Takatukka on todella palannut! 10 julkkisten hiuskuvaa sen todistaa - Tyyli - Ilta-Sanomat

Takatukka on todella palannut! 10 julkkisten hiuskuvaa sen todistaa

Takatukassa on roimasti enemmän asennetta kuin muissa viime vuosien hittileikkauksissa. Ei ihme, että siitä ennustetaan vuoden 2021 trenditukkaa.

Mullet näkyy yhä useamman päässä.­

4.1. 20:00

Hiusmalli mullet, sivuilta ja päältä lyhyt mutta takaa pidempi takatukkaleikkaus, on nousemassa kovaa vauhtia suosikkihiustyyliksi.

Takavuosilta tutun mallin paluuta on povattu jo pari vuotta, ja otteita sen uudesta tulemisesta on nähty aika ajoin viime vuosien aikana, mutta nyt tyyliä ei pääse pakoon enää millään.

Jo marraskuun lopulla merkit olivat selvät: muun muassa megatähdet Miley Cyrus ja Billie Eilish sekä muutama suomalainenkin suunnannäyttäjä esiintyivät jutussamme piiskassa.

Siitä lähtien takatukkia on tuntunut tulevan vastaan enenevissä määrin niin julkkishiustyyleissä, sosiaalisessa mediassa kuin lehtiartikkeleissakin. Esimerkiksi The Guardian nosti mulletin joulukuussa vuoden 2021 hiustyyliksi ja kertoi, että trendi tulee kasvamaan vain isommaksi.

Totuttelun ja yhä kasvavalle kuvavirralle altistumisen jälkeen on todettava, että mullet saattaa kuin saattaakin alkaa miellyttää silmää. Trenditukassa tuntuu olevan roimasti enemmän asennetta kuin muissa viimeaikaisissa hittileikkauksissa.

Kokosimme kymmenen julkkista, jotka ovat jo kokeilleet tukkatyyliä – ja näyttävät siinä upeilta.

19-vuotias yhdysvaltalaisnäyttelijä Rowan Blanchard taipuisassa ja tummassa mulletissaan.

Game of Thronesista tuttu näyttelijä Maisie Williams leikkautti mulletin syksyllä.

27-vuotias yhdysvaltalaisnäyttelijä ja laulaja Debby Ryan esitteli mulletiaan muutama viikko sitten.

Poptähti Rihanna mulletmaisessa hiustyylissä vuodenvaihteessa.

Malli Cara Delevingne nähtiin blondissa mulletissa Rihannan Savage x Fenty -alusvaatemalliston show’ssa.

Little Mix -yhtyeestä tuttu laulaja Leigh-Anne Pinnock testasi mulletia viime vuonna.

Myös malli Barbie Ferreira on kokeillut takatukkamaista tyyliä.

Miley Cyrus on edustanut takatukassa jo pidempään.

Australialaisella näyttelijä-laulaja-lauluntekijä Troye Sivanilla, 25, on nykyisin kunnon takatukka.

18-vuotias kanadalaisnäyttelijä Finn Wolfhard antaa takatukan kasvaa.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?