Ehditkö jo tottua harvempiin kampaajalla käynteihin? 5 hiustyyliä, jotka vain paranevat vanhetessaan - Tyyli - Ilta-Sanomat

Ehditkö jo tottua harvempiin kampaajalla käynteihin? 5 hiustyyliä, jotka vain paranevat vanhetessaan

Pehmeät raidat ja reilulla kädellä tehty leikkaus varmistavat, että hiukset pysyvät kuosissa useamman kuukauden.

Malli Taylor Hillin rento polkkatukka kestänee pienen venähdyksen leikkausvälissä.­

18.4. 20:00

Millaista se olikaan, kun kalenteri täyttyi menoista ja seuraavan kuun kampaajakäynti oli aina hyvissä ajoin varattu? Elämä alkaa varovaisin askelin palautua kohti normaalimpaa, mutta yli vuoden kestäneissä poikkeusoloissa moni on jo ehtinyt tottua ajatukseen pidemmästä kampaajakertojen välistä.

Näillä hiusväreillä ja leikkauksilla tehdyissä hiuksissa ei haittaa, vaikka ammattilaista ei tapaisi pariin kuukauteen. Itse asiassa moni alla olevista tyyleistä jopa paranee vanhetessaan.

Pehmeä balayage

Vapaalla kädellä hiuksiin maalatuissa balayage-raidoissa on hienovarainen liukuväriefekti, minkä ansiosta kasvaessaan ne eivät erotu selkeästi tyvikasvusta vaan sekoittuvat pehmeästi hiusten luonnolliseen väriin.

Kun raidat on vielä tehty korkeintaan muutaman asteen hiusten omaa väriä vaaleammalla sävyllä, saavat raidat kasvaa rauhassa kuukausikaupalla. Kesällä monen hiukset vaalenevat itsestään auringossa, mikä pehmentää raitojen ja hiusten oman värin eroa entisestään.

Kunnon kerrokset

Kuluneen vuoden aikana tukka on saattanut ihan huomaamatta kasvaa pidemmäksi kuin mitä se on aikoihin ollut. Pitkä tukka pysyy kasvaessaankin freesinä, kun sitä kerrostaa rohkeasti oman hiuslaadun mukaisesti.

– Hyvin ajatellut ja leikatut kerrokset kestävät aina kauan, kampaaja Minttu Kjelin MyMou Hair&Beauty -parturi-kampaamosta neuvoi aiemmassa jutussamme.

Lue myös: Haluatko, että tukka säilyy upeana mahdollisimman pitkään? Selvitimme, mitä kampaajalta kannattaa silloin pyytää

Jos hiukset haluaa pitää näennäisesti samanmittaisina, pyydä kampaajaa leikkaamaan hiusten alakerroksiin näkymätön kerros: piilotettu kevennys pitää leikkauksen kuosissa pidempään.

Pätkitty polkka

Ainahan se on mielessä, mahdollisimman helppohoitoinen leikkaus. Rikottu, leukamittainen polkka tai hartiamittainen lob-tukka on hyvin lähellä tätä haavetta. Pätkitty malli takaa sen, että leikkaus pysyy hyvännäköisenä pitkään ja sitä on helppo muotoilla: föönaus ja tekstuurisuihke kantavat pitkälle pitkän polkan laittamisessa.

(Melkein) kaikki pois

Minimittainen pixie tai siilitukka ovat todellisia hiuslaiskottelijan unelmien täyttymyksiä. Rajoitusoloissa on jouduttu luopumaan monista asioista, miksi ei siis myös hiusten pituuksista. Lyhyinkään tukka ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikkea tarvitsisi ajaa pois. Siilitukassakin voi leikitellä pituuksilla ja ajella esimerkiksi sivut muuta tukkaa lyhyemmäksi.

Hohtava harmaa

Moni on päättänyt poikkeusoloissa kasvattaa hiuksiin niiden luonnollisen värin, ja mikäpä olisikaan näyttävämpi kuin luonnollisena hehkuva harmaa. Harmaa vaatii tosin hieman ylläpitoa kotioloissa: hyvä hopeasampoo tulee tarpeeseen, jotta keltaisen ja oranssin sävyt pysyvät siitä loitolla.

Lähteet: Who What Wear, Get The Gloss, Allure

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?