hiki nousee pintaan, hyinen talvi unohtuu hetkeksi
Valkoinen urheiluteeppari pitää olka-päät lämpiminä, 34,99 €, SOC.
Jumppatoppi asettuu vaihteeksi urheilupaidan päälle, 59,90 €, Casall.
Vaihda trikoot housuhameeseen, 44,99 €, ICIW.
Impact 2 -padelmaila, 89,99 €, Bullpadel.
Mustavalkoiset lenkkarit on ajaton valinta, 159 €, Saucony.
Pinkit sukat viimeistelevät treenityylin, kolmen parin paketti 9,99 €, H&M.
Beige treenitoppi toimii myös yksinään, 32,99 €, Nike.
Verkkahousut ovat trendikäs valinta, 34,99 €, SOC.
Juomapullon voi mätsätä asuun, 29,99 €, Casall.
Treeniä voi seurata älykellosta, 319 €, Samsung Galaxy Watch.
4. Muista mukavuus
Kehonhuollon tarkoituksena on ennen kaikkea saada kroppa rentoutumaan (viimeistään treenin jälkeen), joten vaatteiden mukavuuteen kannattaa panostaa. Neuleleggingsit ovat trendikkäät, mutta ennen kaikkea ihanat päällä.
Harmaassa treenitopissa on tukea antavat sisäliivit, 24,99 €, Kay/day.
Valkoisen paidan kangaskaistaleet solmitaan vyötärön ympäri, 49,99 €, Superdry.
Ketjuliikkeistäkin tekee hyviä treenilöytöjä, neuleleggingsit 19,99 €, H&M.
Lue lisää: Testasimme 6 mustat treenitrikoot – yhdet olivat ylitse muiden ja saivat lähes täydet pisteet