Kuinka vaatelainaamo toimii? Neljä vuotta vaatteensa lainannut Mirka, 34, kertoo - Tyyli - Ilta-Sanomat

Mirka, 34, siirtyi vaatteiden ostajasta niiden lainaajaksi, ja samalla loppuivat pukeutumiskriisit – ”Ostan enää lähinnä alus- ja urheiluvaatteita”

Lainaaminen on ostamista vastuullisempi tapa pukeutua kivasti ja vaihtelevasti. Mirka on ollut vaatelainaamon asiakas jo neljä vuotta.

Vaatelainaamon jäsenet saavat lainata vaatteita ja asusteita valikoimasta, joka koostuu suomalaisten vaate- ja asustemerkkien tuotteista.

12.2. 20:00

Ihanaa, ei enää vaatekriisejä!

En ole kärsinyt pukeutumisongelmista yksienkään häiden, hautajaisten tai koiran nimipäivien kohdalla viimeiseen neljään vuoteen. Niin pitkään olen ollut jäsenenä vaatelainaamossa.

Vaatelainaamon idea on yksinkertainen. Jäsenet saavat maksua vastaan lainata vaatteita ja asusteita valikoimasta, joka omassa lainaamossani koostuu suomalaisten vaate- ja asustemerkkien tuotteista. Osa lainaamoista tarjoaa kertalainoja, toiset jäsenyyksiä.

Moni lainaamo mainitsee tavoitteekseen kertakäyttökulutuksen hillitsemisen ja halun olla mukana luomassa kestävämpää tapaa pukeutua. Sen lisäksi, että vaatteet ovat kauniita, ovat ne usein myös eettisesti ja kestävästi tuotettuja. Vaatekriisien lisäksi siis shoppailumorkkis on myös jäänyt unholaan. Parasta!

Shoppailu loppui lähes kokonaan

Omalla kohdallani vaatteiden ostelu on loppunut lähes kokonaan. Nykyisin ostan enää lähinnä alus- ja urheiluvaatteita. Vaatekaappi onkin kutistunut vuosien varrella, kun hukkaostokset on yksi kerrallaan kierrätetty eteenpäin.

Vaatteiden lainaaminen on myös saanut minut harkitsemaan vähiäkin ostoksiani entistä tarkemmin. Olen hankkinut kaappiini ainoastaan laadukkaita perusvaatteita: parit kierrätysmateriaalista valmistetut farkut ja muutaman pehmoisen neuleen. Okei, on viimeisen vuoden aikana tullut hankittua muutama mukava oloasukin.

Lainaamon valikoimasta löytyy vaatteita arkeen ja juhlaan. Kun pukua vaativia menoja ei ole, olen piristänyt kotitoimistoarkea pukemalla ylleni välillä lainacollegen tai mukavan hupparimekon. Ja arjesta tulee juhlaa, kun välillä lainaa jotain hienoa, vaikka ihan vain koti-illallista varten.

 Vaatteiden ostelu on loppunut lähes kokonaan. Ostan enää lähinnä alus- ja urheiluvaatteita, ja vaatekaappi on kutistunut vuosien varrella.

Lainata voi kivijalassa tai netissä

Vaatelainaamot ovat yleistyneet viime vuosina mukavasti. Käyttämäni vaatelainaamon Vaaterekin lisäksi Helsingistä löytyy esimerkiksi vaatelainaamo Vaatepuu, jolla on toimipisteitä myös Järvenpäässä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Oulussa puolestaan toimii vaatelainaamo Mallaamo.

Lisäksi esimerkiksi suomalainen vaatemerkki Uhana on perustanut oman, netissä toimivan lainaamon brändinsä vaatteille ja asusteille. Myös helsinkiläinen The Ateljé toimii verkossa ja postittaa kertalainattavia vuokravaatteita Suomessa.

Jäsenyyksiä on tarjolla erilaisia. Esimerkiksi Vaaterekissä puolen vuoden jäsenyys vakiojäsenelle maksaa 155 euroa, ja sillä hinnalla saan lainata kaksi vaatetta vaikka joka viikko. Koronapandemian aikana tosin suositellaan pidempiä laina-aikoja. Vaatteita voi pitää halutessaan jopa kuukauden.

Edelliset lainat palautetaan aina pestynä ja huollettuna, jotta ne pääsevät heti tuottamaan iloa seuraavalle lainaajalle.

Vastuullisuus on aina vain tärkeämpää

Ennen pandemiaa Vaaterekissä havaittiin kasvavaa kiinnostusta ekologista ja kestävää kuluttamista kohtaan ja jäseniä oli noin 400. Korona-aikana vaatelainaamon jäsenmäärä notkahti pahimmillaan lähes neljänneksen, kun ihmiset lakkasivat ravaamasta menoissaan ja kaikki pukeutumista vaativat tapahtumat peruttiin.

Vastuullinen pukeutuminen kuitenkin kiinnostaa, vaatelainaamossa tiedetään.

– Toiminnan kannattamattomuudesta ei ole pelkoa. En näe, että vastuulliset ja uudenlaiset pukeutumisen trendit olisivat millään tavalla uhan alla, päinvastoin, toinen perustaja Emmi Malmström pohtii.

 Toiminnan kannattamattomuudesta ei ole pelkoa. Vastuulliset ja uudenlaiset pukeutumisen trendit eivät ole millään tavalla uhan alla, päinvastoin.

Itse olen käynyt lainaamolla koronakevään kriittisimpiä aikoja lukuun ottamatta. Vaatteiden ihastelu lainaamossa on itselleni mielekkäämpää kuin vaatekaupoissa palloilu.

Vaatelainaamossa vierailu on myös sosiaalinen kokemus. Ovella moikataan nimellä ja kysytään, mitä kuuluu.

– Moni on sanonut, että lainaamossa käyminen on heille henkireikä. Se tuntuu erityiseltä, Malmström sanoo.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?