Näissä vaatteissa suomalaiset tuntevat itsensä seksikkääksi – etenkin nuorilla on pari yllättävääkin suosikkia - Tyyli - Ilta-Sanomat

Näissä vaatteissa suomalaiset tuntevat itsensä seksikkääksi – etenkin nuorilla on pari yllättävääkin suosikkia

Trikoot mainittu! Lähes kolmannes suomalaisista tuntee itsensä seksikkäimmäksi eroottisissa alusvaatteissa, mutta moni muukin vaate hivelee itsetuntoa.

Osalle suomalaisista esimerkiksi korut tekevät seksikkään olon. Niiden puolesta puhui tuoreessa kyselytutkimuksessa kolme prosenttia kaikista vastaajista.­

14.10. 21:00

Kaalimato.com kysyi suomalaisilta, millaiset vaatteet ja asusteet kohottavat itsetuntoa ja saavat olon kaikkein seksikkäimmäksi.

Eroottiset alusvaatteet ovat sekä naisten että miesten ykkössuosikkeja, mutta kysely paljasti monta muutakin vaatekappaletta, joissa oma olo on seksikäs.

Naisilla selvät suosikit, miehillä ei niinkään

Kaikenikäisten naisten kolmen kärjen lista ei yllätä.

Lähes puolet, 47 prosenttia, suomalaisnaisista tuntee olonsa seksikkäimmäksi seksikkäissä alusvaatteissa. Korkokengät tuovat seksikkään olon 22 prosentille naisista ja mekko 21 prosentille. 11 prosenttiin yltävät sukkahousut ja stay upit.

Korkokengät olivat naisten toiseksi suosituin vastaus. Reilu viidennes saa niistä lisää seksikkyyden tuntua.­

Yli puolet miehistä ei puolestaan osaa sanoa, millainen vaatetus saa tuntemaan olon viehättäväksi.

– Länsimaisessa kulttuurissa itsensä ilmaiseminen erilaisin ulkoisin tavoin, kuten laitetuilla hiuksilla, meikillä tai vaatetuksella on naisille keskimäärin miehiä tärkeämpää. Miehillä seksikkyyden tunne kumpuaa kenties toisenlaisista asioista kuin vaatetuksesta, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen arvelee tiedotteessa.

Miesten kolmen kärkeen kipuavat kuitenkin seksikkäät alusvaatteet 15 prosentilla, farkut kahdeksalla ja puku seitsemällä prosentilla. 56 prosenttia ei osaa nimetä yhtäkään sellaista vaatetta tai asustetta, jossa olo olisi seksikäs.

Miehet tuntevat olonsa seksikkääksi useimmin puvussa tai farkuissa. Myös kauluspaita, aurinkolasit ja kello mainittiin.­

Nuorilla aikuisilla pari omaa suosikkia

Vaikka seksikkäät alusvaatteet koetaan kaikissa ikäluokissa seksikkäimpänä vaatetuksena, nuorilla aikuisilla on niiden lisäksi odottamattomampiakin suosikkeja.

Alle 25- ja 25–34-vuotiaat kokevat muita ikäluokkia useammin seksikkyyttä esimerkiksi tatuoituna. Alle 25-vuotiaiden vastauksissa korostuvat lisäksi trikoiden ja minihameen suosio.

Alle 25-vuotiaiden vastauksissa myös trikoot saivat olon tuntumaan seksikkäältä.­

Minihame korostui alle 25-vuotiaiden vastauksissa.­

18–34-vuotiaista moni kokee tatuointien lisäävän tuntua omasta seksikkyydestä. Alle 25-vuotiasta niin kokee yhdeksän ja 25–34-vuotiaista jopa kymmenen prosenttia. Myös bikinit mainittiin.­

Minihameet eivät tosin ole vain nuorten juttu – myös 55–64-vuotiaista suomalaisista yhdeksän prosenttia kokee olonsa seksikkäimmäksi minihame päällään.

Vai sittenkin kauluspaita, bikinit tai lippis?

Alusvaatteiden, sukkahousujen ja stay upien, pukujen ja farkkujen, korkokenkien, mekkojen ja minihameiden sekä trikoiden ja tatuointien lisäksi kyselyssä annettiin ääniä muun muassa bikineille, aurinkolaseille, tiukoille vaatteille ja univormuille.

Myös perinteiset t-paita ja kauluspaita nimettiin. Niin ikään nahkavaatteet, korut, saappaat ja jopa lippis saivat ääniä. Osalle myös hattu, silmälasit ja kello tuovat seksikkään olon.

Vapaissa vastauksissa kerrottiin esimerkiksi tiukkojen vaatteiden lisäävän omaa kokemusta seksikkyydestä.­

”Seksikkyyden ei tarvitse kummuta vain ulkoisista asioista”

Seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen muistuttaa, että olisi tärkeää oppia jo varhain, että seksikkyyden ei tarvitse kummuta vain ulkoisista asioista, vaan se voi hehkua sisältä käsin.

– Nykypäivänä nuorten käsitys seksikkyydestä perustuu helposti erilaisiin ulkoisiin tunnusmerkkeihin, sillä somen luoma ulkonäkökeskeisyys ja paineet näyttää muiden silmissä hyvältä ovat aivan eri luokkaa kuin ennen.

Se, että vanhemmissa ikäluokissa nuoria pienempi osuus kokee olonsa seksikkääksi tietynlaisissa asuissa ei tarkoita, että vanhemmilla ihmisillä olisi nuoria huonompi itsetunto.

– Päinvastoin, vanhemmat ehkä tunnistavat paremmin sen, että tunne seksikkyydestä voi kummuta sisältä päin itsensä hyväksymisestä ja hyvästä itsetunnosta, ei pelkästä vaatetuksesta, Lavikainen sanoo.

Iän myötä kehossa tapahtuvien muutosten käsitteleminen voi olla asiantuntijan mukaan haastavaa, mikäli oma itsetunto on jo nuoresta pitäen rakentunut pelkkien ulkoisten tekijöiden varaan.

– On siis tärkeää oppia jo varhain, että seksikkyyden ei tarvitse kummuta vain ulkoisista asioista, vaan se voi hehkua sisältä käsin. Halutessaan omaa seksuaalisuuttaan saa tietenkin ilmentää vapaasti myös pukeutumisellaan.

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin huhti-toukokuussa 2020. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään 18–70-vuotiasta suomalaista. Otos on kansallisesti edustava.

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset