Naiset näyttävät, millaisia alusvaatteita oikeasti käyttävät – ”Pitää antaa tuulettua” - Tyyli - Ilta-Sanomat

Naiset näyttävät, millaisia alusvaatteita oikeasti käyttävät – ”Pitää antaa tuulettua”

Kuusi naista näyttää, millaiset alusvaatteet valikoituvat kaapista päälle. Kriteereissä korostuu mukavuus, ei ulkonäkö.

15.10. 19:00

Kauppojen alusvaateosastoilta ja erityisesti alusvaatemainoksista löytyy tunnetusti vaikka millaisia hepeneitä. Korea ulkonäkö ei kerro paljoakaan siitä, millaiset alusvaatteet ovat oikeasti hyvät.

Kysyimme tavallisilta naisilta, mitkä pikkarit ja rintsikat he pukevat päälleen aamulla, kun haluavat tuntea olonsa mukavaksi.

”Minulla on kahdeksan tällaista liivitoppia”

”Minulle alusvaatteissa tärkeintä on istuvuus ja mukavuus. Omistan kyllä jos jonkinlaista pitsi- ja silkki-ihanuutta, mutta käytän lähestulkoon pelkästään perusmallin alusvaatteita.

Alushousut ovat Marks & Spencerin. Haalin niitä Briteistä jo silloin, kun kyseisen puljun tulosta Suomeen ei voinut edes haaveilla. Minulla on aina jemmassa myös käyttämättömiä peruspikkareita, jos edelliset menevät roskiskuntoon. Näiden ikää en muista, mutta ulkomuodosta päätellen ne eivät ole kovin montaa vuotta vanhat.

Saumattomat alushousut ovat huomattavasti stringejä mukavampi vaihtoehto. Persvaossa ei tarvitse jemmata mitään ylimääräistä, mutta saumat eivät näy ja muodosta ylimääräisiä pakarakuhmuja. Lisäksi minulla on saumallisia mustia, valkoisia ja beigejä puuvilla-alkkareita, joita käytän, kun tekee mieli käyttää hengittävämpää materiaalia eikä reunojen näkyminen housujen alta ole niin paha juttu.

Liivitoppi on Lidlistä, ja näitä minulla on kahdeksan: neljät mustat, kahdet valkoiset (tätä nykyä harmaat) ja kahdet pinkit – joita käytän harvemmin. Liivitoppi riittää hyvin päivinä, joina rinnat eivät kaipaa erityistä tukea.”

”Tykkään vetää alkkarit mahdollisimman ylös”

”Nämä alushousut ovat sopivasti tukevat, silti hengittävää materiaalia ja vähän pitsiset. Niissä on korkea leikkaus, sillä tykkään vetää alkkarit mahdollisimman ylös, vaikka se onkin mummomaista. Omenavartaloiselle korkeat alkkarit sopivat ja tuovat ryhtiä.

Koska nämä Lindexin alkkarit ovat kivat, minulla on niitä mustina, harmaina, vihreinä ja sinisinä. Nämä eivät ole muotoilevat alkkarit, mutta pitäisin aina sellaisia, jos se olisi mahdollista.

Rintsikat ostin Kiinasta kansainvälisestä ketjusta, joka myi muun muassa C&A:n vaatteita. Oli ihana nähdä, kuinka isoillekin rinnanympäryksille (95–105) löytyi sieltä kauniita, tukevia ja kuosillisia alusvaatteita, eikä ainoastaan suurimpia kuppikokoja. Suomessa isojen ympärysmittojen liivit ovat täysmustia, puuterinvärisiä tai valkoisia sekä yleensä isoja kuppikokoja.

Suomessa ostan alusvaatteita yleensä KappAhlista, Lindexistä, Changesta ja urheiluliivejä urheilukaupoista. Marks & Specer on myös suosikkini.

Nämä rintsikat ovat tavalliset, mutta silti semmoiset tyylikkäät, jotka sopivat treffeille. Tai olivat, nyt ne ovat jo vähän kulahtaneet ja kiinnityssolkikin vetelee viimeisiään.”

”Saan alusvaatteita lahjaksi äidiltä”

”Nämä alusvaatteet ovat olleet minulla jo monta vuotta, en tarkkaan muista, miten kauan. Kuten värierosta näkyy, alaosaa on tullut käytettyä ja pestyä paljon enemmän kuin yläosaa.

Tykkään simppeleistä alusvaatteista, jotka ovat napakat ja mukavaa materiaalia, eivätkä erotu vaatteiden alta. Käytän lähes aina stringejä. Pidän silkistä, mutta en pitseistä, koska ne pistelevät tai kutittavat.

En muista, milloin olisin viimeksi ostanut itse alusvaatteita. Kun ostan, ostan vähän mistä sattuu. Aika usein saan lahjaksi omalta äidiltä tai aviomieheltä.”

”Pesukone muuttaa kaikki vaatteeni violeteiksi”

”Pyykinpesukoneellamme on kummallinen taipumus muuttaa kaikki vaatteet vähän kerrallaan vaaleanvioleteiksi, vaikka pesemme siniset ja punaiset vaatteet eri pesuissa. Nämä alun perin mintunvihreät ja valkopilkulliset pikkarit ovat hyvä esimerkki ilmiöstä.

Perinteinen brief on mielestäni mukavin malli alushousuille. Urheiluvaatteiden kanssa ja esteettisistä syistä käytän tosin usein stringejä. Nämä kulahtaneet, kuosinsa menettäneet ja oudosti melko korkeavyötäröiset pikkarit ovat mielestäni niin hirveän näköiset, että se melkein haittaa mukavuutta. Käytän näitä silti edelleen.

Pinkit, kaarituelliset liivit ovat luottorintsikkani. Kirkas väri näkyy yllättävän vähän läpi mistään paidoista, ja malli sekä koko ovat juuri sopivat.

Ostan alusvaatteita Lindexiltä ja Changelta. Pienehköt rintani harmittivat minua teini-iässä, joten itsetuntoani hivelee, kun Lindexillä kokoon 75B sopivat tissini ovatkin Changella vähintään kokoa 70D. Nämä pikkarit ja liivit ovat molemmat Changen.”

”Pillakan pitää antaa tuulettua”

”Käytettyäni vuoden verran pehmoisia imetysliivejä ei ollut enää paluuta painaviin kaaritukiin. Nämä superpehmeät puuvillaliivit tuntuvat melkein topilta, jollaisia käytin viimeksi varhaisteininä ennen kuin tissit alkoivat kasvaa. Pienirintaisena näiden tuki riittää kyllä minulle.

Pikkuhousujen pitää ehdottomasti myös olla puuvillaiset ja hengittävät. Keinokuituiset vain hautovat, ja pillakan pitää antaa tuulettua, neuvoi jo äiti. Ainoat oikeat pikkarimallit ovat mukavat tai tai hipster. Painajaiseni on persvakoon porautuva stringinnaru.

Näistä alkkareista suosikit tekee mukavuus ja brodeeraus égalité, joka tarkoittaa tasa-arvoa.

Ostan alusvaatteita milloin mistäkin, ihan oikeista alusvaateliikkeistä ketjuliikkeisiin ja jopa Lidliin. Inhoan kuitenkin rintsikoiden sovittelua, joten ostin pitkään saman merkin saman mallisia liivejä aina vain eri värissä. Nämä liivit ovat Nude Labelin, joka on espanjalainen ekomerkki. Merkin vaatteita voi tilata netistä, suosittelen! Pikkarit ovat & Other Storiesin alennusmyynnistä.”

”Pikkareista ei saa tulla tuplapyllyä”

”Näiden alusvaatteiden ehdottomasti paras piirre on niiden pehmeys: mikään kohta ei hierrä. Tämän alusasusetin osat on ostettu eri paikoista ja eri aikaan. Liivit ovat Calvin Kleinin ja pikkuhousut muistaakseni Lindexiltä.

Ostan alusvaatteeni yleensä Lindexiltä ja Stockmannilta. Molempien osien ostamisesta on aikaa useampi vuosi. Sen huomaa siitä, että väri on muuttunut hiljalleen puuterisesta likaisen maitokahvin väriseksi.

Pikkarit ovat niin ohuet, että ne eivät saa aikaan rajaa, eli kaksoispyllyefektiä. Puuterisen värin ansiosta ne sopivat kaikenlaisten vaatteiden alle. Suosikkejani ovat pikkarit, joista ei tule tuplapyllyä – mutta jotka eivät missään nimessä ole stringit!

Tykkään pehmeistä rintaliiveistä, jotka antavat vähän lisää ryhtiä ja nostetta.”

Juttu on julkaistu aiemmin Me Naisten verkkosivuilla syyskuussa 2018.

Lue lisää: Poimimme 14 ihanan tavallista alusvaatekuvaa – nämä osoittavat, että alkkarit ovat kaikenlaisia kehoja varten

Lue lisää: Valuvatko rintsikan olkaimet? Pulmaan on yleensä yksi ja sama syy – ja selvä ratkaisu

Lue lisää: Kokenut liivimyyjä paljastaa: Suomalaiset tekevät yhden kriittisen virheen rintaliiviostoksilla

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?