Biletoppi on juhlavaatteista legendaarisin – 14 eeppistä kuvaa - Tyyli - Ilta-Sanomat

Mihin katosi biletoppi? Kaivoimme 14 eeppistä kuvatodistetta legendaarisesta juhlavaatteesta

Kaikki muistavat biletopin, tuon vaatteen, joka teki tavan Tiinastakin varsinaisen bilehileen – riitti, että topin vain kiskaisi ylleen.

Biletopin saattoi vain kiskaista päälleen perjantai-iltana – sitten oltiinkin valmiina viikonlopun hulinoihin.

10.6. 10:50

Biletoppi ei ole pelkästään vaate, vaan se on käsite. Ennen ei ollut tarpeen suunnitella näyttäviä asukokonaisuuksia tai pukeutua tyylikkään hillitysti, vaan riitti, että kaapin perukoilta löytyi se yksi juhlavampi toppi, jonka saattoi yhdistää mihin tahansa alaosaan, yleensä farkkuihin. Kimalteet, koristeet ja muut helyt erottivat tavallisen yläosan biletopista.

Biletopit maatuvat parhaillaan vaatekaappien nurkissa ja kirpputorien rekeissä, mutta muistellaanpas hetki historian legendaarisinta vaatekappaletta. Kurkistimme arkistoissa aikaan, jolloin biletoppimuoti oli parhaimmillaan.

Toppimuotia vuodelta 2003, etualalla Martina Aitolehti.

Biletoppimuoti kesti pitkään, 1990-luvulta 2010-luvulle asti, mutta eri tyylien kierto oli nopeaa. Toisinaan oli pientä ja riekalemaista, sitten tuli spagettiolkainta, leokuosia, pitsiä, bandeauta ja peplumia. Pikkujoulukaudella vaatekaupat täyttyivät kimaltelevista biletopeista.

Paris Hilton niukassa biletopissa.

Muotinäytös City-käytävässä vuonna 2000.

Biletoppeja ostettiin aikansa vaatekaupoista, kuten Spirit Storesta, Fiorellasta, Vilasta, Onlysta ja Vero Modasta. Hyvä tarjonta löytyi myös Gina Tricot'n ja H&M:n valikoimasta.

Britney Spearsin yllä nähtiin usein napamallisia biletoppeja.

Vaaleanpunaista pitsiröyhelöä yhdistettynä tavallisiin farkkuihin.

Juhlamuotia Onnela-ravintolan avajaisista vuodelta 2004.

2010-luvun taitteessa suosittiin bandeau-mallisia toppeja, joissa oli resori sekä ylä- että alahelmassa.

Kissakuosi on kenties kaikkien aikojen suosituin kuosi biletopeissa.

Viivi Pumpanen esittelee aikansa kissamuotia.

No nyt on monenlaista härpäkettä. Missikuvaukset vuodelta 2005.

Sara Sieppi läpinäkyvässä pitsissä. Rintaliivit saivat vilahdella biletopissa.

Bloggaajanakin tunnettu Didem poseeraa bandeau-tyylissä vuonna 2006.

Peplum-toppi on kenties viimeinen elävä havainto biletopista. Sabina Särkkä vuonna 2013.

Ainakaan toistaiseksi biletopit eivät ole tehneet yhtä massiivista paluuta ketjuliikkeisiin, mutta eiköhän sekin aika pian koita – eläköön muodin kiertokulku!

Lue myös: 12 ysärin julkkistyyliä, jotka ovat taas aivan tätä päivää – pukisimme vaikka heti!

Lue myös: Tiedätkö, mitä vuosikymmentä kulmakarvasi oikeasti edustavat? Kokosimme 10 kuvaparia, jotka kertovat vastauksen

Lue myös: Pyöräilyshortsit ovat kesän parhaat pöksyt! Prinsessa Dianan klassikkotyyli ja 11 muuta kuvaa todistavat

Artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?