Kaupat kertovat, millaisia rintaliivejä suomalaisnaiset ostavat – yksi tyyli on kohonnut uudeksi suosikiksi - Tyyli - Ilta-Sanomat

Kaupat kertovat, millaisia rintaliivejä suomalaisnaiset ostavat – yksi tyyli on kohonnut uudeksi suosikiksi

Mukavuus on nyt nousussa myös aluspukeutumisessa. Kaarituista luovutaan yhä useammin kokonaan.

­

16.9. 20:00

Rintaliivejä on tarjolla eri malleissa, materiaaleissa, väreissä ja tyyleissä jos johonkin lähtöön.

Mutta millaisia liivejä suomalaisnaiset todella ostavat ja käyttävät?

Suurimmaksi osaksi suomalaisten alusvaatetuksesta huolta pitävät Stockmann, Sokos, Prisma, K-Citymarket, Lindex ja KappAhl kertovat, mitä alusvaateosastolta poimitaan ostoskoriin.

Prisman aluspukeutumisen valikoimapäällikkö Jonna Halme-Räsänen kertoo, että mukavuus ja käytännöllisyys ovat ensisijaiset toiveet.

– Mukavuustrendi ja kotoilu ovat nostaneet voimakkaasti erilaisten kaarituettomien liivien ja toppien kysyntää.

Eniten hypermarketketjussa myydään topattuja liivejä, seuraavaksi kaarituettuja liivejä ja sen jälkeen teknisiä rintaliivejä ja toppeja. Suosituin rintaliiviväri on Prismassa musta.

Pehmeät liivit ovat asiakkaiden ehdottomia suosikkeja

Mukavuus korostuu myös Lindexin myynti-, markkinointi- ja PR-päällikön Eva Kujansivun vastauksissa. Suosituimpiin rintaliivimalleihin lukeutuvat soft-rintaliivimallit ja t-paitarintaliivimalli, joista suosituimmat heillä ovat Love- ja Diva-istuvuus.

– Panostamme mallistossamme tällä hetkellä ennen kaikkea mukaviin ja pehmeisiin alusvaatteisiin, esimerkiksi kaarituettomiin ja soft-rintaliiveihin. Nämä mallit ovat olleet jo pidemmän aikaa asiakkaidemme ehdottomia suosikkeja.

Lindexin ostetuimmat värit ovat perinteiset: musta, valkoinen ja beige.

Soft-rintaliivimalli on pehmeä ja kevyesti topattu malli täysin ilman kaaritukia, 19,99 €.­

Love-t-paitarintaliivimallin kupit ovat puolipeittävät, 24,99 €.­

Diva-t-paitarintaliivimallin kupit ovat peittävät, 29,99 €.­

Kaaritueton Flirt-malli on Lindexin kolmanneksi myydyin, 24,99 €.­

T-paitaliiviä toisensa perään

Sokoksen naisten muodin ryhmäpäällikkö Mari Viri listaa suomalaisnaisten suurimmat toiveet liiveille.

– Iholla miellyttävää, valumattomia olkaimia, hyvännäköistä ja istuvaa. Hyvin istuvat liivit ovat ykkösasia.

Sokoksella t-paitaliivit ja kaarituelliset toppaamattomat liivit pitävät myyntitilastojen kärkeä. Niiden jälkeen rinnalla tulevat heti kaarituettomat mallit.

– Korona-aikana varsinkin miellyttäviä pehmeitä kaarituettomia malleja on mennyt paljon.

Triumphin Minimizer-rintaliivit vievät rinnasta kokoa pois, 49,95 €.­

Kuopion Sokoksen liiviasiantuntija Satu kertoo tuoreet terveiset kentältä.

– Meiltä ostetaan paljon ohutta, hyvin kaavoitettua saumallista liiviä, joka niin sanotun kakkupalaleikkauksen avulla tuo rinnat pois kainalosta. Osa taas suosii minimizer-liiviä, joka vie pois rinnan pyöreyttä pienentäen rintaa noin yhden koon verran. Yksi bestsellerimme on pyöreäkuppinen Freyan t-paitaliivi, joka tuo rinnat ylös ja yhteen ilman, että rinnat tulevat ulos kupeista päivän aikana.

Yleisesti ottaen hyvät liivit ovat sellaiset, että olkaimet eivät valu lainkaan eikä liivejä tarvitse kohentaa päivän aikana.

– Valmistajat ovat panostaneet muun muassa hakasnauhojen mukavuuteen ja kuminauhojen laatuun, ja kuppien reunojen kanttaukset ovat parantuneet huimasti. Ne eivät enää näy tiukankaan paidan alta, Satu sanoo.

Osa asiakkaista haluaa myös seksikkäitä malleja eri tilanteisiin. Triumph Modern Finesse -rintaliivit, 49,95 €.­

Ostoskassiin sujahtavat usein perusvärit musta, valkoinen ja nude. Erilaisia kausivärejäkin kuitenkin menee.

– Asiakkaat haluavat perusvärien lisäksi myös voimakkaita värejä ja kuoseja, pitsiä ja seksikkäitä malleja eri tilanteisiin.

Heipat push-upeille

Stockmannilla on huomattu push-up-liivien suosion lasku ja kaarituettomien liivien ja toppien suosion nousu.

– Plunge-malli, joka tukee ja peittää hyvin povea, nostaa suosiotaan koko ajan, kuten myös erilaiset bralette-mallit. Push-up-liivejä myydään nykyisin vähemmän, naisten alusvaatteiden valikoimasta vastaava Eeva Elg kertoo.

Simone Perele Caresse 3D Plunge -rintaliivit muotoilevat povea kevyesti kuitenkaan kohottamatta, 96,90 €.­

Bralette on toppimainen liivimalli. DKNY Modern Lace Racerback Longline Bralette kaarituettomissa liiveissä on joustinnauha rinnan alla ja irrotettavat toppaukset, 42,95 €.­

Kaarituelliset liivit ovat edelleen myydyimpiä, mutta erilaisten kaarituettomien liivien ja toppien myynti on noussut koko ajan.

– Enenevässä määrin ostetaan myös kokonaan toppaamattomia liivejä.

Naiset arvostavat liivejä, jotka tukevat povea hyvin, mutta ovat huomaamattomat ja miellyttävät päällä. Suosikkirintaliivit ovat useimmiten kaarituelliset, hyvin kevyesti topatut mutta kuitenkin tukea antavat t-paitaliivit, joissa kuppiosa on yleensä sileä.

– Uusien pehmeiden materiaalien myötä myös pitsikuvioiset kupit toimivat huomaamattomina ja ”näkymättöminä” trikoopaitojen alla, ja niiden myynti kasvaa koko ajan.

Mustaa ja beigeä

Suosituimmat ja myydyimmät värit alusvaatteissa ovat musta, nuden sävyt ja osittain myös valkoisen sävyt. Alusasumuodissa näkyvät usein myös samat sesongin muotivärit kuin vaatepuolella.

– Erilaiset roosat ja pastelliset sävyt sekä vahvat sesonkivärit, kuten joulun ikisuosikki punainen eri sävyineen, toimivat aina erinomaisesti, Eeva Elg sanoo.

– Tänä syksynä alusasuissa voidaan nähdä lämmintä poltettua oranssia, kaunista vedenvihreää, kullanhohtoista beigeä, pehmeää burgundia sekä voimakasta smaragdinvihreää. Suurin osa alusvaatteista myydään yksivärisenä, mutta eri materiaaleja ja struktuureita yhdistämällä saadaan aikaan kauniita sävyjä. Pehmeät pitsit ja verkkomaiset mesh-materiaalit ovat miellyttäviä ja hengittäviä iholle, ja alusasuvalmistajat ovat kilpaa kehittäneet hienoja ja ihoa vasten erityisen pehmeitä laatuja ja leikkauksia.

K-Citymarketin valikoimapäällikkö Terhi Pelinin mukaan marketketjun myydyimmät rintaliivimallit ovat suosituimmuusjärjestyksessä kevyesti topattu kaarituellinen t-paitaliivi, muotoonprässätty kaaritueton liivi ja muotoonprässätty kaarituellinen liivi.

– Kuten alushousuissakin, musta ja beige ovat väreinä suosituimpia.

Musta ja beige ovat suomalaisten suosimat rintaliivivärit. Mywearin t-paitaliivit 24,99 €.­

Saumattomat rintsikat ja liivit, jotka eivät purista

KappAhlin markkinointi- ja PR-asiantuntija Heli Ahopelto listaa vaateketjun kolmen kärjen – ja erikoismallin, jota alusvaateosastolta haetaan.

– Parhaiten myyvät mallit ovat saumattomat seamfreet ja kaarituettomat rintaliivit sekä kevyesti topatut kaarituelliset t-paitaliivit. Suuren suosion ovat saavuttaneet myös imetysliivit, joita löytyy useista eri väreistä.

KappAhlin asiakkaiden kerrotaan suosivan yksinkertaisia malleja. Pitsi on materiaalina ollut suosittu pitkään. Suosikkiväreinä ovat mustan ja valkoisen lisäksi murretut syksyn sävyt. Kaarituettomissa pitsiliiveissä on kevyet irrotettavat toppaukset, 19,99 €.­

Saumattomat, kaarituettomat rintaliivit irrotettavilla toppauksilla, 19,99 €.­

Balconette- ja push-up-malliset rintaliivit myyvät vähiten.

– Asiakkaamme hakevat hyvin istuvia rintaliivejä, jotka eivät purista, mutta näyttävät hyvältä ja antavat tarvittavan tuen.

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset