Tällaisista tatuoinneista suomalaiset haluavat nyt eroon: ”Usein tullaan sanoen, että hävettää näyttää”

Tribaalitatuointeja poistatetaan tasaisesti vuodesta toiseen, mutta ei se ole ainut tatuointi, josta halutaan eroon.

Moni hakeutuu tatuoinnin poistoon välittömästi tatuoinnin oton jälkeen.

Trendejä tulee ja menee, eikä niiden perässä juokseminen ole aina järkevää – etenkään tatuointien kohdalla. Tatuointien poistoklinikoilla on nimittäin nähtävissä se, että männävuosien hittitatuoinneista halutaan eroon tietyn ajan kuluttua.

Tatuointeja poistetaan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aiemmin, kertovat kauneushoitola Mabelin tatuoinninpoistoja tekevät sairaanhoitajat Ida Ryhänen ja Jenny Mäki.

– Usein tullaan sanoen, että hävettää näyttää, mutta me ollaan nähty kyllä aivan kaikki mahdollinen, Mäki kertoo.

Pyysimme asiantuntijoita listaamaan kuvien kera, millaisia tatuointeja suomalaiset poistavat eniten juuri nyt.

1. Kämmentatuoinnit

– Tatuointeja poistetaan kämmenistä esimerkiksi silloin, jos työpaikka vaihtuu, eikä käsissä olevia tatuointeja katsota niin hyvällä, Ryhänen sanoo.

2. Tribaalitatuoinnit

2000-luvun alussa tatuointimuodissa pinnalle nousi vahvasti muutama trendi, joista suurin oli tribaalikuvat.

– Näitä on todella tasaisesti vuodesta toiseen. Moni kertookin, että kuva on häirinnyt ja mietityttänyt todella pitkään, mutta ei ole vaan saanut jostain syystä aikaiseksi aloittaa poistoprojektia. Kuva on ollut taakkana monta vuotta, Mäki kertoo.

Alaselkään tatuoitu tribaali oli yksi suosituimmista tatuoinneista. Kuva sai sittemmin vähemmän mairittelevan lempinimen tramp stamp.

Ruusuköynnös, mikä klassikkotatuointi!

3. Kiinalaiset kanjimerkit

Kiinalaiset merkit oli toinen 2000-luvun alun suuri tatuointivillitys. Sen jälkeen suosittuja ovat olleet lisäksi arabiankieliset sanat, joita niitäkin poistatetaan jonkun verran.

Joskus käy niinkin, että vieraskielinen teksti ei tarkoitakaan sitä mitä luuli.

Lue lisää: Yhdeksän naista paljastaa epäonnistuneet tatuointinsa: ”Näyttää enemmän katkenneelta tamponilta”

4. Mietelauseet

Carpe diem. Live love laugh.

– Nämä ovat usein tekstejä, mitä on otettu nuorempana, Ryhänen kertoo.

5. Kihlasormukset ja exän nimi

– Poistettavissa tatuoinneissa näkyy hyvin usein elettyä elämää, jonka asiakas haluaa hävittää, Ryhänen sanoo.

6. Kuva ei vastannutkaan odotuksia

On yleistä hakeutua laserpoistoon välittömästä tatuoinnin oton jälkeen. Syynä tähän on joko kuvaan tullut virhe tai sitten henkilö tajuaa, ettei kuva tunnu omalta ja sovi omaan ihoon.

– Jos otettu kuva ei vastaa alkuperäistä mielikuvaa, silloin saatetaan ottaa nopeastikin yhteyttä tatuoinnin poistopalveluihin, että milloin pääsee jo aloittamaan, Mäki sanoo.

Moni hakeutuu kuvan poistoon välittömästi tatuoinnin ottamisen jälkeen.

Kerro meille: onko sinulla tatuointi, jota häpeät ja josta ehkä haluaisit päästä eroon? Teemme juttua aiheesta. Lähetä kuva tatuoinnistasi osoitteeseen alina.koskela@sanoma.com ja kerro samalla, mikä kuvassa on pielessä.

Lue myös: Jessica, 30, ja kymmenen muuta suomalaisnaista esittelevät kasvotatuointinsa: ”Muiden mielipiteet ulkonäöstäni eivät kiinnosta”

Lue myös: Microblading-kulmat olivat hetki sitten muotia, ja nyt niitä poistetaan laserilla 150 € / kerta – ”Yhteydenottoja tulee viikoittain”, sanoo ammattilainen

Lue myös: Millainen tatuointi sinulle sopisi parhaiten? Vastaa 10 kysymykseen, niin me kerromme

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?