Löytykö sinunkin peilikaapistasi melkoinen arsenaali seerumeita, puhdistusöljyjä, voiteita, naamioita, kasvovesiä ja ties mitä muita purnukoita ja puteleita.
Perusteellisesti hoidettu kasvojen iho näkyy heti ulospäin. Kenties siksi moni räätälöi itselleen mahdollisimman pikkutarkan ihonhoitorutiinin, johon kuuluu monta eri vaihetta tietyssä järjestyksessä.
Harvempi muistaa kuitenkaan kurkata suuhunsa ja hoitaa hammasrivistöään yhtä perusteellisesti kuin vaikkapa ihoaan tai hiuksiaan – pois lukien ehkä itse hammaslääkärit.
Hammaslääkärit muistuttavat Glamour-lehdessä, että myös hampaiden puhdistuksen kuuluisi sisältää monta eri vaihetta. Myös sillä on väliä, missä järjestyksessä rutiinin suorittaa: harjaamisen, lankaamisen, purskuttelun ja suuveden optimaalisin järjestys ei ole ehkä se, mihin suurin osa on tottunut. Lehden haastattelussa hammaslääkärit Rob Raimondi, Reena Wadian ja Sharon Huang kertovat, kuinka rutiini kannattaa todellisuudessa tehdä.
1. Aloita suuvedellä
Yleensä fluoripitoista suuvettä purskutellaan vasta viimeisenä hammaspesun jälkeen. Raimondi neuvoo kuitenkin tekemään päinvastoin eli purskuttamaan suuvettä heti ensimmäisenä ennen muuta putsausta – etenkin aamuisin. Tämä perustuu siihen, että yön aikana erittyy vähemmän sylkeä, mikä villitsee reikiintymistä ja ientulehdusta aiheuttavia bakteereja.
Jos suuvettä käyttää vasta pesun jälkeen, kaikki hammastahnan vaikuttavat aineet huuhtoutuvat Wadianin mukaan tiehensä.
Hammaslääkärit suhtautuvat suuveden käyttöön monesti ristiriitaisesti. Esimerkiksi Me Naisten neljästä aikaisemmin haastattelemasta suomalaisesta hammaslääkäristä kukaan ei itse käytä suuvettä eikä erityisesti suosittele sitä asiakkailleenkaan.
– Se vain antaa kivan maun suulle. Toki on lääkinnällisiä suuvesiä. Toisaalta, jos suuvedessä on fluoria, ei siitä haittaakaan ole, kyllä sitä voi purskutella, hammaslääkäri Kaj Karlsson sanoi aikaisemmin Me Naisille.
2. Putsaa hammasvälit ennen harjaamista
Hampaiden peseminen puhdistaa vain hammasrivistön puru- ja ulkopinnat. Kun hampaiden välit putsaa ikeniä myöten esimerkiksi hammaslangalla tai hammasväliharjoilla ennen varsinaista harjaamista, hammastahna pääsee vaikuttamaan Wadianin mukaan myös hammasväleihin paremmin.
3. Harjaa maltilla
Kaikki mitä luultavimmin muistavat jo lapsuudessa opetetun säännön kahden minuutin pituisesta harjauksesta. Myös harjaamistekniikalla on väliä: Huang neuvoo pitämään harjaa noin 45 asteen kulmassa hampaisiin nähden ja liikuttaa pyörivin liikkein kohti ikeniä. Tärkeää on myös, ettei harjaa paina liian kovaa, jotta ikenet eivät vaurioituisi.
Harjatessa kannatta myös vältellä valkaisevia hammastahnoja, sillä niissä on usein hankaavia ainesosia. Hammaslääkärit suosittelevat yksimielisesti käyttämään sähköhammasharjaa, vaikka perinteiselläkin pärjää pitkälle.
4. Ja viimeiseksi: älä jätä kieltä likaiseksi
Hampaidenhoitorutiini alkaa lähestyä loppuaan. Kun muu suu on jo puhdas, ei tule unohtaa putsata myös kieltä. Syy on Wadianin mukaan siinä, että kielen nystyröihin ja kuoppiin kerääntyy helposti bakteerimassaa, jotka saa hengityksen haisemaan.
Mikäli hampaansa pesee sähköisellä harjalla, voi loput möhnät putsata kielensä päältä erikseen sille tarkoitetulla kaapimella.